Miksi ylläpito on poistanut profiilini ilmoittamatta syytä ja miksei ylläpito vastaa myöskään kyselyihin?
Kyllähän noille poistoille nyt aina jokin syy pitäisi olla, eikös. Ja jos on syy, niin kai sen syyn voi myös kertoa.
Vai onko kyse siitä, ettei ole kunnon syytä, mutta koska sitä ei voida tunnustaa, kykitään vain raukkamaisesti hiljaa ja ollaan vastaamatta.
Kaipaisin vähän suoraselkäisyyttä ylläpidolta. Kiitos.
Profiilin poisto ilman selitystä
20
252
Vastaukset
Hei,
@Ropeloottori, naulan kantaan. :)
Terkuin,
Elina
Suomi24- kimppapimppa
Tämä vastasikin hyvin kysymykseeni. (sarkasmia)
Ylläpidolla siis ei ole hajuakaan, miksi profiili on poistettu.
Tunnuksesta voi tietenkin olla montaa - tai ainakin kahta - mieltä, mutta hyvin sen rekisteröityminen kelpasi. Kelpasi myös sille laittamani profiilikuva, joten profiilini on kyllä saanut ainakin jossain vaiheessa ylläpidon hyväksynnän.
Sen, että profiili myöhemmin yhtäkkiä ja etenkin ILMAN SELITYSTÄ poistettiin ei kuitenkaan mielestäni ole millään tavalla hyvän käytöksen mukaista.
Lisään vielä, ettei profiilissani ollut mitään härskiä eikä seksin (eikä minkään muunkaan) myyntiin tai ostoon viittaavaa tekstiä eikä linkkejä yhtään minnekään. Vaadittaessa suistuisin kuitenkin muokkaamaan profiiliani, mutta sellaista mahdollisuutta ei siis edes anneta.
Pelkästään se, että joku saattaa saada sellaisen käsityksen, että aikuiset ihmiset saattavat harrastaa jopa seksiä, ei luulisi olevan kovin paha rasti.
Kiitos silti Elina, että täältä sai edes jonkinnäköisen vastauksen. Ylläpito nimittäin ei vastaa koskaan heille lähetettyihin kysymyksiin. - Remonttireiska
kimppapimppa kirjoitti:
Tämä vastasikin hyvin kysymykseeni. (sarkasmia)
Ylläpidolla siis ei ole hajuakaan, miksi profiili on poistettu.
Tunnuksesta voi tietenkin olla montaa - tai ainakin kahta - mieltä, mutta hyvin sen rekisteröityminen kelpasi. Kelpasi myös sille laittamani profiilikuva, joten profiilini on kyllä saanut ainakin jossain vaiheessa ylläpidon hyväksynnän.
Sen, että profiili myöhemmin yhtäkkiä ja etenkin ILMAN SELITYSTÄ poistettiin ei kuitenkaan mielestäni ole millään tavalla hyvän käytöksen mukaista.
Lisään vielä, ettei profiilissani ollut mitään härskiä eikä seksin (eikä minkään muunkaan) myyntiin tai ostoon viittaavaa tekstiä eikä linkkejä yhtään minnekään. Vaadittaessa suistuisin kuitenkin muokkaamaan profiiliani, mutta sellaista mahdollisuutta ei siis edes anneta.
Pelkästään se, että joku saattaa saada sellaisen käsityksen, että aikuiset ihmiset saattavat harrastaa jopa seksiä, ei luulisi olevan kovin paha rasti.
Kiitos silti Elina, että täältä sai edes jonkinnäköisen vastauksen. Ylläpito nimittäin ei vastaa koskaan heille lähetettyihin kysymyksiin.Kyllä se vastaa, tavalla tai toisella:)
- Remonttireiska
Remonttireiska kirjoitti:
Kyllä se vastaa, tavalla tai toisella:)
PS. ja jos ylläpito ei vastaa, sekin on eräänlainen vastaus;D
- Suomί24
Remonttireiska kirjoitti:
PS. ja jos ylläpito ei vastaa, sekin on eräänlainen vastaus;D
Onhan se tavallaan noinkin.
Tässä tapauksessa ylläpidon vasta(amattom)us tarkoittaa kutakuinkin seuraavaa:
Emme perustele profiilien poistoja, koska emme ota minkäänlaista vastuuta omista tekemisistämme.
Emme myöskään osaa tai halua osata neuvoa, mitä henkilö voisi pulmatilanteessaan tehdä.
Yhteenvetona toteamme, että halveksimme käyttäjiämme ja näinollen myös asiakkaitamme (mainostajiamme). - Mariko Vaara
Suomί24 kirjoitti:
Onhan se tavallaan noinkin.
Tässä tapauksessa ylläpidon vasta(amattom)us tarkoittaa kutakuinkin seuraavaa:
Emme perustele profiilien poistoja, koska emme ota minkäänlaista vastuuta omista tekemisistämme.
Emme myöskään osaa tai halua osata neuvoa, mitä henkilö voisi pulmatilanteessaan tehdä.
Yhteenvetona toteamme, että halveksimme käyttäjiämme ja näinollen myös asiakkaitamme (mainostajiamme).Mariko vaara ympäristölleen esimerkkinä ylläpidosta?
Vois olla tai olla olematikin. Riippuu valinnoista.
Mutta jos ylläpitoa sattuis duuninsa joskus tympimään, niistä tulis hyviä hiukka toisenlaiseen teatteriin mainioita paikannäyttäjiä. Mä luulen, ett ne on hiukka harjotellu.;D Heippa,
Tuolla oli aiemmin viesti, missä toinen käyttäjä oli vastannut ongelmaasi.
"Rekisteröitymisen yhteydessä klikkasit tutustuneesi sääntöihin.
Voisiko, kimppapimppa, noista löytyä vihjettä?
Suomi24 käyttäjätunnus ja nimimerkki mm.:
- Tunnuksen valinnassa täytyy noudattaa hyviä tapoja
- Tunnus ei saa sisältää karskia kieltä tai pornografisia viittauksia
- Tunnus ei saa sisältää seksin myyntiin tai ostohalukkuuteen viittaavaa tekstiä
http://www.suomi24.fi/opastus/s24/saannot/ "
Hyvin yksiselittäistä. Nimimerkkisi kimppapimppa on todellakin sääntöjen vastainen - SIKSI profiili on poistettu.
Ja kyllä me vastaamme, kuten näkyy. :)
Terveisin,
Elina
Suomi24- Mariko Vaara
Mariko Vaara kirjoitti:
Mariko vaara ympäristölleen esimerkkinä ylläpidosta?
Vois olla tai olla olematikin. Riippuu valinnoista.
Mutta jos ylläpitoa sattuis duuninsa joskus tympimään, niistä tulis hyviä hiukka toisenlaiseen teatteriin mainioita paikannäyttäjiä. Mä luulen, ett ne on hiukka harjotellu.;DMariko Vaarakin vasta harjoittelee, eli:
Mutta js ylläpitoa sattuis duuninsa joskus tympimään, siitä tulis hiukka toisenlaiseen teatteriin mainioita paikannäyttäjiä. Mä luulen, ett neki on viimeaikoina hiukka enemmänki harjoitellu.;D - Mariko Vaara
Mariko Vaara kirjoitti:
Mariko Vaarakin vasta harjoittelee, eli:
Mutta js ylläpitoa sattuis duuninsa joskus tympimään, siitä tulis hiukka toisenlaiseen teatteriin mainioita paikannäyttäjiä. Mä luulen, ett neki on viimeaikoina hiukka enemmänki harjoitellu.;DNiinkuin näkyy Mariko Vaaraan ei harjoittelu tehoa.
Jos. - Laski leikkiä
Häpesi omaa kirjoitustaan.
- Noin törkeesti
suomi24 kirjoitti:
Heippa,
Tuolla oli aiemmin viesti, missä toinen käyttäjä oli vastannut ongelmaasi.
"Rekisteröitymisen yhteydessä klikkasit tutustuneesi sääntöihin.
Voisiko, kimppapimppa, noista löytyä vihjettä?
Suomi24 käyttäjätunnus ja nimimerkki mm.:
- Tunnuksen valinnassa täytyy noudattaa hyviä tapoja
- Tunnus ei saa sisältää karskia kieltä tai pornografisia viittauksia
- Tunnus ei saa sisältää seksin myyntiin tai ostohalukkuuteen viittaavaa tekstiä
http://www.suomi24.fi/opastus/s24/saannot/ "
Hyvin yksiselittäistä. Nimimerkkisi kimppapimppa on todellakin sääntöjen vastainen - SIKSI profiili on poistettu.
Ja kyllä me vastaamme, kuten näkyy. :)
Terveisin,
Elina
Suomi24Niin, tehän poistitte aikoinaan alaikäisen profiilin, koska hän valitti teille siitä, että täysi-ikäinen ahdisteli häntä ja esitti seksiä. Te poistitte alaikäisen profiilin, mutta sen täysi-ikäisen profiilille ette tehneet mitään. Eiköhän se ketju ole edelleen täällä tai oletteko peitelleet rikostanne?
Kenties olette pedofiliasuuntautuneita. - 12+16
Noin törkeesti kirjoitti:
Niin, tehän poistitte aikoinaan alaikäisen profiilin, koska hän valitti teille siitä, että täysi-ikäinen ahdisteli häntä ja esitti seksiä. Te poistitte alaikäisen profiilin, mutta sen täysi-ikäisen profiilille ette tehneet mitään. Eiköhän se ketju ole edelleen täällä tai oletteko peitelleet rikostanne?
Kenties olette pedofiliasuuntautuneita.Kenties sinä viestittelit sille alaikäiselle ja hän poisti sen ihan itse.
- Noin törkeesti
12+16 kirjoitti:
Kenties sinä viestittelit sille alaikäiselle ja hän poisti sen ihan itse.
Kaivas tätä foorumia. Kaipa se juttu on yhä täällä.
Minäkin vain luin sen.
- pelkkääpeetä...
..aika harvoin ylläpito vastaa....ja sen omaksumaa linjaa ei ole kukaan koskaan ymmärtänyt.......seuratkaapa hieman yhteisön kuulumisia...klo 14 jälkeen......niitä nikkejä.....
- Kauanko vielä?
Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa?
Minä-profiilisi on suljettu toistaiseksi, sillä et ole noudattanut palvelun sääntöjä. Minän käyttöön, nimimerkkeihin ja profiilisivujen sisältöön liittyviin sääntöihin voit tutustua tarkemmin opastus-osiossa.
Annettu vuonna 2008 eli kuusi vuotta sitten. Tapostakin joutuu istumaan lyhyemmäksi aikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1322407Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota2912312Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?751790En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1191462- 1301309
Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641308Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin721040Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k371030Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni47925En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156901