onko salakatselua

Naapurilla (kahvila) on kiinteistönsä seinässä (talon molemmissa päädyissä ja etupihalla) tallentavat infrapunakamerat. Nämä molemmat päätykamerat kuvaavat myös meidän kiinteistön puolelle. Välissä aita, mutta kamerat kuvaavat siten että myös meidän puolen tapahtumat tallentuvat.

Kamerat on periaatteessa hölmösti asennettu, eivät kuvaa optimaalisesti sitä mitä pitäisi, vaan toisenlaisella asettelulla eivät kuvaisi meidän puolelle ja kuvaisivat paremmin heidän haluamiaan osia heidän pihasta/ovista.

Naapurin kamerat siis kuvaavat meidän autotallin taustaa (jossa esim. hakkaamme halkoja yms.) ja tontin rajalla olevaa mökkiä (nuorison käytössä näin kesällä). Kameroille siis tallentuu ketä mökkiin tulee ja menee, ja meidän puusavotat.

Naapurille on aivan turha puhua asiasta, keskusteluyhteyttä ei ole.

Kysymys kuuluu, syyllistyykö naapuri salakatseluun? Ja kannattako tästä lähteä poliisin puheille?
11221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On taas tehty kysymystä. Niin mistä sen voisi noin tarkkaan päätellä, että mitä aluetta ne kamerat kuvaa muutoin kuin että on itse ollut asentamassa niitä kameroita.


Rikoslaissa on selkeä säännös salakatselusta

Salakatselu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa

1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka

2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,

on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Äänestä

Mitähän haittaa tuosta olisi ? Suomi on siitä kummallinen maa, että kaikesta etsitään rikosta ja oikein toivotaan sellaisen löytyvän, mistä saadaan riita aikaiseksi.

Äänestä

Kameroista pystyy näkemään mitä alueita ne kuvaa. Ja minua kyllä häiritsee että naapuri kuvaa meidän mökkiä, ja meidän liikkumista omalla pihalla. En myöskään pidä siitä että naapuri kuvaa kun sahaan puita ja hakkaan halkoja. Myös meidän asuntovaunu on sijoitettuna siten, että jos meillä esim yövieraita, niin hekin osuvat kuvaan.

Ensinnäkään tämä naapuri ei ole kysynyt lupaa sijoittaa kameransa siten että ne myös kuvaavat meidän puolta. Toiseksi naapuri katsoo voivansa tehdä meidän tontilla ihan mitä huvittaa, mm. rikkoa meidän aidan, kaivaa viemäriputkia ym. Joten katson että myös heidän tulee noudattaa lakia, sitä kun ei heiltä ole tähän mennessä vaadittu. Poliisit eivät vaivaudu tutkimaan, no käyväthän ne ao kahvilassa munkkikahveilla ym. Ja toiselta paikkakunnalta muuttanut näyttää olevan se jonka tulee joustaa loputtomiin kun alkuperäiset mellastaa miten haluavat.

Äänestä
  • " käyväthän ne ao kahvilassa munkkikahveilla ym"

    Onko se naapuri liikehuoneisto, vai mikä kahvila tämä ao on?

    Äänestä

  • "Myös meidän asuntovaunu on sijoitettuna siten, että jos meillä esim yövieraita, niin hekin osuvat kuvaan."

    No sitten tämä on helppo juttu. Kutsutte kylään tuttavaperheen jolle kerrotte ongelmasta, ja pyydätte että antavat alle kymmenvuotiaiden lastensa juosta muutaman kerran kelteisillään pihalla asuntovaunun luona niin että osuvat kameran kuvaamalle alueelle toistuvasti ja pitkään (tämä on järkevintä tehdä kuumana kesäpäivänä ja laittaa siihen vaikka pieni täytettävä kuminen uima-allas).

    Sen jälkeen ei muuta kuin poliisille ilmoitus että naapuri kuvaa alastomia lapsia kotirauhan suojaamassa paikassa. Takuulla lähtee kamera siitä ja lähtee ehkä naapurikin.

    Äänestä

  • Helppo nakki kirjoitti:

    "Myös meidän asuntovaunu on sijoitettuna siten, että jos meillä esim yövieraita, niin hekin osuvat kuvaan."

    No sitten tämä on helppo juttu. Kutsutte kylään tuttavaperheen jolle kerrotte ongelmasta, ja pyydätte että antavat alle kymmenvuotiaiden lastensa juosta muutaman kerran kelteisillään pihalla asuntovaunun luona niin että osuvat kameran kuvaamalle alueelle toistuvasti ja pitkään (tämä on järkevintä tehdä kuumana kesäpäivänä ja laittaa siihen vaikka pieni täytettävä kuminen uima-allas).

    Sen jälkeen ei muuta kuin poliisille ilmoitus että naapuri kuvaa alastomia lapsia kotirauhan suojaamassa paikassa. Takuulla lähtee kamera siitä ja lähtee ehkä naapurikin.

    Neuvo ei ole kovin hyvä, koska tarkoituksellisesti lasten altistaminen rikoksen uhriksi on vastuuaseman laiminlyönti.

    Äänestä

Naapuri on liikehuoneisto.

Äänestä
  • Oletko sitten ollut yhteydessä oikeaan tahoon, jos keskusteluyhteys on tökkinyt, joten onko se varmuudella sama liikehuoneiston haltija-omistaja joka pitää kahvilaa ja niitä valvontakameroita?

    Äänestä

  • ... .. kirjoitti:

    Oletko sitten ollut yhteydessä oikeaan tahoon, jos keskusteluyhteys on tökkinyt, joten onko se varmuudella sama liikehuoneiston haltija-omistaja joka pitää kahvilaa ja niitä valvontakameroita?

    Sitten tässä ehkä kannattaisi tarkistaa ne tallenteet ensin silläperusteella että siitä muodostuu henkilörekisteri. Tarkempaa pykälää voi katsoa oheisesta tietosuojavaltuutetun ohjeesta, jolloin olisi jotain kättä pitempää sen asian kanssa edetä.
    http://www.tietosuoja.fi/uploads/9i8lz9zxs75h.pdf

    Neuvotteluyhteyden hakeminen voi olla se parempi vaihtoehto, koska naapuruus tuskin siitä mihinkään katoaa.

    Äänestä

Se naapuri tuskin katselee kameroista kun sä niitä halkoja hakkaat tai pihalla kävelet, ei siinä mitään mielenkiintoista ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyrsiintynyt naapuri kirjoitti:

Naapurilla (kahvila) on kiinteistönsä seinässä (talon molemmissa päädyissä ja etupihalla) tallentavat infrapunakamerat. Nämä molemmat päätykamerat kuvaavat myös meidän kiinteistön puolelle. Välissä aita, mutta kamerat kuvaavat siten että myös meidän puolen tapahtumat tallentuvat.

Kamerat on periaatteessa hölmösti asennettu, eivät kuvaa optimaalisesti sitä mitä pitäisi, vaan toisenlaisella asettelulla eivät kuvaisi meidän puolelle ja kuvaisivat paremmin heidän haluamiaan osia heidän pihasta/ovista.

Naapurin kamerat siis kuvaavat meidän autotallin taustaa (jossa esim. hakkaamme halkoja yms.) ja tontin rajalla olevaa mökkiä (nuorison käytössä näin kesällä). Kameroille siis tallentuu ketä mökkiin tulee ja menee, ja meidän puusavotat.

Naapurille on aivan turha puhua asiasta, keskusteluyhteyttä ei ole.

Kysymys kuuluu, syyllistyykö naapuri salakatseluun? Ja kannattako tästä lähteä poliisin puheille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu