Olen 22-vuotias opiskelija tosi vaikeassa tilanteessa. Olen puhunut läheisimpien ystävieni, sisarusteni sekä äitini kanssa, mutta tarvitsen näkökulmia/kokemuksia mahdollisimman paljon, en todella tiedä mitä tehdä.
Olen raskaana viikolla 10. Tämä on ensimmäinen raskauteni, ja vahinko. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, koulua vielä 2 vuotta jäljellä, eikä minulla ole ammattia. Asun yksin enkä seurustele.
Lapsi on suuri unelmani mutta kaikki muu menee niin vastoin suunnitelmia kuin mahdollista. En ole täysin varma olenko valmis äidiksi, ja minua huolestuttaa mitä annettavaa minulla lapselle olisi, kun oma elämänikään ei ole vielä vakaata. Lapsella ei myöskään olisi minkäänlaista isähahmoa, ja olisin asian kanssa täysin yksin. Muut sukuni jäsenet ovat hyvin konservatiivisia: viitisen vuotta seurustelua, avioliitto, pitkään harkittu lapsi n.30 ikävuoden paikkeilla. Molemmat vakituisessa työssä, omakotitalo. Olen aina ollut erilainen, mutta pelkään silti muiden ajatuksia ja tuomitsemista. Haluan olla raskaudestani, lapsestani ja itsestäni ylpeä ja onnellinen. On selvää, että haluaisin pitää lapsen, mutta tosiaan kaikki puitteet tuntuvat olevan sitä vastaan. Jokainen läheiseni, jonka kanssa olen asiasta uskaltanut puhua, on ollut keskeytyksen kannalla, jopa hyvin jyrkästi. Olen punninnut kaikkia vaihtoehtoja pitkään, enkä vieläkään tiedä mitä tehdä. Joinain päivinä olen varma että pidän lapsen, toisinaan herään keskellä yötä ja mietin että mitä oikein sekoilen, enhän voi tässä tilanteessa ruveta äidiksi. Minulla on aika sekä keskeytykseen että äitiysneuvolaan. Keskeytysaika on ylihuomenna torstaina. Olen viettänyt aamuni etsimällä muiden kokemuksia keskeytyksestä, ja minusta tuntuu vahvasti etten todellakaan tiedä pysynkö siihen.
Raskaus sai alkunsa lyhyessä jutussa kesän alussa. Olin juuri eroamassa silloisesta poikaystävästäni, kun törmäsin hänen kaveriinsa baarissa. Järkytyin, kun tyyppi selitti olevansa umpirakastunut minuun, olevansa mustasukkainen aina nähdessään minut poikaystäväni kanssa ja eronneensa juuri pitkäaikaisesta tyttöystävästään tunteidensa takia muuta naista, minua kohtaan.
Juttu kesti lyhyen aikaa mutta oli hyvin intensiivinen. Hän kyseli minulta erostani ja sanoi että on todella iloinen että se tapahtui, ja kuitenkin halusi edetä varovasti molempien tuoreiden erojen takia. Olimme öitä yhdessä ja hän osoitti välittävänsä ja piti minua hyvänä, sai pääni sekaisin.
Yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunut mitään eikä hän vastannut puheluihini. Ajattelin antavani aikaa vastata, mutta mitään ei kuulunut. Puhelinnumeroni vaihtui ja uuteen numeroon hän vastasi, ja sanoi olevansa pahassa paikassa ja soittavansa kohta takaisin, eikä tietenkään soittanut. Annoin asian olla.
Myöhemmin sain tietää olevani raskaana. Joku varmasti miettii voisiko lapsi olla aikaisemman poikaystäväni, mutta mahdollisuus on hyvin pieni, sillä emme harrastaneet seksiä useaan viikkoon ennen eroa ja minulla oli kuukautiset näiden kahden miehen välissä. Kerroin raskaudestani ensin ystävälleni, ja kun vihdoin uskalsin kertoa "isälle" sain aivan uskomattoman vastaanoton. Tyyppi ei suostunut puhumaan kanssani puhelimessa, vaan keskustelimme asiasta tekstiviestein. Hän raivosi minulle ja syytti minua ja aloitti sanomalla kutakuinkin "et oo vittu tosissas etkä ainut voi vittu mitä meinasit tehdä", sanoin etten tosiaankaan tiedä mitä teen. Hän raivosi minulle että "tottakai teet abortin" "mietippä järjellä" "en todellakaan haluu sun lasta" jne. ja tosiaan kävi ilmi että hän oli palannut entisen tyttöystävänsä kanssa yhteen ja tämä odotti nyt hänelle lasta. Sanoin että ajattelin että hänen pitäisi tietää asiasta ennenkuin teen mitään isompia päätöksiä ja että hän voisi edes yrittää ottaa vähän vastuuta itsekin, vastaukseksi tuli ettei hän halua olla missään vastuussa eikä tietää mitään. En halua sekaantua näiden kahden tai kolmen elämään tai olla sotkemassa mitään, haluaisinkin jättää tyypin ja hänen kuvionsa täysin elämästäni ulkopuolelle.
Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Pelkään, että läheiseni tuomitsevat ja hylkäävät minut. Olen tosiaan ihan yksin. Kuten sanoin, en tiedä pystynkö keskeytykseen, enkä tiedä miten pärjäisin ihan yksin lapsen kanssa, ja entä kun lapsi kasvaisi ja alkaisi kysellä isästään. Pahinta on, että olin hölmö ja halusin neuvolassa kokeilla kuuluuko sydänäänet vielä. Kuului.
Kukaan ei voi tehdä päätöstä puolestani, mutta tarvitsen kaiken mahdollisen avun ja haluan olla täysin tietoinen kaikista mahdollisuuksista ja niiden seurauksista ennen lopullista päätöstä. Haluan tehdä tämän kunnolla ja täydellä vastuulla ja miettiä tarkasti loppuun asti kuin mahdollista. Olen vain todella sekaisin ajatusteni kanssa, vähän peloissanikin.
Olen raskaana viikolla 10. Tämä on ensimmäinen raskauteni, ja vahinko. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, koulua vielä 2 vuotta jäljellä, eikä minulla ole ammattia. Asun yksin enkä seurustele.
Lapsi on suuri unelmani mutta kaikki muu menee niin vastoin suunnitelmia kuin mahdollista. En ole täysin varma olenko valmis äidiksi, ja minua huolestuttaa mitä annettavaa minulla lapselle olisi, kun oma elämänikään ei ole vielä vakaata. Lapsella ei myöskään olisi minkäänlaista isähahmoa, ja olisin asian kanssa täysin yksin. Muut sukuni jäsenet ovat hyvin konservatiivisia: viitisen vuotta seurustelua, avioliitto, pitkään harkittu lapsi n.30 ikävuoden paikkeilla. Molemmat vakituisessa työssä, omakotitalo. Olen aina ollut erilainen, mutta pelkään silti muiden ajatuksia ja tuomitsemista. Haluan olla raskaudestani, lapsestani ja itsestäni ylpeä ja onnellinen. On selvää, että haluaisin pitää lapsen, mutta tosiaan kaikki puitteet tuntuvat olevan sitä vastaan. Jokainen läheiseni, jonka kanssa olen asiasta uskaltanut puhua, on ollut keskeytyksen kannalla, jopa hyvin jyrkästi. Olen punninnut kaikkia vaihtoehtoja pitkään, enkä vieläkään tiedä mitä tehdä. Joinain päivinä olen varma että pidän lapsen, toisinaan herään keskellä yötä ja mietin että mitä oikein sekoilen, enhän voi tässä tilanteessa ruveta äidiksi. Minulla on aika sekä keskeytykseen että äitiysneuvolaan. Keskeytysaika on ylihuomenna torstaina. Olen viettänyt aamuni etsimällä muiden kokemuksia keskeytyksestä, ja minusta tuntuu vahvasti etten todellakaan tiedä pysynkö siihen.
Raskaus sai alkunsa lyhyessä jutussa kesän alussa. Olin juuri eroamassa silloisesta poikaystävästäni, kun törmäsin hänen kaveriinsa baarissa. Järkytyin, kun tyyppi selitti olevansa umpirakastunut minuun, olevansa mustasukkainen aina nähdessään minut poikaystäväni kanssa ja eronneensa juuri pitkäaikaisesta tyttöystävästään tunteidensa takia muuta naista, minua kohtaan.
Juttu kesti lyhyen aikaa mutta oli hyvin intensiivinen. Hän kyseli minulta erostani ja sanoi että on todella iloinen että se tapahtui, ja kuitenkin halusi edetä varovasti molempien tuoreiden erojen takia. Olimme öitä yhdessä ja hän osoitti välittävänsä ja piti minua hyvänä, sai pääni sekaisin.
Yhtäkkiä hänestä ei enää kuulunut mitään eikä hän vastannut puheluihini. Ajattelin antavani aikaa vastata, mutta mitään ei kuulunut. Puhelinnumeroni vaihtui ja uuteen numeroon hän vastasi, ja sanoi olevansa pahassa paikassa ja soittavansa kohta takaisin, eikä tietenkään soittanut. Annoin asian olla.
Myöhemmin sain tietää olevani raskaana. Joku varmasti miettii voisiko lapsi olla aikaisemman poikaystäväni, mutta mahdollisuus on hyvin pieni, sillä emme harrastaneet seksiä useaan viikkoon ennen eroa ja minulla oli kuukautiset näiden kahden miehen välissä. Kerroin raskaudestani ensin ystävälleni, ja kun vihdoin uskalsin kertoa "isälle" sain aivan uskomattoman vastaanoton. Tyyppi ei suostunut puhumaan kanssani puhelimessa, vaan keskustelimme asiasta tekstiviestein. Hän raivosi minulle ja syytti minua ja aloitti sanomalla kutakuinkin "et oo vittu tosissas etkä ainut voi vittu mitä meinasit tehdä", sanoin etten tosiaankaan tiedä mitä teen. Hän raivosi minulle että "tottakai teet abortin" "mietippä järjellä" "en todellakaan haluu sun lasta" jne. ja tosiaan kävi ilmi että hän oli palannut entisen tyttöystävänsä kanssa yhteen ja tämä odotti nyt hänelle lasta. Sanoin että ajattelin että hänen pitäisi tietää asiasta ennenkuin teen mitään isompia päätöksiä ja että hän voisi edes yrittää ottaa vähän vastuuta itsekin, vastaukseksi tuli ettei hän halua olla missään vastuussa eikä tietää mitään. En halua sekaantua näiden kahden tai kolmen elämään tai olla sotkemassa mitään, haluaisinkin jättää tyypin ja hänen kuvionsa täysin elämästäni ulkopuolelle.
Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Pelkään, että läheiseni tuomitsevat ja hylkäävät minut. Olen tosiaan ihan yksin. Kuten sanoin, en tiedä pystynkö keskeytykseen, enkä tiedä miten pärjäisin ihan yksin lapsen kanssa, ja entä kun lapsi kasvaisi ja alkaisi kysellä isästään. Pahinta on, että olin hölmö ja halusin neuvolassa kokeilla kuuluuko sydänäänet vielä. Kuului.
Kukaan ei voi tehdä päätöstä puolestani, mutta tarvitsen kaiken mahdollisen avun ja haluan olla täysin tietoinen kaikista mahdollisuuksista ja niiden seurauksista ennen lopullista päätöstä. Haluan tehdä tämän kunnolla ja täydellä vastuulla ja miettiä tarkasti loppuun asti kuin mahdollista. Olen vain todella sekaisin ajatusteni kanssa, vähän peloissanikin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos asia on noin miten kirjoitit. Lapsi ei ainakaan tullut yhden illan seurauksesta. Tutustuit vaan väärään tyyppiin tai tyyppiin joka ei tiedä elämästään! Pidä vaan lapsi. Kyllä asiat järjestyy. Itsellä yksi tuttava meni naimisiin sai lapsen ja joutui eroamaan, kun tuo mies oli väkivaltainen. Suku on kuitenkin ollut hyvin tukeva ja ymmärtäväinen. Tuolla naisella ja lapsella menee hyvin.
Olin sinun ikäinen, kun sain nyt jo aikuisen lapseni. Lapsen isän kanssa alku oli vähän samantapainen kuin teillä. Hän piiritti kiihkeästi ja sai pääni sekaisin. Muutaman kuukauden intohimoisen tapailun jälkeen petti ehkäisy.
Olimme molemmat hämmentyneitä raskaudestani, mutta päätimme ihan yhdessä pitää lapsen. Mies muutti luokseni.
Joidenkin viikkojen jälkeen alkoi kuitenkin soutaminen ja huopaaminen. Mies haukkui minua silmittömästi, syytti elämänsä pilaamisesta ja milloin mistäkin. Väitti myös, ettei muka tiedä, kenen lapsi on, täysin perusteettomasti huoritteli jne.. Sitten yhtäkkiä hän vain häipyi.
Joskus soitin miehen työpaikalle ja sain hänet langan päähän, mutten ehtinyt kuin esitellä itseni, kun luuri meni kiinni. (Siihen aikaan ei kännyköitä ollut.)
Minä itkin ja itkin. Ja itkin...
Vauva syntyi, ja oli tietysti ihana. Mieskin ilmaantui sitä katsomaan, katuvaisena ja nolona menneistä. Osasi puhua ja vedota tunteisiin. Toi vauvalle lahjoja, kasasi pinnasängyn, oli mukava ja ihana, kunnes asui taas luonani. Aloimme leikkiä kotia. Mutta ei elämä koskaan tasaiseksi ja hyväksi muuttunut, vaan paheni. Kaikenlaista tapahtui, ja viimeinen pisara oli pahoinpitely, jonka seurauksena lähdin ja vein lapsen mennessäni. Lapsi oli tuolloin 10-vuotias.
Myöskään eron jälkeen ei täysin helpottanut, vaan erilainen häirintä ja kiusaaminen niin lasta kuin minua kohtaan jatkui vuosia.
Nyt on ollut jokunen vuosi hiljaisempaa.
Itse olen jo hyvän matkaa päälle 40. Lapseni on fiksu nuori aikuinen, jota rakastan yli kaiken. En tietenkään antaisi häntä pois.
Olisin silti toivonut, että olisin voinut antaa omalle lapselleni tasapainoisemman lapsuusajan: ettei isä olisi ollut arvaamaton ja äiti onneton ja itkuinen.
Itsellenikin olisin suonut toisenlaisen kokemuksen perheen perustamisesta.
Jos pidät lapsen, yritä asennoitua niin, että todellakin olet yksin. Jos elämääsi tulee joku tasapainoinen, fiksu mies jossain vaiheessa, joka hyväksyy teidät molemmat täysin, niin hyvä. Muunlaisia ei kannata lapsen elämään sotkea, eikä ainakaan kuvitella, kuten minä aikanaan, että lapsen ehdoton etu on ns. ydinperhe.
Jos puolestaan päädyt aborttiin, niin ei sekään todellakaan perusteettomalta tunnu. Kaikki voisi olla joskus myöhemmin helpompaa. - No, sitähän itsekin mietit... Etkä varmasti turhaan.
kyllä te päräätte. Sinä saat lapsen, et lapsen isää, mutta joskus löydät puolison ja saat kenties lisää lapsia. Minun tarinani on käänteinen, ensikoinen syntyi suunnitellusti avioliittoon 11 yhteisen vuoden jälkeen. Myöhemmin tuki ero. Rakastuin renttuun, ja tulin nelikymppisenä yh-äitinä vahingossa raskaaksi. Tiesin, että tästä miehestä ei ole elämään lapsiperheessä, se ja oma ikä arvelutti. Hetken mietin aborttia. Tässä sitä kuitenkin ollaan, esikoinen on nyt täysi-ikäinen, opiskelee toisella paikkakunnalla ja minä elelen eskarilaisen kanssa ihan onnellista ja hyvää elämää. No sinulla on toki vapaus valita se toinenkin vaihtoehto, itse olen tyytyväinen omaan valintaani.
Luin sun tarinasi, ja olen kovin pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan, varsinkin kun lapsen isä käyttäytyi noin.
Itselläni on n. vuoden vanha lapsi. Hän on aivan ihana ja en antaisi häntä mistään hinnasta pois, ja olenkin todella tyytyväinen etten harkinnut aborttia lainkaan. Olen nyt yksinhuoltajana ja myöskin melko yksin. Minulla ei ole paljonkaan kavereita, eikä myöskään perhettä. Mutta lapseni hymy on niin valloittava, että on ihana elää hänen kanssaan ja seurata hänen kasvua. Tietenkin välillä haluan toisen aikuisen juttuseuraa ja on ihana kun joku ottaa lapseni hetkeksi hoitoon, että saan vähän omaa aikaa. Mutta minun mielestä tämä on ihanaa aikaa, vaikkakin välillä tuntuu että rahaa voisi olla enempi, mutta kyllä sitä pärjää. Suomessa kun kuitenkin on melko hyvät tuet lapsiperheille, ja korotukset yksinhuoltajalle. Siis tämä kaikki on vain minun mielipiteeni, ja ajatukseni asioista.
Haluan vielä siihen alkuun palata, kun tulin raskaaksi. Lapsella oli ns. kaksi isä vaihtoehtoa. Ja kun ilmotin tälle toiselle, että voi mahollisesti olla hänen lapsi. Ja että se selviää, kun saan tietää tarkan raskausviikkoni. Mutta ei hän sitten edes odottanut siihen asti, vaan vaati aborttia ja sain tappouhkauksia häneltä, ja luvattiin kostaa myös jos lapsi olisi hänen. Lopetin yhdeydenpidon hänen kanssaan, vaihdoin numeron, estin fb:ssä. Ja kun sain tietää että kumpi on isä ... niin onneksi ei ollut hänen, vaan toisen!! En vieläkään ole tälle "uhkaajalle" ilmoittanut, että ei ollut hänen. Mielestäni asia ei kuulu hänelle lainkaan, kun heti rupesi noin käyttäytymään, eikä odottanut ultran vastausta. Mutta toisaalta hän on nähnyt minut lapseni kanssa kaupungilla, eikä ole luokseni tullut, eli asia ei häntä edes kiinnosta. Voipi olla että miettii että onko hänen lapsi, mutta eipä ota asiasta selvää. Mutta sain myös tietää että nyt hänelläkin on lapsi toisen naisen kanssa. Lapsi on n. 6kk. .....
Mutta haluan siis sulle sanoa, että jos päätät pitää lapsesi, niin uskon että kaikki järjestyy. Raskastahan se tietenkin on, sitä ei voi kieltää. Mutta se suurin raskaus, kun on aivan kiinni ja kädet ns. täysin sidottu lapseen, niin helpottuu kuukausi kuukaudelta edes vähän. Mutta se on totta, mikä minua kuitenkin auttoi, niin tiesin ja osasin 9kk valmistautua siihen että tulen olemaan yksin lapseni kanssa. Ja tee päätös yksin, sillä sen "isän" kuunteleminen ei nyt auta. Se on myös sinun lapsi. Ja myös sillä lapsella on samanlainen oikeus syntyä, kuin tämän "isän" tyttöystävän lapsi. Ja jos haluat että hän ottaa vastuun teostaan ja lapsestaan tulevaisuudessa, niin kaupungin lastensuojeluviranomaiset hoitavat nämä asiat ja ottavat yhteyttä puolestasi tähän "isään" ja jos kieltäytyy isyydestä, eikä tunnusta lastaan, niin sitten voidaan pakottaa dna testeihin. Toivottavasti tästä on jotain apua. Ja stemppiä sulle
Kiitos tosi paljon. Mietin tosi pitkään ja yritin käydä kaikki mahdolliset asiat läpi, ja tulin lopulta siihen tulokseen että keskeytys ei olisi se mitä itse haluan, vaan se mitä koen muiden odottavan ja olettavan. En siis mennyt keskeytykseen, musta on tulossa äiti. Enää ei edes pelota, ainakaan juuri nyt, enemmän onnellinen ja hyvä olo, vähän innoissaan myös. :) Koen että oon täysin valmistautunut siihen, ettei lapsen isä ole ollenkaan mukana kuvioissa, en häntä siihen edes haluaisi. Läheisten suhtautuminen on ollut ristiriitaista, yksi parhaista ystävistäni töksäytti tylyn "just" eikä muuta sanonut, eikä äitini kasvoilla ollut tietoakaan hymystä, mutta päätös on tehty, tää on se mikä on oikein, tuntuu hyvältä ja mitä itse haluan.
onnea. Parin vuoden päästä tai aikaisemmin kukaan ei enää voi ajatellakaan että ratkaisusi olisi ollut väärä.
hukassa9, hieno päätös ja tulette pärjäämään lapsen kanssa aivan varmasti. Nyt sinusta on tulossa äiti ja tärkeää onkin, että pystyt seisomaan omien sanojesi ja tekojesi takana, vaikka kuinka kuka olisi mitä mieltä. Alun kankeuden jälkeen tulet varmasti saamaan tukea, kun ihmiset huomaavat, että asia ei olekaan niin "paha" miltä näyttää. Kannat sisälläsi pientä elämää, josta olet vastuussa. Se on kasvun paikka kelle tahansa ihmiselle, iästä riippumatta ja sinä tulet selviytymään kaikesta oikein hyvin. Abortti ei olisi ollut sinulle oikea ratkaisu, koska olisit joutunut tekemään sen enemmänkin muiden ihmisten mielipiteiden ja reaktioiden takia tilassa, kun on itse herkkä ja yrittää saada omia ajatuksiaan kasaan.
Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi! Muista aina luottaa omiin ajatuksiisi. Sinusta tulee varmasti hyvä äiti!
Äiti pärjää aina oman lapsensa kanssa, piste ! Muiden mielipiteillä ei saa olla väliä. Oikein mukavaa elämää sinulle vauvan kanssa ! : )
Minä tein abortin 21 vuotiaana yhteistuumin silloisen mieheni kanssa, koska emme olleeet kummatkaan valmiita kasvattamaan lasta. Opinnot kesken ym. Kuitenkin 5 vuotta myöhemmin saman miehen kanssa teimme 2 ihanaa lasta kahden vuoden välein koska silloin olimme siihen valmiita. Lapset ovat nyt ihania esimurkkuja enkä kadu aborttiani ollenkaan.
Tämä oli mun tarina, mutta varmasti sinunkin valintasi on oikea. : ) Toivottavasti löydät jatkossa tasapainoisen miehenkin rinnallesi.