>>Kun kävelee rikospaikalla voi huomata lähes aina, jonkin tai jonkun tarkkailevan. Totta kai murhaaja yleensä palaa rikospaikalle jostain kumman syystä. Mutta sen lisäksi, lähes aina on tunne että joukossa olisi jotain mitä ihminen ja tiede eivät voi ymmärtää. Pyh! Totta kai ihminen tajuaa, nämähän kaikki selitetään Pyhimmässä kirjassa mitä maan päällä kantaa, ihminen ei vain halua kuunnella että siellä on jotain mystisempää kuin tiede väittää. Tietysti, tieteen takia tämä mystiikan maailma alkaa menettää merkitystään. Entä jos tieteen ja yliluonnollisen välillä ei olekaan rajaa? Entä jos ihminen jälleen kerran sotkee omat asiansa tyhmyyttään ja tekee sellaisen mielikuvitus kuilun yliluonnollisen ja luonnollisen välille? Onhan viisaat ihmiset aiemmin todenneet että ihmisen oma älykkyys koituu hänen turmioksi.
Kritiikkiä etsin.
Kirjailija wanna be
14182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kannata aloittaa tällä tavalla. Jotkut romaanit ovat tosiaan otteita päiväkirjasta, eli jos sellaisen haluaa kirjoittaa, niin toki. Tosin sinun kannattaa vielä harkita, jos ei kuitenkaan päiväkirjaa, vaan ihan vaan kerrot tarinaa. Onko tarinasi kannalta välttämätöntä kirjoittaa päiväkirjatekstejä ja jos niin miksi, kehottaisin että mietit tätä tarkkaan.
Yleensä ihmiset eivät kirjoita päiväkirjoihinsa tuollaisia yleistyksiä, kuten "ihminen jälleen kerran...". Päiväkirjateksti on henkilökohtaisempaa, eikö niin. Kolumnitekstit jne. ovat eri asia, mutta nyt en siis tosiaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi koostaa teksti kolumniteksteistä. Tarkoitan sitä, että alku pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi.
Sinua ilmeisesti kiehtoo ajatus rikospaikalle palaavasta rikollisesta. Tämä on kirjallisuudessa ja elokuvissa nähty, ja sinun kannattaa miettiä mitä uutta tuot tähän kuvastoon. Uutta on mahdollista tuoda. Suosittelisin kerrontaa, jossa tämä paluu todella tapahtuu. Tosin vasta siinä vaiheessa, kun lukijat ovat tutustuneet rikolliseesi. Eli ei siis kylmiltään kirjan ensimmäisessä kappaleessa.
Komisariosi puheet ovat niin sekavia, ettei niistä ota selvää. Mitä hän oikein tarkoittaa? Sinun on hyvä tuntea hänen ajatuksensa, mutta kehoittaisin sinua jättämään tuollaiset spekuloivat mietelmät, ja keskittymään yksinkertaisesti vain tarinaan.
Kielioppivirheet löydät siis ilmeisesti itsekin, joten ei niistä... tosin tuo kirjoitti komisario ... (miksi komisario isolla?) on tosi kömpelö lause. Komisario kirjoitti...
Toivottavasti kommenteistani on sinulle apua...
Kysymys, onko sinussa ainesta riippuu sinun iästäsi. Jos olet jo kahdenkympin paremmalla puolella, sinun pitää varmaan harjoitella, mutta jos olet lähempänä viittätöistä, sanoisin, että sinussa on todella paljon ainesta!
Raa'an rehellisesti sanottuna: ei ole.
Teksin pintataso on erittäin heikko.
Tarina - niin mikä tarina?
Henkilökään ei herää tässä millään tavalla henkiin.
Sisällötöntä ja noin huonosti kirjoitettua, joten en näe tässä toivon pilkahdustakaan.
Jos minä olen vielä raaemman rehellinen: ehdottomasti on ainesta! Älä ainakaan ajattele, että yhden kriitikon mielipide on tärkeä, varsinkaan kun se on niin negatiivinen. Oikea kriitikko antaa kritiikkiä, josta on hyötyä, josta voi oppia ja josta voi kehittyä. Tuo kommentti haukkuu, muttei anna eväitä. Älä ikinä kuuntele tuonkaltaisia tyyppejä. Ajattele, että heillä on syynsä olla niin negatiivisia, mutta jätä omaan arvoonsa sellaisten kommentit. muuten saat olla aina heittämässä hanskoja kehiin. Minä kirjoitin joskus todella surkeaa tekstiä, siis paljon huonompaa kuin sinä, mutta nyt olen jo jostain kilpailusta saanut peräti palkinnon ja olen huomannut muutoksen. Sinulla ei ole läheskään niin paljon kehityttävää kuin minulla oli. Jos tykkäät kirjoittamisesta niin anna mennä, uskon sinuun!
Sekoitat kritiikin ja palautteen. Kritiikissä ei anneta ohjeita eikä sitä kirjoiteta kirjoittajalle vaan lukijoille. Palaute on kirjoittajaa varten. Olen kyllä samaa mieltä edellisen kanssa, ei tässä pätkässä ole mitään. Tosin ei kaikissa harjoituksissa tarvitsekaan olla.
Kirjoittajalle: vaihda aihetta ja aloita alusta uudelleen.
Tottakai mä sekotan palautteen ja kritiikin, koska vastaan Rehellisen Miehen kirjoitukseen, missä sekoitetaan palaute ja kritiikki. Palaute siinä on että tuossa kirjoittajassa ei ole ainesta. TUo palaute kohdistuu suoraan henkilöön ja on mielestäni todella typerää sanoa jollekin, jota ei tunne, että ei, sinussa ei ole ainesta. Siinä annetaan myös karua kritiikkiä itse tekstistä, mutta ei nähdä tekstissä mitään hyvää. MInusta kriitikko, joka ei näy mitään hyvää missä tahansa tekstissä on jotenkin umpimielinen, ei ole avoimen kriittiinen vaan negatiivinen, sulkeutunut. Ei voi omista henkilökohtaisista syistä antaa mistään plussaa.
Lisäksi hyvän kriitikon tuntee siitä että se PERUSTELEE NÄKEMYKSENSÄ eikä vain lauo niitä fiilispohjalta ja fiilis on tämä :(
Siinä vastataan kirjoittajan kysymykseen. Turha kysyä, jos ei kestä vastausta.
Ja tuo on kyllä palaute, se on tarkoitettu kirjoittajalle ja se vastaa hänelle suoraan.
Minusta perustelee ihan tarpeeksi, miksi tänne kukaan hirveästi aikaansa hukkaisi.
Lilyn kommenteissa on asiaa. (kiva lukea sinusta täällä ;) )
Noniin, aika pistää peli poikki. Krittiikki ja palaute oli rajua. Ja oikaistaan nyt tämäkin sitten:
13vuotiaasta peräti, olen kirjoitellut omaksi ilokseni. Yhden kauhukirjan tein 15vuotiaana ja laitoin sen nuortenvoimainliittoon arvioitavaksi jossa KRIITIKOT lukivat tekstini. Ja nämä KRIITIKOT laittoivat minulle PALAUTETTA.
Jos olisin julkaissut vaikka tämän eepoksen minkä tänne laitoin niin senhän olisi lukennut anonyymit lukijat, jotka eivät minua henk.kohtaisesti tunne? Eikö vaan?
Tuon pätkän laitoin tänne jotta saan lisää PALAUTETTA KRIITTISESTÄ NÄKÖKANNASTA, jotta voi KEHITTYÄ/KEHITTÄÄ TAITOJANI. Kauhutarinoitani en tänne laita ihan sen takia koska ne on niin sadistisia.
ei näillä palstoilla liiku oikeita kriitikoita, johan sen näkee vastauksista ja palautekin on niin laidasta laitaan että ehkä jatkossa ei kannata täältä pyytää kritiikkiä. kun on kyseessä kielellinen ilmaus, on niin monenlaista mielipidettä eikä oikeaa oppia ole olemassakaan siitä kuinka pitää kirjoittaa...oikeastaan kieliopillisesti täydellinen tekstikin on jo aikansa elänyttä tyyliä.
sun pitää löytää omaa tyyliä eikä yrittää jotain, mikä ehkä jostain valekriitikoista olisi hyvää tyyliä...
Toi sun teksti on tosi sekavaa. Lauseet ei oikein liity toisiinsa. Epämääräiset viittaukset johonkin mystiseen lisää sekavuutta. vaikka kyse on päiväkirjasta, se voisi olla kyllä jonkun nuoren (eli ilmeisesti sinun itsesi) poikkoulevaa ajatuksenkulkua, mutta ei ole uskottavaa, että komisarion päiväkirja näyttäisi tuolta.
Älä yritä viisastella jonkun komisarion kautta, koska se ei oikein onnistu. Näyttäisi siltä, ettei henkilö oikein tiedä mistä puhuu ja sitä kautta myöskään kirjoittaja ei tiedä mistä puhuu. kannattaisi kirjoittaa jostain mistä tietää enemmän...
kun haluat kriittistä näkökantaa, tässä sitä tarjoilee anonyymi lukija.
sinun pitää itse arvioida onko tämä kritiikki aiheellista. älä ota sitä opetuksena, vaan ota mieluummin siihen mielessäsi kantaa, jos sinua kiinnostaa
Kysymykseesi, onko sinussa ainesta dekkaristiksi, vastaan suoraan: ei vielä.
Ongelma on syvemmällä kuin kielioppivirheissa tai toistoissa, sillä kerronta takkuaa pahasti. Tekstistä näkee, ettei maailmankuvasi ole riittävän kypsä, että voisit kirjoittaa julkaisukelpoisen käsikirjoituksen keski-ikäisen rikoskomisarion silmin. Kyse on uskottavuudesta. Rikoskomisario on poliisin päällysmies, mihin virkaan ei pääse kuka tahansa poikkitieteellinen pojankoltiainen. Hänen on suoritettava oikeus- tai hallintotieteen korkeakoulututkinto ja osoitettava perehtyneisyyttä esimerkiksi poliisin perustutkinnolla. Osa rikoskomisarioista on toki reaalimaailmasta irtautuneita uskovaisia, mutta ellet kirjoita valtakunnan lapsellisimmasta rikoskomisaariosta, millaisen kuvan päiväkirjamerkintä antaa, Sonne ei vaikuta millään tavalla uskottavalta poliisilta, saati että haluaisin lukea hänestä enempää.
Filosofis-uskonnollinen mystifiointi on myös ympäripyöreää entä jos -potaskaa, joka ei tarjoa uusia näkökulmia saati kuljeta juonta eteenpäin. Sinun täytyy selvittää maailmankuvasi ensin itsellesi ennen kuin voit kertoa siitä muille.
Kerrot olevasi nuori kirjoittaja. Tässä valossa teksti ei ole kieliopillisesti hassumpaa. Voisit kenties onnistua, jos vaihtaisit näkökulmahenkilön itseäsi lähemmäksi. Arvoituksia ratkova teini tai virkaatekevä, nuorempi poliisimies voisivat olla helpompia valintoja. Suosittelen silti, että ottaisit kirjan nöyrään käteen ja lukisit korkealaatuisia dekkareita ja faktapohjaisen, poliiseista kertovan teoksen tai poliisikoulussa käsiteltävän oppikirjan, että sinulla olisi valmiudet kirjoittaa uskottavasti poliiseista.
Lue, kirjoita ja kypsyttele ideoita muutama vuosi. Siitä se lähtee!
En ole ihastunut romaaneiden muisteluihin saatika päiväkirjamaisiin selostuksiin, jotka etäännyttävät lukijan tarinasta. Jos päiväkirjan vanhahtavalla tunnelmalla ei halua leikkiä, mutta halua silti kertoa päiväkirjamuodossa, kannattaa valita vähiten etäännyttävä kerrontatapa eli se, että päiväkirjaa kirjoitetaan kerronnan aikana.
En ole koskaan kirjoittanut dekkaria, joten esimerkki saattaa vaikuttaa kömpelöltä. Idea ei kuitenkaan ole kerronnan laadussa, vaan tahdon osoittaa, että päiväkirja toimii paremmin, kun tapahtumista muistellaan kerronnan reaaliajassa. Kannattaa pitää päiväkirja parissa maininnanarvoisessa seikassa ja keskittyä kertomaan henkilön itsensä muistelemana mitä oikein tapahtui.
"Lauantai 10.8.2012 kello 7:26. Näin saman harmaaseen Niken huppariin pukeutuneen suomalaismiehen (laiha, 178-senttinen, ehkä 35-vuotias, jykevä leuka, terävä nenä ja tummat silmät) tarkkailevan Esplanadin ampumapaikkaa", kirjoitti komisario Mikael Sonne muistioonsa ennen nukkumaan menoa. Oliko hupparimies kahdesti sattumalta paikalle osunut pällistelijä vai rikospaikan jälkiä putsaamaan saapunut sisäministerin surmaaja? Hitto kun olisi puiston lehdistötilaisuudelta ja TV-kameroilta ehtinyt juosta miehen kiinni ja kuulustella.
Hän hieraisi väsyneitä silmiään ja oikoi silmälasejaan, joiden linssit olivat yhtä sumeaa hikikerrosta. Iltapäivällä tapahtuneen Stockmannin takaa-ajon jälkeen hänellä ei ollut hetkeäkään aikaa pysähtyä puhdistamaan silmälaseja. Mihin Elsa oli laittanut mikrokuituliinan? Nainen nukkui rauhallisesti omalla puolellaan, eikä Sonne millään tohtinut herättää rakastettuaan. Hän tutki säntillisesti kirjoituspöydän laatikot, mutta tarttui lopulta tyytymättömästi paidan helmaansa. Kaksi päivää sitten hätäisesti kiskottu Iron Maidenin T-paita tuntui kauttaaltaan nihkeältä hiestä, ja lisäksi se löyhkäsi lentokentän kerosiinille. Linssit eivät puhdistuneet, vaikka hän kuinka hankasi, ja tahrat levisivät kiiltäväksi, monivivahteiseksi kalvoksi. Tämä tästä vielä puuttui. Hän laski silmälasinsa pöydälle ja jatkoi silmät sihkurassa, kun muistijäljet olivat vielä tuoreita.
"Katsekontaktin jälkeen hupparimies pakeni juosten Erottajan suuntaan. Katupummi, paikallinen vaiko ulkopaikkakuntalainen?"
Hän pyöritteli kynää sormiensa ympäri ja ympyröi ohuella kynän vedolla sanan 'paikallinen'. [Tähän tulisi Sonnen päätelmä, joka tukee ympyröintiä.] Hän nojasi taaksepäin kädet niskaa tukien ja kertasi tapahtumavyyhteä, joka oli alkanut torstaiaamun pommivaroituksella ja päättynyt lauantai-iltaiseen ampumavälikohtaukseen Korkeasaaren tiikerien häkkien edustalle, kunnes hänen silmäluomensa alkoivat painua väkisin kiinni. Yöpöydän herätyskello näytti viittä yli kolmea. Olikohan jo valkoinen bemari, jonka rekisterinumero oli 241-VAF, ennättänyt poistua maasta? Varmasti oli, nämä miehet olivat täysiverisiä ammattilaisia. Huomenna oli sunnuntai, mutta kammarilla täytyisi käydä tekemässä rikosrekisteristä tietohakuja muun muassa tuntomerkkeihin hupparimiehestä, jahka muilta selvityksiltä ja paperin pyöritykseltä ehtisi. Tätä juttua hän ei taatusti jättäisi muiden harteille. Sanoisipa Elsa kuinka painokkaasti tahansa, heidän kauan suunniteltu ja toivottu sunnuntai illallisineen saisi odottaa, ja pöytävaraus Olossa täytyisi perua. Hän huokasi raskaasti ja rojahti vaatteet päällä Elsan viereen ensimmäistä kertaa sitten kahteen vuorokauteen. Helvetinmoinen sotku yhdestä kuolleesta naisesta.
Tapahtuman etäisyys riippuu aikamuodosta. Ylin on lähin, alin etäisin:
Joku tekee jotakin.
Joku teki jotakin. / Joku aikoo tehdä jotakin.
Joku on tehnyt jotakin.
Joku oli tehnyt jotakin.
Seuraavat ovat kyseenalaisia, kannattaako edes käyttää?
Joku aikoi tehdä jotakin, mutta ei tehnytkään.
Joku on aikonut tehdä jotakin, mutta ei ollut tehnytkään.
Joku oli aikonut tehdä jotakin, mutta ei ollut ollut tehnytkään.
Ai täälläkö Te kaikki nyt sitä dekkarianne
testaatte ?
Kritiikistä tuli mieleeni, että blogilla Lehto
on mielenkiintoista kritiikistä.
Taitavat lytätä nyt jo kaikki
kriitikotkin
ajanoloon. Minne tää maailma on oikein menossa ?