Lievä petos?

Ahneuksissani siirsin alennuslapun ostamaani tuotteeseen.
Menin tarkistamaan asiaa myyjältä, muka kiinnostuneena, että onko tuote todella alennuksessa kun samaa samantyyppistä mallia oli normaalihintaisena sekä alennettuna, jotta tietäisin hinnan menevän läpi kassalla. Myyjä sanoi tuotteiden menevän koodien mukaan koneella, mutta hän möi silti tuotteen minulle alennuksen kanssa.

Moraali soimasi koko päivän, enkä pystynyt miettimään mitään muuta. Seuraavana päivänä menin samaan myymälään ja ostin ihan rehellisesti oikeilla hinnoilla kassillisen vaatteita. Mennessäni kassalle ostoskeksuksen vartija seisoi siinä.. Olisiko hän halunnut tutkia minut vai oliko hänellä valvontakameran materiaalia eiliseltä? Minulla oli kuitenkin ostamani 'alennustuote' sekä kuitti siitä mukana ja selitin myyjälle eilisen tilanteen ja että tänään huomasin ostamani tuotteella olevan sama koodi, kuin tuotteilla, jotka ei ole alennuksessa, joten päätin tarkistaa asian (paljastamatta tietenkään että itse olin lapun siihen siirtänyt), jotta voin tarvittaessa maksaa oikean hinnan. He tarkistivat asian ja sanoivat, että saan tuotteen alennuksella vaikkei se niihin nyt kuulukkaan, kun se on jo kerran minulle myyty. Vartija käveli pois. Oloni huojentui, että sain asian selvitettyä, mutta mieltäni jäi silti askarruttamaan... Miksi vartija pällisteli kassalla minun maksaessani ostoksia? Olisiko hän halunnut tutkia minut vai ottaa kiinni eilisestä? Jos asia liittyi eiliseen, miksei hän ottanut minua kiinni? Jos alelapun siirto on jäänyt valvontakameroihin, otetaanko minuun vielä yhteyttä.. Jos otetaan, milloin ja mitä siitä seuraa? Isokin sakko? Onko ketään otettu jälkeenpäin kiinni näpistyksestä tai tällaisesta lievästä petoksesta?
2738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vartijat seisoskelevat kassalinjojen läheisyydessä muutenkin, ihan vain pelotteena mahdollisille varkaille. Mitä todennäköisimmin hän ei ollut siinä juuri sinua varten. MUTTA, ole tyytyväinen että sinulla on vielä ainakin jollain tasolla toimiva omatunto ja jätä moiset petokset. Mitä kauemmin jatkat, sitä todennäköisemmin sekin kerta tulee että kyseinen vartija sinun takiasi kassalinjalla seisoskelee.

Äänestä

Tällaista asiaa on ihan turhaa enää miettiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oivoiminua kirjoitti:

Ahneuksissani siirsin alennuslapun ostamaani tuotteeseen.
Menin tarkistamaan asiaa myyjältä, muka kiinnostuneena, että onko tuote todella alennuksessa kun samaa samantyyppistä mallia oli normaalihintaisena sekä alennettuna, jotta tietäisin hinnan menevän läpi kassalla. Myyjä sanoi tuotteiden menevän koodien mukaan koneella, mutta hän möi silti tuotteen minulle alennuksen kanssa.

Moraali soimasi koko päivän, enkä pystynyt miettimään mitään muuta. Seuraavana päivänä menin samaan myymälään ja ostin ihan rehellisesti oikeilla hinnoilla kassillisen vaatteita. Mennessäni kassalle ostoskeksuksen vartija seisoi siinä.. Olisiko hän halunnut tutkia minut vai oliko hänellä valvontakameran materiaalia eiliseltä? Minulla oli kuitenkin ostamani 'alennustuote' sekä kuitti siitä mukana ja selitin myyjälle eilisen tilanteen ja että tänään huomasin ostamani tuotteella olevan sama koodi, kuin tuotteilla, jotka ei ole alennuksessa, joten päätin tarkistaa asian (paljastamatta tietenkään että itse olin lapun siihen siirtänyt), jotta voin tarvittaessa maksaa oikean hinnan. He tarkistivat asian ja sanoivat, että saan tuotteen alennuksella vaikkei se niihin nyt kuulukkaan, kun se on jo kerran minulle myyty. Vartija käveli pois. Oloni huojentui, että sain asian selvitettyä, mutta mieltäni jäi silti askarruttamaan... Miksi vartija pällisteli kassalla minun maksaessani ostoksia? Olisiko hän halunnut tutkia minut vai ottaa kiinni eilisestä? Jos asia liittyi eiliseen, miksei hän ottanut minua kiinni? Jos alelapun siirto on jäänyt valvontakameroihin, otetaanko minuun vielä yhteyttä.. Jos otetaan, milloin ja mitä siitä seuraa? Isokin sakko? Onko ketään otettu jälkeenpäin kiinni näpistyksestä tai tällaisesta lievästä petoksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu