Alkaa näyttää siltä, että loppukuusta joutuu pari satkua ottamaan asuntolainaa 25 vuoden maksuajalla. Mihinkähän korkoon nyt oikeasti kannattaisi lainansa sitoa. Olen harkinnut laittaa puolet 3 kk euriboriin (tai 1 kk, jos pankki antaa) ja puolet 10 vuoden euriboriin. Nyt vaan alkanut miettiä, että kannattaisiko sittenkin laittaa koko laina 10 vuoden euriboriin. Vaikka silloin sitoutuukin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi olemaan tekemättä ylimääräisiä lyhennyksiä, saa korkojen noustessa todennäköisesti säästötilillekin enemmän korkoa. Vähän on inflaation kiihtymisen merkkejä ilmassa ja sehän tietää ihan eri lukemiin nousevia korkoja. Saisi lyhennykset sidottua tämän hetkiseen palkkatasoon ja palkkojen noustessa voisi säästää pankkitilille tai sijoituksiin rahaa, jolla tekisi sitten 10 vuoden päästä ylimääräisen lyhennyksen. Toisaalta tuo puolet 3 kk euriboriin houkuttelisi siinä mielessä, että korkojen pysyessä vielä pidemmän aikaa matalalla saisi hyödyn siitäkin ja olisi mahdollisuus koko ajan tehdä niitä ylimääräisiäkin lyhennyksiä.
Mikähän korko nyt oikeasti kannattaisi?
riskinhallintaa
16329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ota ihmeessä sellainen laina, jota saa lyhentää fiiliksen mukaan. Ota mahdollisimman lyhyt korko ja pidä isompaa käteiskassaa, jota käytät kun joku kodinkone menee rikki ja täydennät sitä taas muutaman kuukauden jaksolla. Ei tarvitse ottaa sitten pankista sitä sikahintaista 3% korolla olevaa kulutusluottoa.
1kk on halvin. Ja jatkaa olemistaankin. Ota toki 10 vuoteen puolet, jos halvalla saat ja et pientä riskiä kestä...
Noissa "kiinteissä" tuppaa vain olemaan se vika, että pankkia et sitten ihan helposti kilpailuta, mikä taas tarkoittaa, ettei sinulla oikein ole kykyä neuvotella marginaalia pienemmäksi tulevaisuudessa. Esimerkiksi itse otin aikoinani 0,8 prosentin marginaalilla lainan, mutta kolme vuotta myöhemmin se oli pudonnut jo puoleen tuosta (kerran pankki pudotti omatoimisesti, kerran ilmoitin kilpailuttavani lainani).
Kaikki 1kk euriboriin tai niin lyhyeen lainaan kuin pankki suostuu.
Ota sekin huomioon että jos sovit pitkän kiinteään koron niin pankinvaihtotilanteessa sinun pitää maksaa pankille menetettyjä korkotulottoja.
Ikävä tilanne jos et ole tyytyväinen pankin palveluun, jos vaikka tilinkäyttömaksut paukahtaa ylös jossain vaiheessa.
Kiinteäkorkoiseen kun ei saa tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä, niin saako siihen lyhennysvapaitakaan? Meinaan sillähän äkkiä säästäisi matalien korkojen aikana tulleen häviön korkokuluissa, kun pitkään korkoon sidotun lainan laittaisi korkojen noustessa lyhennysvapaalle ja lyhentäisi markkinakorkoista lainaa vastaavasti enemmän.
Näissä pohdinnoissa kannattaa ottaa huomioon se, että tässä taloustilanteessa pankki ei annau edes 3kk euriboriin sidottua uutta lainaa, puhumattakaan 1kk euriboriin sidotusta. Ei se pankki halua sitä rahaa ihan ilmaiseksi jakaa edes silloin kun saa takuun antamalleen lainalle.
Tai voittehan mennä kyselemään lainoja 1kk tai 3kk euriboriin sidottuna oman asunnon tai sijoitusasunnon ostoa varten. Tarjottu marginaalikin vaihtelee sen mukaan mihin euriboriin haluatte korkonne sitoa.
Keskustelin viikko sitten asiasta juuri erään ekonomin kanssa saunomisen yhteydessä.
Kyllä Nordeasta ainakin vielä alustavissa lainaneuvotteluissa pari kuukautta sitten lupasi kolmen kuukauden euriboriinkin, vaikka kovasti vuoden euriboria tyrkyttivät. Marginaalia ei juuri alle prosentin kyllä enää luvanneet. Jotain 0,97 pintaan oli tuolloin puhe. Sama marginaali riippumatta viitekorosta.
Joo, kyllä 3kk euriboria varmaan joistain pankeista saattaisi saada vieläkin ja keväällä ainakin sai. Marginaalikin oli itse asiassa toki sama otti 3kk tai 12kk euriborin.
1kk euribor on tällä hetkellä 0,14%. Siihen siis 1% marginaali niin saisi 1,14% korolla. Jos saisi tuohon vaikka 0,6% marginaaliksi hyvänä asiakkaana nyt tässä nykytilanteessa niin korko olisi 0,74% siis. Ekonomituttavani kuitenkin antoi ymmärtää että tuollaisella korolla ei nyt silti mikään pankki sitä lainaa kyllä anna. 3kk euribor on tänään 0,375%. 0,6 marginaalilla saisi siis 0,975% korolla sen lainan. Tuokin kuulemma alkaa olla siinä ja siinä että sitä saisi. Toki kannattaa aina kysyä.
Itselläni nykyistä lainaa on enää omalta osaltani 24.000 euroa jäljellä, vaimolla saman verran, joten juuri ei ole väliä edes euriborilla nyt enää tässä. Uusien sijoitusasuntolainojen kanssa on toki eri asia, saisikin 1kk euriborilla sen ja esim. 0,6 marginaalilla, olisi mahtavaa, ei oikein mitään korkokulua ja vuokralainen lyhentäisi lainaa huippuvauhtia silloin puolestani!
Lyhyin euribor on aina halvin viitekorko, näin on aina ollut tilastojen mukaan, sanoi pankkitäti mitä tahansa. Myös kaikenmaailman korkokatot ja vakuutukset voi suoraan unohtaa. Normaalituloisella ei ole varaa näihin pankkien metkuihin. Eli viikon euriboria kannattaa kysyä, ei vaan taida saada?
Lyhytnäköistä pyrkiä lyhyen ajan korkoon. Kun korkotaso heilahtaa, lainankorko rävähtää saman tien korkeammalle. 12kk euriborissa saa herkutella matalalla korolla vielä pitkääääään.
Täyttä kukkua.
1 kk euribor on ollut halvempi vaikka kuinka kauan. Se, että se jossain kohtaa kerran tai kaksi vuosikymmenessä hetkellisesti nousee nopeammin kuin 12 kk eb, ei todellakaan tarkoita sitä, että se olisi kalliimpi/huonompi vaihtoehto.
1 kk on nyt 0.139% ; 12 kk 0.922%. Ero on lähes seitsenkertainen, ja tuon erotuksen maksat joka kuukausi.
Ajatellaanpa 200 000e lainaa. 1 kk eb:lla korot kuussa ovat noin 23 euroa. 12 kk eb:lla korot noin 154 euroa.
Etkö tajua, että maksat 131e joka kuukausi ylimääräistä pankille? Vuodessa tästä tulee 1572e - siis ylimääräistä. Viidessä vuodessa melkein kahdeksan tonnia.
(joo, on yksinkertaistettu laskelma, mutta olkoon, ihan nyt vain tämän korkovertailun nimissä)
Pankithan markkinoi hölmöille esim. 12 kk eb:a juuri sillä, että sitten voi nukkua yönsä rauhassa kun korko ei muutu niin usein. Kyllä mun yöunia ainakin häiritsisi tuollaiset tulonmenetykset pankin suuntaan melko pahasti :)
Ja kai nyt tajuat senkin, että 12 kk eb on tuurista kiinni. Korothan sitten usein nousee aika haipakkaa kun ne lähtee nousuun. Jos pomppaus alkaa vaikka syyskuussa (vuonna X), ja sulla on korontarkistuspäivä marraskuussa, niin aika kiva hyppy ylöspäin on 12 kk korossakin. Jos tosissasi luulet, että se parin kuukauden naatiskelu kompensoi tuon esimerkin 8000e menetyksen niin ehkä kannattaisi pyytää jotakuta hoitamaan pankkiasiat puolestaan?
Prime-koroista ei kannata edes puhua, ne vasta vihoviimeisiä on. Nyt kun Nordea laski primeään armeliaasti 1.7%:n niin ero 1 kk eb:n on enää vähän yli kaksitoistakertainen(!!!).
Kyllä näitä asioita pitäis katsoa vähän pidemmällä tähtäimellä, ja ymmärtää, että satanen-kaksi kuussa ylimääräistä korkoihin tekee vuosien varrella aika loven.
Näin se on - uskomattoman moni syytää pankille jopa 10-15 000 euroa ylimääräistä korkojen muodossa, tällaisina aikoina kun nyt viime vuodet + tulevat ovat.
Pankkiväki osaa kyllä sumuttaa ja tarjota juurikin sitä korkoa, josta pankki on laskenut saavansa parhaan hyödyn. Kirsikkana kakussa on sitten vaikka vielä joku mukava korkokatto, josta lainanottaja pulittaa vielä pari-kolme tonnia lisää eikä hyödy koskaan latin latia.
Voi tsiisus niitä, jotka pari vuotta sitten uskoivat niitä kaikkia pankkien "asiantuntijoita/hyväntekijöitä", jotka joka tuutista hehkuttivat, kuinka nyt kannattaa ottaa kiinteä korko... Voi jösses jos olis pistänyt päänsä siihen silmukkaan ja ottanut jonkun 4% kiinteän viideksi vuodeksi...ei taida riittää 20 000 euroakaan menetyksiksi.
12 kk euriboriin on niin paljon leivottuna riskilisää, että harvemmin kannattaa pitkiä aikoja edes nousevilla koroilla. Laskevilla koroilla tulee takkiin jo sitten lujaa. Prime-korko on kaikista typerin vaihtoehto, jota pankit kauppaavat yleensä nousevilla/korkeilla koroilla. Koska prime seuraa markkinakorkoja hieman perässä huippuja tasoittaen, se näyttää nousevilla/korkeilla koroilla edulliselta.
Kyllä kai esim. joskus 2005 alkuvuodesta otettuna viiden vuoden kiinteä korko olisi ollut aika kova sana, jos sen olisi 2010 vaihtanut lyhyeen markkinakorkoon. Jotenkin mulla nyt sellanen kutina, että tän hetkiset matalat korot pysyy vielä pari vuotta, sitten mennään reilusti yli 2008 korkohuippujen, mutta kovat marginaalit pysyvät ja siksi 10 vuoden korko tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ainakaan Nordea ei enää anna markkinakorkoisia asuntolainoja kuin marginaaliin leivotuilla viiden vuoden korkokatoilla, joten ero 10 vuoden kiinteällä ja 3 kk euriborillakin alkaa olla houkuttelevan pieni. Markkinakorkojen ei näillä marginaaleilla tarvitse nousta kuin törkeään kahden prosentin riistotasoon, niin alkaa pitkällä korolla tienata. Näin siis uutta lainaa ottavana pohdiskelen. Toki jos mulla olis vielä jollain vanhalla 0,3-0,4 prosentin marginaalilla oleva laina, olis ihan eri mietteet.
Asiallista tekstiä. Niinhän se on, että kun on ajoissa onnistunut ostamaan ja lainassa on ja pysyy marginaalina 0,3%, niin kyllä se yhdistettynä 1 kk euriboriin on aika kiva kombinaatio, jo pitkään ja ehkäpä pitkään vielä tulevaisuudessakin.
Tällainen laina olisi ollut sulaa hulluutta sitoa 4% kiinteään korkoon joskus 2009-2010.
Historia ei ole tae tulevasta, eikä nykyinen erittäin lyhyt euriborin historia takaa mitään (kyllä, 12 vuotta on minimaalisen lyhyt aika ja käytännössä en noin lyhyestä ajasta tekisi suuria päätelmiä). Ja olihan viime laman aikaan jonkin aikaa kaikkein halvimpia juuri kiinteät korot. 1kk helibor oli silloin pahimmillaan peräti 30%, mutta jos ennen korkojen nousua oli ottanut kiinteän koron, maksoi vähemmän korkoa. Ajalla 90-94 kuitenkin 1kk-12kk viitekorot oli käytännössä koko ajan saman suuruisia (näitä paria piikkiä unohtaen), joten mitään säästöä 1kk heliborista ei silloin tullut moneen vuoteen. Laman aikaan 90-luvun alussa kaikkein halvin vaihtoehto oli nimenomaan kiinteä korko, joka oli otettu 80-luvun lopussa, mutta eihän suuri osa enää muista tätä asiaa. Ja laman aikaankin pitkät korot (siis yli 12kk, mikä ei vielä ole pitkä korko) olivat pitkään alhaisempia kuin lyhyet korot.
Just just tota naatiskeijaa ja pyhää yksinkertaisuutta...
Vuosi 1: "jee, naapurin Villellä on lyhyt korko, mutta ei se mitään, ne vielä joskus nousee - ei siis haittaa, että maksan 150e/kk enemmän pankille korkoja kuin Ville"
Vuosi 2: "jee, naapurin Villellä on lyhyt korko, mutta ei se mitään, ne vielä joskus nousee - ei siis haittaa, että maksan 150e/kk enemmän pankille korkoja kuin Ville"
Vuosi 3: "jee, naapurin Villellä on lyhyt korko, mutta ei se mitään, ne vielä joskus nousee - ei siis haittaa, että maksan 150e/kk enemmän pankille korkoja kuin Ville"
Vuosi 4: "jee, naapurin Villellä on lyhyt korko, mutta ei se mitään, ne vielä joskus nousee - ei siis haittaa, että maksan 150e/kk enemmän pankille korkoja kuin Ville"
Vuosi 5: "no nyt lähti korot nousuun, ha haa, Ville maksaa nyt 150e/kk enemmän korkoja pankille." ...4 kk myöhemmin: "oho, taas mää maksan 150e/kk kuussa enemmän kuin Ville, kun tuli korontarkistus". Noh, olen silti voittaja, hyvä minä!