Terve.
Olin tuossa viikonloppuna kavereiden kanssa vähän juhlimassa, ja olen siis 16vuotias nuori poika, noh, join vain perjantaina, mutta niin paljon etten muista ihan viimehetkistä mitään, mutta muuten kyllä suunnilleen kaiken. Pitkään aikaan ei ole ollut juomisen jälkeen edes minkäänlaista krapulaa, ehkä maximissaan vähän pää kipeä, mutta sinä aamuna oksensin kaksi kertaa, enkä päivän aikana pystynyt syömään oikein mitään, ja olo oli muutenkin sekava, niinkuin olisi vieläkin ollut pienissä. Nukuttuakaan ei tullut viikonloppuna kun ehkä 6h/yö
No nyt on jo tiistai, ja olo on vieläkin todella väsyneen oloinen, ja epäaito, vähän ehkä horjuttaa yms ja muutenkin sekava olo, vähän niinkuin krapula. Mitä tapahtui? Mikään alkoholistin alku en ole, satunnaista käyttöä kun on jotain juhlia(nyt on ollut n. 5vkoloppua _poikkeuksellisesti _putkeen), ja yleensä juuri sen verran että tulee mukava olo, nyt vain meni ehkä toista kertaa yli pitkään aikaan. Joten vielä vähän tietämätön, siksi kysyn, osaako joku auttaa mikä on? :/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sen siitä saa kun juo... Mut en tiedä en oo tilanteessa enkä ole juonut :D
Sulla on AIDS.