Sen verran on muistoja Eerosta, että oli paljon tavanomaista pultsaria sivistyneempi ukkeli. Tosin ei hallinnut omaa elämäänsä ja alkoholi vei miestä alamäkeen. Moniakin tarinoita on, mutta ei niinkään omakohtaisia kokemuksia. Mitä H-Peteen tulee niin taitaahan tuo yhä täällä heilua, joskin viinat ja rieslingit on tainneet vaihtua enemmänkin maidonjuontiin. Hän on eerosta poiketen hauska lähinnä vain omasta mielestään, oikeastaan jättiläismäinen mies jolla on hyvin heikko itsetunto, mikä oireili aikoinaan lapsien kiusaamisena ja pelotteluna ym. halveksittavana toimintana.
Kun olin pieni, vajaa 30 vuotta sitten olin Forssan linja-autoasemalla käymässä. Olisikohan äitini ollut ostamassa kukkia tai jotain. Näin yhtäkkiä aikuisen miehen ryömimässä lattialla. Miehellä oli tumma paksu tukka, joka oli nyrsitty vissiin itse saksilla lyhymmäksi, koska tukka oli täynnä koloja. Kun mies oli saavuttanut kahvilan oven, tuli myyjätär ajamaan miehen ulos huutaen samalla jotain aiemmin annetusta porttikiellosta ja "turha sitä ryömiä on, nähdään sut sieltä lattialtakin".
Se oli Maisteri.
Isältäni olen kuullut muitakin juttuja, mutta koska niiden todenperäisyydestä ei ole takeita, niin en uskalla niitä täällä levitellä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sen verran on muistoja Eerosta, että oli paljon tavanomaista pultsaria sivistyneempi ukkeli. Tosin ei hallinnut omaa elämäänsä ja alkoholi vei miestä alamäkeen. Moniakin tarinoita on, mutta ei niinkään omakohtaisia kokemuksia.
Mitä H-Peteen tulee niin taitaahan tuo yhä täällä heilua, joskin viinat ja rieslingit on tainneet vaihtua enemmänkin maidonjuontiin. Hän on eerosta poiketen hauska lähinnä vain omasta mielestään, oikeastaan jättiläismäinen mies jolla on hyvin heikko itsetunto, mikä oireili aikoinaan lapsien kiusaamisena ja pelotteluna ym. halveksittavana toimintana.
Onks Valkama vielä henkissä?
Tuolla loppupäässä ketjua eerosta jotain
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5345238
nimimerkillä:
Huikankehä5
Siellä se viimeks makkaramäessä asusteli