Kyll toi Teuvo Loman on ihana mies!

Tykkään tosi paljon.
11119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vai niin!

Äänestä
  • eihän se homoudelleen mitään voi!

    Äänestä

Mutta onko hän vaihtanut puuseppänsä toiseen? Uoleviin.

Äänestä

Puuseppä on pitkätukkainen huippuammattilainen.

Äänestä
  • ei ole enää pitkätukkapuusppää, on se uusi.

    Äänestä

Mihän sekin on?

Äänestä

Tiedä ihanuudesta.

Mutta keskimääräistä lahjakkaampi sisustussuunnittelija kyllä. Vaikka se kiinnittää paljon huomiota kuoseihin ja sen sellaiseen, sillä on rationaalinen ajattelukyky, oikein toimivia ratkaisuja, toisin kuin monilla muilla julkiksilla, jotka heiluu telkkarissa.

Ja toinen on tietenkin persoona. Aikanaan se oli vähän noviisi, mutta kun se nyt on jo tottunut asiaan, sen esiintymiskyky ja etenkin itseironia ja huumorintaju on osoittautunut verrattomaksi.

Oletan, vähän kummassakin asiassa ollut hyötyä siitä, että uskalsi alkaa julkihomoksi. Itsevarmuus aivan eri tasolla kuin kaappityypeillä. Ja pahimpia kaappihomoja on homofoobikot.

Ei liity aiheeseen. Joskus pöndellä pressan vaalien aikaan juttelin naapurin peräkammarin pojan kanssa. Se vastusti verisesti Haavistoa, ainoa peruste oli, että se on hoomo. Alkoi mietityttämään, miksiköhän sen eukko jätti sen kymmenisen vuotta sitten ja kundi muutti äitinsä luokse asumaan :D

=DW=

Äänestä

Tuskin on Sisustussuunnittelija SI. Jotka opiskelevat ihan muualla kun Teuvo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uiiiiiiuuuuuuuuuuuuu kirjoitti:

Tykkään tosi paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu