Olen elänyt avoliitossa eronneen miehen kanssa kohta 3 vuotta.Mies muutti luokseni toiselta paikkakunnalta, mihin hänen lapsensa ent. liitosta jäivät. No, lapset(nyt jo teini-ikäiset) käyvät joka toinen vkl luonamme. Asumme rivitalonpätkässäni, mikä on hirveän ahdas meille 5:lle, koska myös oma nuoreni asuu vielä kotona.
Tässä vähän taustaa, mutta se mikä pistää minut empimään, on miehen agressiivisuus. Tuntuu kuin hänessä olisi kaksi ihmistä.Autoa ajaessaankin hän saa raivokohtauksen jos joku lähtee häntä ohittamaan. Häntä ei yksinkertaisesti saa ohittaa. Senjälkeen alkaa ohittavan auton kiusaaminen, valojen vilkutus , äänitorvi, sekä keskisormen näyttäminen sekä irvistys, sekä kielen näyttäminen. Onko normaalia? ei minusta. Ja tällaista tämä on ollut 3 vuotta, eikä hän miksikään taida muuttua 45-vuotias mies.
Hän on työkavereitten kanssa sellainen hiljainen joo-joo-mies. Ikinä hän ei työk.sano mitään vastaa, ja on aina samaa mieltä. Hän onkin saanut työpaik. rauhallisen miehen maineen.
Mutta miten kotona.Hän saa raivareita siitä, että meillä on kissa. Se on pojan. Sellaista riesaa ei kuulemma tarvita.Rahaa vaan menee siihen, eikä ole mitään hyötyä.Ja huutaa vielä pojan kuullen aina tämän.hän on "perheenpää" ja saa sanoa mitä meillä on.Sanoinkin, että kissa meillä oli ennen hänen tuloaan.
Itse olen 4-vuorotyössä, joka on hirveän raskasta, ja vapaavkl. ja yht.aikaa on todella vähän.En aina jaksa innostua johonkin menemisestä, vaan olisi kotonakin ja tekisin rästiin jääneet siivoukset esim. No, miehen mielestä voin siivota silloin kun olen töissä.Vaan kun en jaksa.Silloin aloitetaan mökötys, ja valitus, kun "meillä ei mene hyvin". Olenkin sanonut, että mene hyvä ihminen yksin, tulen itse sitten seur. kerralla. Mutta ei, jos ollaan yhdessä, niin sitten vietetään kaikki vapaa-aika yhdessä, on hänen mottonsa. Ahdistavaa, kun ei voi edes kauppaan mennä yksin.
Ennen hänen tuloaan elämääni asuin poikani kanssa kahdestaan kissa, ja meillä oli erittäin rauhallista, ja seesteistä elämää.
Kävin silloinkin töissä sam. paikassa ja hoidin kodin, sekä joskus kävin tansseissa. Elämä oli mallillaan. Kukaan ei huutanut eikä räyhännyt siitä mitä teen ja milloin.Nyt mies saa hepuleita siitäkin kun mene katsomaan tv:tä makuuhuoneeseen, ja nukahdan sinne. Hän herättää minut kun itse tulee vuoteeseen, ja alkää sättimisen siitä, kun en hänelle ilmoittanut, että menen vuoteeseen. Alkaa hermot olla pinnalla!!
Kun miehen pojat ovat meillä minun pitäisi "olla kuin norm.perhe" heidän kanssaan, mutta en voi.
Nämä pojat kun äitinsä kanssa asuvat, niin heillä on eri siisteyskäsitteet kuin meillä.
Vaikkakin pojat ovat jo isoja, en saa heitä mitenkään oppimaan että esim. voita tippuva karjalanpiirakka syödää lautaselta, eikä käsistä.Wc-stä tullessa ei pestä käsiä. Ei pestä itseään. Tällaisia norm. siisteyskuvioita ei näillä ole.
Jatkuvaa siivoamista. Sanovat äidilleen sanovansa,ettei meillä saa ruokaa. Näin sen vuoksi, koska itse olen töissä vkl.ja olen miehelle sanonut, että hän hoitaa ruokahuollon tuolloin. Arvaa, hoitaako? Ostaa kaupasta broilerpyörykkäpussin ja syövät kolmistaan, ja limsaa päälle.Onneksi oma poikani on isällään tuolloin. Hän ei "kestä" näitä mieheni poikia, vaan lähtee aina isänsä luo.
Välillä tuntuu, että olen 2 lapsen yksinhuoltaja, kun mies valittaa kaikesta. Asutaan täällä "p...lävessä" ja hänen sukulaiset asuvat kaukana. Rahaa ei ole. Hänellä oli 20.000 euron edestä näitä vakuudettomia lainoja luokseni muuttaessaan. Tilanne ei todellakaan ole tästä muuttunut, vaa rahaa pistetään leveäksi, miten sattuu. Onneksi sain pidettyä pääni siinä, kun yhteenmuuttettuamme mies sanoi, että laitetaan tilit yhteen. En suostunut. Olisi varmaan minunkin tilini tänä päivänä tyhjä. Minun tarvitsisi taata hänen näitä kalliita luottojaan, mutta omille lapsilleni en saisi takuumieheksi mennä.En tiedä miten tästä eteenpäin. Tuntuu niin toivottomalta. Enkä tiedä rakastanko häntä edes enää?
Tässä vähän taustaa, mutta se mikä pistää minut empimään, on miehen agressiivisuus. Tuntuu kuin hänessä olisi kaksi ihmistä.Autoa ajaessaankin hän saa raivokohtauksen jos joku lähtee häntä ohittamaan. Häntä ei yksinkertaisesti saa ohittaa. Senjälkeen alkaa ohittavan auton kiusaaminen, valojen vilkutus , äänitorvi, sekä keskisormen näyttäminen sekä irvistys, sekä kielen näyttäminen. Onko normaalia? ei minusta. Ja tällaista tämä on ollut 3 vuotta, eikä hän miksikään taida muuttua 45-vuotias mies.
Hän on työkavereitten kanssa sellainen hiljainen joo-joo-mies. Ikinä hän ei työk.sano mitään vastaa, ja on aina samaa mieltä. Hän onkin saanut työpaik. rauhallisen miehen maineen.
Mutta miten kotona.Hän saa raivareita siitä, että meillä on kissa. Se on pojan. Sellaista riesaa ei kuulemma tarvita.Rahaa vaan menee siihen, eikä ole mitään hyötyä.Ja huutaa vielä pojan kuullen aina tämän.hän on "perheenpää" ja saa sanoa mitä meillä on.Sanoinkin, että kissa meillä oli ennen hänen tuloaan.
Itse olen 4-vuorotyössä, joka on hirveän raskasta, ja vapaavkl. ja yht.aikaa on todella vähän.En aina jaksa innostua johonkin menemisestä, vaan olisi kotonakin ja tekisin rästiin jääneet siivoukset esim. No, miehen mielestä voin siivota silloin kun olen töissä.Vaan kun en jaksa.Silloin aloitetaan mökötys, ja valitus, kun "meillä ei mene hyvin". Olenkin sanonut, että mene hyvä ihminen yksin, tulen itse sitten seur. kerralla. Mutta ei, jos ollaan yhdessä, niin sitten vietetään kaikki vapaa-aika yhdessä, on hänen mottonsa. Ahdistavaa, kun ei voi edes kauppaan mennä yksin.
Ennen hänen tuloaan elämääni asuin poikani kanssa kahdestaan kissa, ja meillä oli erittäin rauhallista, ja seesteistä elämää.
Kävin silloinkin töissä sam. paikassa ja hoidin kodin, sekä joskus kävin tansseissa. Elämä oli mallillaan. Kukaan ei huutanut eikä räyhännyt siitä mitä teen ja milloin.Nyt mies saa hepuleita siitäkin kun mene katsomaan tv:tä makuuhuoneeseen, ja nukahdan sinne. Hän herättää minut kun itse tulee vuoteeseen, ja alkää sättimisen siitä, kun en hänelle ilmoittanut, että menen vuoteeseen. Alkaa hermot olla pinnalla!!
Kun miehen pojat ovat meillä minun pitäisi "olla kuin norm.perhe" heidän kanssaan, mutta en voi.
Nämä pojat kun äitinsä kanssa asuvat, niin heillä on eri siisteyskäsitteet kuin meillä.
Vaikkakin pojat ovat jo isoja, en saa heitä mitenkään oppimaan että esim. voita tippuva karjalanpiirakka syödää lautaselta, eikä käsistä.Wc-stä tullessa ei pestä käsiä. Ei pestä itseään. Tällaisia norm. siisteyskuvioita ei näillä ole.
Jatkuvaa siivoamista. Sanovat äidilleen sanovansa,ettei meillä saa ruokaa. Näin sen vuoksi, koska itse olen töissä vkl.ja olen miehelle sanonut, että hän hoitaa ruokahuollon tuolloin. Arvaa, hoitaako? Ostaa kaupasta broilerpyörykkäpussin ja syövät kolmistaan, ja limsaa päälle.Onneksi oma poikani on isällään tuolloin. Hän ei "kestä" näitä mieheni poikia, vaan lähtee aina isänsä luo.
Välillä tuntuu, että olen 2 lapsen yksinhuoltaja, kun mies valittaa kaikesta. Asutaan täällä "p...lävessä" ja hänen sukulaiset asuvat kaukana. Rahaa ei ole. Hänellä oli 20.000 euron edestä näitä vakuudettomia lainoja luokseni muuttaessaan. Tilanne ei todellakaan ole tästä muuttunut, vaa rahaa pistetään leveäksi, miten sattuu. Onneksi sain pidettyä pääni siinä, kun yhteenmuuttettuamme mies sanoi, että laitetaan tilit yhteen. En suostunut. Olisi varmaan minunkin tilini tänä päivänä tyhjä. Minun tarvitsisi taata hänen näitä kalliita luottojaan, mutta omille lapsilleni en saisi takuumieheksi mennä.En tiedä miten tästä eteenpäin. Tuntuu niin toivottomalta. Enkä tiedä rakastanko häntä edes enää?
Vastaukset 13
Vanhimmat
a) jos nautit nykyisestä elämästäsi
ja haluat elää siten elämäsi loppuun
jatkat niinkuin tähänkin saakka.
b) muussa tapauksessa eroat heti
Voi kauhea millaista elämää joudut elämään.Älä alistu,että Hän pompottaa sinua ja poikaasi.Koti on onneksi sinun ,sinä olet paremmassa tilanteessa. Kyllä siinä rakkaus loppuu ja hänen käytöskin vaikuttaa aika omituiselta .Tuskin jaksat katsella moista loppuelämäsi.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ,on ruvennut tunnekuolema vaivaa miehen lasten takia.ollaan niin eriaaltopituudella kasvatuksen suhteen.Meinasin jo kerran pistää sen ovesta menee.Ollaan kans asuttu yhdesssä muutama vuosi. Sano Hänelle että ellei muuta tapojaan saa lähteä kälppimään...
Sinun elämäsi on varmaan paljon onnellisempaa lapsesi kanssa kun "riesan " joka repii sua päivästä toiseen.Silloin kun elin lasteni kanssa ,tunsin eäväni onnellista tasapainoista aikaa,ei tämä uusioeläminen mitään helppoa ole. Itsekin olen tarkka siivouksien ja lasten suhteen,ymmärrän sua täysin. Oikein harmittaa tilanteesi,mutta ÄLÄ ALISTU !!!! Hänellä ei ole OIKEUTTA määrätä Sinua ja sun kotia.VOIMIA SINULLE!
Ehdottaisin mitä pikemmin pääsemään eroon siitä miehestä, merkit eivät näytä hyvältä. Äläkä missään nimessä mene naimisiin, et pääse koskaan eroon. Lapsesi takia eroa, kerta on muuttunut agressiiviseksi, niin ei todellakaan tiedä mitä sen miehen päässä vielä liikkuu. Jonkin ajan kuluttua voi tulla mustasukkasuus kuvaan, sitten väkivaltasuus , alkaa hakkaamaan ja siinä on sitten jo hengestä kysymys, voi tapahtua vaikka mitä.Olet varmaan lehdistä ja uutisista kuullut ampumatapauksista! NEUVO ,ÄKKIÄ EROON, KUN VIELÄ VOIT.HULLUSTA KYSYMYN! Nauttikaa lapsesi kanssa kahdestaan onnesta ja anna kasvaa hänen turvallisessa ympäristössä. Sitten kun aikanaan asustelet yksin, niin katsele mies seuraa, mutta pidä asuntosi itsellä, älä ota kirjoille siihen miestä, voi olla että et pääse eroon siitä jos sattuukin jotain. Kokemusta.
Moi !
Äitini oli aikoinaan vastaavanlaisen miehen kanssa. (isäni kuoli kun olin 9 v)
Mies ilkkui, huusi ym. minulle kaikista asioista. Minulla alkoi kuukautiset, herra huuteli pitkin kylää, että tuostakin on nyt tullut nainen. "perse vuotaa" jne. huutoja sai kuulla joka päivä. Ja jos kavereitani oli kylässä, niin kyseli niiltä onko jo kuukautiset alkanu. Tissit ainakin näyttää kasvavan jne... Ahdistuin tosi paljon näistä jutuista. Onneksi äitini ymmärsi ja suht pian, että eroon on päästävä ja pian. Ikuisen häpeän hän kyllä minulle aiheutti... Eli eroa miehestä kun vielä voit. Lapsesikin voi varmasti paremmin !!! Oletko jutellut poikasi kanssa asiasta ? Miten hän kokee teidän elämänne ? Jokatapauksessa hyvää jatkoa.
Jukra ,en ikinä alistuisi enää moiseen.
Olen kerran eronnut miehestäni ja sitä
sitomista ja mustasukkaisuutta minkä koin ,en
enää ikinä halua elämääni.
seuraavaksi katson miehen joka ei roiku mun
liepeissä kiinni ja mua ahdista.Haluan oman
kodin ja lasteni kanssa tietyn rauhan elooni.
Mua ei äijät tassita enää pentuineen enkä ikinä
menetä kenenkään takia kotiani,työtäni enkä
muksujani.Rakenna oma itsenäinen elämä lapsesi
kanssa ja nauti siitä.Niin teen minäkin.
Tsemppiä sulle ...
Eroa niin pian kun voit! Niin tein minäkin aikoinaan, enkä kadu. En tosiaan. Agressiivisuus johti väkivaltaan. Jouduin lähtemään vauvan kanssa turvakotiin. Kuvottavaa muistellakin.
Tarinasi kuulostaa semmoselta umpikujalta, että ulkopuolisen mielestä sinulle ja pojallesi olisi paras ratkaisu että eroat.
Mutta miten saat sen äijän ulos kodistasi? Siinäpä kysymys!
Asunto on sinun? Onko vuokra vai omistus? Tai liekö sillä väliä, yhtäkaikki sen miehen ulossaaminen voi olla hankalaa.
Ehkä sinun pitää vaihtaa lukotkin.
Mutta kovin tuntuu arkielämäsi onnettomalta. Missä on rakkaus, kunnioitus, toisen hyväksyntä, arvostus? Ihmisarvo?
Löydät varmasti rinnallesi sellaisen miehen, joka arvostaa sinua ja antaa sinulle oman vapautesi. Omaa aikaa on ihmisellä oltava, vaikka parisuhteessa olisikin.
Miehen, joka ei ole agressiivinen. Joka osaa pitää puolensa työpaikallakin, ettei tarvitse sitten kotioloissa karjua ja meuhata.
Ja jos et löydä, niin ... onko se niin kamalaa? Tuskin ainakaan kamalampaa kuin nykyinen elämäsi!
Ja mitä tulee niihin miehesi lapsiin: sinä et ole millään tavalla vastuussa heistä! He tulevat tapaamaan isäänsä, ei sinua. Vastuu lasten ruokkimisesta on isällä, ei sinulla. Jos miehesi ei siedä poikasi kissaa, ei sinun tarvitse edes ostaa ruokaa ko. viikonloppuina, se on isän tehtävä, ei sinun!
Mutta kuten tuolla jo sanottiin: sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: jatka tässä nykyisessä "onnellisessa perhe-elämässä" tai eroa.
Jos jatkat, pysyy helvettisi vähintään samana, ellei sitten pahene.
Jos eroat, voi alku olla taistelua, kun mies ei tajua asiaa ja riitelee ja karjuu. Mutta varmasti tilanne tasottuu aikanaan. Kunhan olet saanut heivattua hänet ulos.
Ja kun mietit elämääsi, mieti myös millaista se elämä on sinun pojallasi!! Hän elää sitä elämää myös! Millainen käsitys hänelle tulee parisuhteesta ja naisista ylipäätään??!!
Niinpä. Poikani tässä eniten surettaakin.Hän on hiljainen, ja avoni pojat erittäin vilkkaita, ja suuriäänisiä.Pojan huone on joka toinen vkl vallattu.
Kun mies muutti luokseni 3 vuotta sitten, ajateltiin(silloin vielä yhdessä, nyt hän suunnittelee yksin, ja minun on suostuminen), että ostetaan 1/2 isompi kämppä. Joko rivari, tai ok-talo. No, se jäi, koska miehen rahat eivät isosta palkasta huolimatta riitä mihinkään. ja minähän en yksin takuumieheksi talolle lähde. Jää pian minun maksettavakseni. (Mies ollut 2* naimisissa.)
Tänään pääsin nettiin pitkästä aikaa, kun mies vei pojat huvipuistoon. Itse olen töissä nauttimassa "vapaa-ajasta". Mieheni soitti huvipuistosta ja naureskeli tapahtuneelle liikenne-episodille. Eräs rekka oli yrittänyt hänen ohitseen 60 rajoitusalueella, muttei hän ollut päästänyt. No,avoni oli jälleen kerran näyttänyt keskaria, ja kun rekan nopeus oli normaali, hän oli "lyönyt liinat kiinni". Nauroi ...en ymmärrä, pojat kyydissä. Ei taida olla päästään ihan terve.Sanoin hänelle, että oli onni etten ollut kyydissä, sillä olisi hävennyt silmät päästäni, ja vielä pelännyt....
Rohkeutta tämä ero vaatii.En tiedä miten sen saisin aikaan. Tuntuu jo siltä etten uskalla, vaikka en tällaistakaan halua.
Kuitenkin olin avioliitossa miltei 21 vuotta. Olin ollut yksin 10 vuotta poikieni kanssa, ennenkuin tämä mies astui kuvioihin.Entisessä liitossa mies vain löysi uuden, muttei koskaan huudettu eikä riidelty lasten aikana.
Tämä mies on niin toisaikainen. Välillä hän on niin hurmaava itsensä, mihin aikoinaan ihastuinkin, mutta tämä pimeä puoli on aivan kamalaa. Onneksi hän ei ainakaan lyö. e on se asia, joka on minulle se viimeinen niitti. Jos se vielä tulee, on lukkojenvaihdon aika. Saapa nähdä.
Tilanteesi tuntuu ihan kauhealta ja toivon, että saat repäistyä itsesi siitä irti. Miehesi on kuin pikkupoika ja epäilen, ettei hän vanhetessaan ainakaan parempaan suuntaan muutu. Miksi hankaloitat elämääsi hänen kanssaan? Tietysti eron tekeminen on vaikeaa, mutta uskon, että sinun ja poikasi elämä olisi paljon tasapainoisempaa kahdestaan...
vähän samankaltainen tilanne. Erosin viime jouluna (kahden vuoden avoliitto etä-isän kanssa). Huomasin eron jälkeen elämäni helpottunen valtavasti. Toisesta kissastani oli tullut arka (miehen agressiivisuudesta johtuen). Nyt jopa kissat voivat hyvin ja ovat onnellisia. Elämäni on kaikin puolin paremmassa reilassa, kuin ennen.
No aina on helppo sanoa sana EROA IHMEESSÄ....ÄLÄ JÄÄ TUOHON SUHTEESEEN...yms. ja silti kirjoitan nuo sanat täydestä sydämestäni.
Vaikutat vahvalta ihmiseltä, joka varmasti voisi elämässään tehdä paljon.
Aina (yleensä) ero on vaikea asia, mutta ajattele myös tuota omaa lastasi, joka ei nauti tilanteista lainkaan. Miksi hänen täytyy lähteä omasta kodistaan vain siksi, että vierat valtaavat talon.
Keskustele nuoresi kanssa asiasta ja kuulostele tuntoja. Lapsi on kuitenkin asetettava etusijalle. Ja siihen viereen, kauniisti, oma elämä ja hyvinvointi.
Sellainen mielipide minulla...
Itse kuuntelin 15 v järjetöntä huutoa ja raivoamista,mutten osannut erota.Onneksi exä löysi
työpaikaltaan nuoren mimmin ja lähti matkaan.
Ero oli vaikea pala,mutta parasta mitä olisi voinut tapahtua.Lasten koulumenestys parani arka
koira muuttui avoimemmaksi ja minä voin taas
hengittää vapaasti.
Nyt minulla on ihana mies ,eikä meillä enää huudeta ja eletä toisen pillin mukaan.
PAISTAA SE AURINKO RISUKASAANKIN!
pienen ikäni suomalla ja kovan elämänkoulun kasvattamalla maalaisjärjelläni uskallan sanoa, että miehesi ei alkuunkaan rakasta sinua, vaan hakee vain elättäjää itselleen, siltä varalta että kun omat rahat loppuvat, niin kyllä emäntä maksaa kaiken..
Itse tietty päätöksesi teet, mutta sinuna näyttäisin äijälle ovea ja pian. exäni oli samanlainen ja siksi erosin, vaikka onkin kaksi yhteistä lasta.
moni tuntemani 20v mieskin käyttäytyy paljon kypsemmin...toki tiedän myös päinvastaisia tapauksia..
mutta kovasti tsemppiä sinulle, mitä sitten päätätkin tehdä