Konkurssin partaalla olevan Kreikan rahavarat loppumassa
31.7.2012 16:21 | 15 | REUTERS
JOHN KOLESIDIS / REUTERS
Kreikan apulaisvaltiovarainministeri Christos Staikourasin (vas.) mukaan Kreikka on ajautunut lähelle maksukyvyttömyyttä. Staikouras poistui valtiovarainministeri Yannis Stournarasin kanssa Kreikan pääministerin toimistosta heinäkuun 17. päivä.
Vakavien talousongelmien kanssa painiskelevan Kreikan käteisvarat ovat loppumassa.
Konkurssin partaalla hoippuva maa odottaa saavansa seuraavan lainaerän kansainvälisiltä rahoittajilta. Sen maksamista on kuitenkin lykätty, mikä on ajanut Kreikan lähelle maksukyvyttömyyttä.
Käteisvarojen ehtymisestä kertoi Kreikan apulaisvaltiovarainministeri Christos Staikouras tiistaina.
Kreikalle erääntyy elokuussa maksettavaksi velkoja 3,2 miljardin euron edestä. Kreikkaa tukeneet euromaat ovat luvanneet huolehtia siitä, ettei maa ajaudu maksukyvyttömyyteen.
Yksityiskohtia rahoittamisen jatkamisesta ei kuitenkaan ole saatu sovittua.
Rahavarantojen ehtyminen tarkoittaisi sitä, että Kreikka ei pystyisi maksamaan päivittäisiä menoja, kuten julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja, eläkkeitä tai sosiaalietuuksia.
Kreikka on täysin riippuvainen euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tuesta. IMF on painostanut Kreikkaa viime viikkoina tehostamaan säästötoimiaan ja rakenteellisia uudistuksiaan.
Osana painostusta IMF on kieltäytynyt maksamasta maalle lisätukea.
"Käteisvarantomme ovat lähes nollilla. On riskialtista sanoa kuinka kauan rahat riittävät, koska se riippuu budjetin toimeenpanosta, verotulojen kertymästä ja menoista. Mutta me olemme varmuudella kuilun partaalla", ministeri Staikouras sanoi kreikkalaisen NET-tv-kanavan haastattelussa.
Kreikka on onnistunut välttämään konkurssin niukasti jo useampaan kertaan muun muassa viivyttämällä erilaisten maksujen hoitamista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Portugalin avunpyyntö voi tulla käsiteltäväksi jo tänä syksynä.
23.8.
http://www.hs.fi/talous/Juncker Espanja-päätöksiä tehdään lähipäivinä/a1305587972089
Katalonian rahapula kärjistyy, hoitajien palkat maksamatta
31.7.2012 16:20 | 1 | STT–AFP
Espanjan itsehallintoalue Katalonian talousahdinko pahenee. Katalonia ilmoitti tiistaina, ettei se voi rahapulan vuoksi maksaa muun muassa sairaaloille ja vanhainkodeille valtiontukia, jotka niiden olisi pitänyt saada heinäkuussa. Sosiaalialan etujärjestön mukaan tämä merkitsee sitä, että jopa 100 000 työntekijää voi jäädä ilman palkkaa.
Katalonian paikallishallinnon edustajan mukaan tilanteen odotetaan palautuvan normaaliksi vasta syyskuussa. Hän ei kertonut, kuinka suuri summa Katalonian kassasta puuttuu, mutta sanomalehti El Paisin mukaan vaje voisi olla noin 400 miljoonaa euroa. Katalonia on jo aiemmin leikannut julkisen sektorin palkkoja.
Espanjan suurimpiin talousalueisiin kuuluva Katalonia myönsi viime viikolla harkitsevansa mahdollisuutta pyytää valtiolta taloudellista apua. Aiemmin valtion avun tarpeen ovat myöntäneet Valencian ja Murcian alueet.
Tämä haastattelu tehtiin vuonna 2008 !
http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Ja sen mukaan nyt pitäisi mennä hyvin!
Talousnäkymien ennustajaksi ei Jyrki Kataisesta ainakaan ole!
Vuoden päästä voi ylimielinen Suomi olla samassa tilanteessa.
Öykkäröinnillä olemme pilanneet suhteemme Etelä-Eurooppaan.
Tilanne on kohta sama kuin toisen maailmansodan jälkeen. Ku-
kaan ei halua tehdä kauppaa kanssamme.
Soinin visio toteutuu. Olemme yksin Euroopassa.
telua harrastetaan, jotta saadaan € pidettyä, vaikka se on Suomelle niin epäedullista kuin vain olla voi.
häiriköijät "me öykkärit" ja "TURHA VAIVA", yksi ja sama henkilö todennäköisesti, taas ärhäköinä ärsyttämässä tavallista palstan lukijaa.
Kannattaisiko pyytää poistoa?