Pojat järvessä frisbee-leikeissä. Ihanaa katsoa veljesten hauskanpitoa. Ovat olleet saunassa ja uimassa jo parituntia.
Halajaisin jo saunaan sillä minulla on ollut "paskapäivä". Siis kirjaimellisesti. Jäteauto kävi aamusta imemässä huusin alusen. Iltapäivällä asensimme uuden imetyssysteemin ulkoparatiisiimme. Lopuksi asetin punaisen pelargonian huusin nurkkaan ja Aku Ankkoja toiseen nurkkaan, kyllä kelpaa.
Karjalanpaisti muhii uunissa ja kun pojat tulevat pirttiin he saavat ihan oikeaa kotiruokaa ja äiskä pääsee saunaan ja uimaan.
Ihan kuin ennen vanhaan, että minä nautin ; )
Halajaisin jo saunaan sillä minulla on ollut "paskapäivä". Siis kirjaimellisesti. Jäteauto kävi aamusta imemässä huusin alusen. Iltapäivällä asensimme uuden imetyssysteemin ulkoparatiisiimme. Lopuksi asetin punaisen pelargonian huusin nurkkaan ja Aku Ankkoja toiseen nurkkaan, kyllä kelpaa.
Karjalanpaisti muhii uunissa ja kun pojat tulevat pirttiin he saavat ihan oikeaa kotiruokaa ja äiskä pääsee saunaan ja uimaan.
Ihan kuin ennen vanhaan, että minä nautin ; )
Vastaukset 57
Vanhimmat
Saunapuhtaana ihmettelen oliko aloitukseni liian positiivinen kun kersat ei kerjää eikä moiti murkinoitani vaan auttavat ja kiittävät.
Nautitko lomista lastesi kanssa vai onko heidän vierailut itkua ja hammastenkiristystä?
Hyvät lapset meilläkin, mutta eikös sarjassamme vanhet sananalasku, sanota että "hullu omaansa kehuu", jos siksi vaikka - hiljaisuus..
Itse olen hukannut uskon jumalaan. En usko enää 2012-luvulla vanhoihin sananlaskuihin. "Aikainen lintu madon löytää" on poikkeus siis luonnon esimerkkeihin tukeutuvat sanalasku niissä on aitoutta..
Mutta eikö muka ole tehokas ilon nitistäjä tuokin "Hullu omaansa kehuu".., ei ollut lupa kehua itseään eikä edes omiaan..:/
En miäkään "usko" sananlaskuihin, vaikka onhan ne aika nasevia, mutta usein niillä vain lyötiin..sivallettiin suut, itsetunto poikki.
P.s. tarkoitan tietenkin yleisellä tasolla..
Niin se menee, sanalaskuilla kasvatettiin kuuliaisiksi kansalaisksi, niillä tapettiin luovuus, laitettiin hyvät keskivertoriveihin. Tänä päivänä sellainen ajattelu on ohi, nuorten on oltava parempia, heidän on eroituttava massasta. Heidän pitää osata kehua itseään menestyäkseen.
No, me vanhat olemme työmme tehneet, mutta nuorille nykymaailma on haastava.
Minä taas näen, että tuollainen ajattelu ( korppis), jota Lenitakin esitti ja pääsi otsikoihin, on kohta ohitse. En näe minkäänlaista arvoa siinä, että on muita parempi, erottuu massasta. Tänä päivänä sillä voi vakuuttaa itsensä ja kaltaisensa, ei muita.
Pirre* laittoi tuolla kawen ketjussa hyvän linkin amerikkalaiseen dokumenttiohjelmaan. Siinä nähtiin tuon tyyppinen ajattelu merkkinä suurvaltojen rappiosta ja tuhosta. Siis että yksilön on menestyttävä muista ja kokonaisuudesta piittaamatta.
Tuosta luovuudesta vielä. Sitäkin hehkutetaan, mutta muistan jonkun sanoneen, että sellainen luovuus, joka onnistutaan tappamaan, joutaakin tapettavaksi. Onhan jo valtiovaltakin myöntänyt, että meillä on liikaa taiteilijoita vai koulutuksestako oli puhe ?
demeter@
Lenitan ja minun välillä on iso ero. Lenita on toimittaja, yrittäjä ja diplomiekonomi. Minä keskiverto kansalainen, jolla on ideoita ja ajatuksia.
En muista minkä ikäisiä sinun jälkikasvusi ovat, mutta itse kahta aivan erilaista nuorta kasvattaneena ymmärrän, miten vaikeaa on päästä vaatimattomana sinne minne sielu halajaa esim. luovuutta vaativalle alalle.
Olen seurannut esikoiseni panostusta uraansa ja matkaa kohti haluamaansa päämäärään.
Kuopus halajaisi myös luovaan työhön, mutta riittääkö hänen taistelutahto vai joutuuko luopumaan, tapetaanko tahto. No, katsotaan.
Niin, keksivertona ilman muuta pärjää, rahaa sen verran, että elää ja elättää elätettävänsä. Myhäilee ja on tyytyväinen. Oma elämänikin on ollut tuiki keskivertoa.
Nyt olen iloinen, pojat ovat luonani ja ulkohuusimme sai uuden ilmeen ; ).
Kun perusturvallisuus on taattu voi alkaa toteuttamaan luovuutta. Näinhän me eläkeläiset teemme me harrastamme niitä asioita, jotka olivat unelmiamme joihin emme aikoinaan kerenneet leipätyöltämme panostaa tai meillä ei ollut tarpeeksi kunnianhimoa. Kai niin piti aikoinamme käydä luovuutemme jouti tulla tapetuksi.
Jos nuoren tahto ja halu on vahva hän voi päästä pitkälle ja mikäpä, että ei sinne eturiviinkin asti.
Omat lasemme olivat mukanamme kaikki lomamme 14-vuotiaiksi saakka.
Silloin tyttäremme oli kesän Englannissa liiketuttavani luona ja poika oli kaverinsa kanssa mukanamme kuukauden Espanjassa.
Tuon jälkeen tenavamme matkustelivat keskenään.
Lienet tarkoittanut lastenlapsia?
Meillä seuraava sukupolvemme lomailee vielä omien vanhempiensa kanssa joten kiristelystä en osaa sanoa mitään.
Ruusunpunaisia odotuksia rakentelen.
Omat pentumme eivät koskaan kommentoineet ruokaa. Ei kodin eikä koulun.
Vaimo katsoi koulun ruokalistaa ja silloin kun siellä oli pinaattikeittoa niin heitti kotona pataan pari perunaa enemmän.
Pitkälle ? Eturiviin ? (korppis), mutta miksi ? Tyydyttääkseen omaa kunnianhimoaan, näyttääkseen, että on muita parempi, lukuun otettava ainakin ?
Juuri tuota asennetta tuo mainitsemani dokumentti piti tuhoisana, siis kokonaisuuden kannalta. Koska sinne eturiviin pyrkijöitä on paljon, joskus sinne mennään keinolla millä hyvänsä ja yleensä tallataan "heikommat" jalkoihin.
Ja, tuomitsemiasi sananlaskuja käyttäen "Tyhjät tynnyrit kolisevat parhaiten" ja taitavat vielä vieriäkin pisimmälle. Enkä nyt tarkoita poikiasi tietenkään, vaan sitä henkeä, jonka nämä lenitat ja sarasvuot ovat onnistuneet luomaan näkemällä millä konstin tahkotaan rahaa, luodaan unelmia, jotka eivät kanna pitkän päälle.
Omat poikani ovat hiukka vanhempia kuin sinun jälkikasvusi. Molemmat ovat vaatimattomia, mitä pidän hyvänä. En mittaa heidän "menestystään" niillä mittareilla, millä sitä yleensä mitataan. Pidän tärkeänä, että he säilyttävät kriittisyytensä ja uskon selviytymiseensä silloinkin, kun eivät saa sitä "mitä sielu halajaa".
Niin, kirjoitan lapsistani, minulla ei ole lapsenlapsia. Tein esikoiseni kolmevitosena ja kuopuksen yli nelikymppisenä.
On hiukan vaikea elää mummon elämää kun ei ole lapsenlapsia, joten kirjoitan vain lapsistani..
PS. omani opiskelivat kotoa aina kahdeksaantoista ikävuoteen, johon asti reissasimme yhdessä lomillamme, sen jälkeen alkoivat reissata yksin tai kavereitten kanssa. Nyt viettävät lomansa alut mamin luona ; )
Pidät tärkeänä, että he säilyttävät kriittisyytensä ja uskon selviytymiseensä silloinkin, kun eivät saa sitä "mitä sielu halajaa".
Ensinkin kristillisyys on yksi luovuuden tappaja.
Onko sinulla ollut toiveammattia, pääsitkö siihen vai jouduitko valistemaan toista mitä sielusi halasi?
Minulla oli haaveena mainospiirtäjän ammatti. Tein elämäntyöni ravintola- ja koulutusalalla. Ei paha, mutta olisin niin halunnut piirtää ja suunnitella.
Totta puhut (korppis) kriittisyys on eräs "luovuuden" tappaja. Luovuutta en usko sen tappavan vaan lisäävän. Sehän pakottaa arvioimaan, testaamaan, ehkä alkamaan alusta - tai sitten luovuttamaan.
Toiveammatti ? En tainnut vielä olla edes koulussa, kun ilmoitin ylväästi, että minusta tulee opettaja tai kirjailija (!). Olen saanut opettaa ja kirjoittaa - epäpätevänä - ja tehdä paljon muutakin - elää sen mainostetun "kirjailijan elämän". Vasta viime vuosina levottomuus ja uteliaisuus ovat hellittäneet. Tarkoittaako se sitten tulen sammumista vai kuuluuko tähän elämänvaiheeseen, en tiedä. Tai sitten on vain asettunut toiseen olemisensa osaan, viihtyy siinä riittävän hyvin eikä suuremmin kaipaa maailman melskeeseen.
Jonkinlaisen ilmaisun kanavan kyllä selvästi tarvitsen. Kai se kirjoittaminen on minulle sittenkin ominta. Nuori Pentti Saarikoski kuvasi kirjoittavan ihmisen persoonallisuutta ja näki siinä egon heikkoutta, mitä tämä sitten kirjoittamalla vahvistaa ja jäntevöittää.
Niin, että itse taidan olla nykyisin se kesy lintu, joka ei lennä - tosin ei kovasti kaipaakaan. (vrt Diktonius: "Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät")
Jos olit 35 vuonna 1989 niin olet syntynyt 1954 ja nyt 58 vuotta eli tänne ali-ikäinen.Kas kun kukaan ei ole häätänyt pois..
DEMETER@
Luin uusiksi ketjun sillä en ole käynyt koneella sitten tuon eileisen viimeisen kommenttini sinulle. Luin ja sisäistin poikiesi kriittisyyden kristillisyydeksi.
No tekevälle sattuu. Pienenä esikoiseni sanoi ehkä kolmivuotiaana, että minusta tulee joko kirjailija tai toimittaja. Eilen hän kertoi kun menttiin läpi vanhoja piirustus ja kirjoitulehtiöitä, että koska hän kirjoitaa työkseen saa kirja saa vielä odottaa ; )
Menimme läpi ihania vanhoja muistoja. Kuopuksen päiväkodissa askarreltu äitienpäivänkortti johon pikkkuinen oli runoillut oli suosikkemme.
"Äitini on hyvin hauska tai hermostunut kuin pippuri,mutta siitä tunnen äitini". Onnea ja iso sydän ; )
Vuonna 1989 syntyi kuopukseni, joka on nyt 22-vuotias. Esikoiseni oli tuolloin kuusivuotias.
No, tuo "vihre" kriittisyys/kristillisyys pääsi jo otsikoihin asti (korppis). Itse en sitä edes huomannut, mutta isoveli valvoo näköjään vai olisko ollut pikkuveli ?
Hauska äitienpäiväkortti - sana on ilmeisesti ollut hallussa alusta saakka..))
Ai, että ihan aloitus tehtiin, luin juuri ; ).
Olen kyllä sitä mieltä kuten kirjoitin, että kristillisyys (uskonto ja eri sen taiteen tyylilajit) tappaa luovuuden.
Jatkuvan kritiikin alla eläminen tukehduttaa hengiltä luovuuden yhtä lailla kuin uskonnotkin.
Mutta uuteen pohdintaan.
Tänään keskustelimme esikoisen ja ystävättäreni kanssa "morkkiksesta" päädyimme tulokseen, että jos ihminen on elänyt viinapeikon pelottelun varjossa lapsuutensa kuten nyt suurin osa meidän ikäisistä hän kokee morkkiksia juhlinnan jälkeen siitä, että joi alkoholia.
Sellainen ihminen, jota ei ole viinalla peloteltu kokee kyllä morkkiksia "hitsi mitä tuli puhuttua kännipäissään", mutta ei syytä itseään juomisella..
Viinan suhteen taidan olla moralisti. En tosin niin ankara kuin sisareni, joka on raivoraitis. Jos on kasvanut perheessa, jossa on ongelmajuomista vaihtoehdot taitavat olla vähissä: joko seuraa vanhemman/vanhempien esimerkkiä tai sitten rupeaa täysin raittiiksi.
Tuskin sanallinen pelottelu - joku valistus Turmiolan Tommin vaiheista - kovin vahvasti vaikuttaa ihmisten asenteisiin tai juomatottumuksiin. Onhan jo löydetty geenikin, joka altistaa alkoholismille.
En osaa sanoa noista morkkiksista mitään. Opiskeluaikana alkoholi kuului minunkin elämääni, enkä itseäni syytellyt siitä. Nykyisin se ei tuo mitään lisäarvoa elämääni, pikemminkin päinvastoin. Mieliala ei kohoa, vain "kuuppa himmenee". Saattaa rentouttaa, mutta siihenkin käytän muita keinoja.
Muiden juomista en paheksu. Nousuhumalaista on ihan kiva katsella, voi jopa olla juonessa mukana, mutta kun tulee vaihe, jossa sama levy lähtee pyörimään, pakkaan ikävystyä ja jättäytyä omiin oloihini, minkä seurue kyllä huomaa ja mitä se paheksuu. Eli raitis juhlija on aina ilonpilaaja.
Eikä välttämättä vanhempien tarvitse olla alkoholisoituneita, lapsesta voi tulla silti absolutisti ihan omaa tahtoaan ainakin silloin jos ei väkevät kertakaikkiaan maistu.
Ilonpilaaja on paremminkin sellainen kännipäissään örveltäjä joka höpöttää yhtä ja samaa asiaa taikka haukkuu kavereitaan milloin miksikin. Joukossa oleva raitis juhlija harvoin pilaa toisten ilot, ei ainakaan silloin jos muu porukka käyttäytyy ihmisiksi. Hänellä on yhtälailla hauskaa kuin muillakin.
Tuo ( * ) on tietenkin ihanteellista, luonteva suhtautuminen koko asiaan. Vanhempien esimerkki on kantanut.
Olen kasvanut perheessä jossa ei juurikaan alkoholia käytetty. Isän olen nähnyt pari kertaa pikkuhiprakassa, pikkuhumala teki hänestä leikkisän.
Äiti sisaruksineen pitivät milloin Kaisanpäiviä ja milloin minkinlaisia kissanristiäisiä ja heillä oli aina hauskaa keskenään.
Vanhin veljeni on kuin isä ei käytä alkoholia, mutta me muut tykkäämme kyllä porukalla irrotella. Tosin omat huimat vuoteni on taakse jäänyttä elämää.
Voisiko sanoa alkoholinkäyttöni on muuttunut viinin lipitykseksi sillä vahvoja alkoholijuomia en käytä lainkaan, olutkin on jo out. Omissa juhlissamme ei ole ilonpilaajia ja ei muuten tupakoivia imanpilaajiakaan. Synttärijuhlissani oli yksi vieras, joka meni pari kertaa nurkan taakse tupruttelemaan ja valitti palattuaan, että pitäisi lopettaa vaan kun ei pysty.
Juhlissamme on myös täysin raittiita juhlijoita, jotka viihtyvät niemelläni aina pikkutunneille asti.
Olisiko niin demeter, että koetko vain itse olevasi hauskanpidon tiellä?
No tuo ilonpilaajana oleminen oli kai vähän liioiteltu ilmaisu (korppis). Eri ihmiset kokevat eri asiat hauskoina. Meillä kotona on aina paljon iloa ja hauskuutta kun sutkauttelemme toisillemme ihan näistä arjen asioista. Ja ystävien kanssa on ihan kivaa ilman minkäänlaista ulkoista rekvisiittaa.
Esittävillä ihmisillä taas on omanlaisensa tapa pitää hauskaa ja juhlia. Yksi ystävistäni järjestää aina ohjelmalliset juhlat ja niissä tunnen vierautta - menen kyllä mukaan, lausun edellytetyt repliikit, mutta tiedän, ettei tämä ole minun juttuni.
Olenhan itsekin käynyt jos minkälaista ilmaisu- ja luovuuskurssia eikä heittäytyminen sinällänsä ole minulle vaikeata, minulla ei vain ole siihen enää imua, siitä on kadonnut mieli. Erikoista on myös, että juuri tämä ystävä, joka noita ohjelmallisia tilaisuuksia järjestää, ihastelee usein sitä, että meillä on keskenämme hauskaa, nauramme paljon - ilman rekvisiittaa, ilman ohjelmointia
.
Eli kai minä olen sellainen spontaanin ilon ihminen ja vastustan luonnostani pientäkin pakotetta, asetettua käyttäytymiskoodia.
Positiivisuutta kaivataan monella suulla palstalle.
Yleensä ne kersat käyttäytyy niinkuin on vanhemmiltaa tavat oppineet,poikkeuksiakin on sen myönnän.
Eihän ne omat lapset enää vanhuuren vaivoiltaan joura lomailemaan meiän kanssa.
Lasten lapsi oli juur kuukauren meillä kortteerissa kesätöitten aikana,mukava kokemus.
Positiivisuus on kadonnut eikö ihmiset osaa käsitellä ongelmiaan loppuun. Ketjussani aijemmin, siinä jossa kysyin itsepetoksen perään sain kummaksuntaa mitä ihmeen itsepetosta.
Kuitenkin luen päivittäin aloituksia, jotka sivuavat juuri noita ketjun asioita, ongelmia, ongelman käsittelyä, asioiden hyväksyntää tai ei, sovinto tai ei ja rauhaa tai ei.
Kävin ketjun aikana itse läpi oman kaaoksen, selvitin ongelmani, osaan nyt nauttia tästä päivästä, tästä hetkestä ja nyt lomailevista lapsistani.
Lähtivät etsimään Magiapelikorttejaan varastosta ; )
Minä se olen opiskellut tarot kortteja,josko vaikka hämmästyttäis jonkun sopivassa tilaisuuressa
Älä ihmeessä ala uskomaan tarotkortteihin. Magickortit ovat roolipelikortteja siis fantasiajutskoja ; )
Ymmärrät kai että ihmiset on erilaisia, ei kaikilla ole eväitä, ei mahdollisuuttakaan selvittää ongelmiaan tuosta vain..yhellä itkulla, ja mitä siitä..on hyvä kun edes tänne voi sydäntään keventää..ei olla kopeita ja kovia.
Ei kukaan ole niin erinomainen, että ongelmat ratkaistaan tuosta noin yhdellä itkulla vai uskotko, että ongelmat ovat yhden itkun asioita joillekin ja koko elämän itkua jollekin toiselle?
Äitinä olo on silloin kivaa kun kaikki on hyvin eikä ajattele että äidistäkin voi tulla vanha.
Itse katson maailmaa siltä kantilta nyt,ei käynyt mielessäkään että omasta äidistä tulee joskus vanha,kuten nyt ja itse olen silloisen äitini ikäinen.
Nykyään äitini mitätöi kaikkea,että en kai minä "tuossa iässä" ollut sitä ja tätä.
Tänään sattumalta kuulin äitini keskustelun vieraittensa kanssa,puhelin oli auki taskussa,kuten useinkin kun ei muista sulkea näppäimiä.Siinä ei tyttären päätä silitetty,yleisesti parjasivat vanhusten hoitoa,kun sukulaiset ei huolehdi,muista,hoida heidän asioitaan ym.
Ja monta vuotta olen hoitanut heidän kaikki asiansa,soittanut päivittäin,olen yhteydessä henkilökuntaan,koko ajan ajan tasalla,missä mennään.
Kun soittaessa mainitsin asiasta,kylläpäs mummo osas puolustautua,kylmäkiskoisesti ei puolustanut millään tavalla mua.
Että te nykyiset äidit,vaikka meidänkin ikäiset,antakaa sitten aikoinaan lapsillenne myös kiitosta ja nauttikaa heistä niin kauan kuin mahdollista.
Itse kun en ole saanut olla äiti,olisinko ollut hyvä,ken tietää...
En usko, että kasvattaja saa kiitosta, jos ei ole itse osannut antaa kiitosta ja kannustusta jälkikasvulleen.
Eipä meitä lapsena liialti kehutttu. naapurin lapset olivat parempia kaikessa.
Juu, kun toin matikan kokeista 9- äitinin vakio tokaisu oli mikset 10 tuonut. Luolan ka,, oli 8 luokkaa! Olin teräväpäinen koulussa, jota taas velipoika ei ollut. Äidin silmäterä :)
Itsellläni ei ole kokemusta naapurin lapsien paremmuudesta, oltiin lähes kaikki sukua toisillemme.
On se kumma että vanhemmilla siihen aikaan oli ylpeyden aihe se kun lapsesta tuli ylioppilas.
Koko kylä juhli kakkukesteineen,onneksi en kuulunut näihin oppineisiin.Kun sitten lähdin vain maailmalle leipääni tienaamaan raa´alla työllä,sitä ei pidetty minään.
Yksikin sukulaistyttö kouluttautui isovanhempien rahallisella avustuksella korkeaan ammattiin,työn aiheuttama stressi huuhdeltiin alas viinalla ja niin meni koko elämä,mutta piti vain sanoa että kun hän oli niin älykäs!
Olihan sitä älyä huijata muita ja joutua alle nelikymppisenä eläkeläiseksi,nyt ei kehuta enää.
Itse kirjoitin kolmantena perheemme lapsena ylioppilaaksi aikuisena. Sitä ennen kiertelin maailmaa ja etsin itseäni. Olen onnellinen ja ylpeä, että poikani kirjoittivat ylioppilaaksi, aikanaan ja nuorina toinen taidelukiosta ja toinen neljävuotisesta medialukiosta..
Hyvin moni luova ja älykäs sortuu maailman viettelyksiin. Hän ehkä tarvitsisi positiivista palautetta ei vahingoniloa.
Nämä persfarkkuiset äidintuudelitötteröt , jotka ovat syntyneet 90-luvulla ovat helvatin rasittavia.Energijuomaa kitataan tölkkitolkulla joka päivä ja viikonloppuna
vedetään lärvit.Pipo päässä kesäkuumalla ja tupakka suussa.
Missä oikein liikut kun tällaista porukkaa näet. Mun mielestä nuoret naiset aina vain kaunistuvat, ja osaavat pukeutuakin hyvin.
Yökyttäjä@
Esikoiseni syntyi 1989 jouluna. Sillä on aina pipo päässä, mutta hän ei juo ei energiajuomia eikä larviä joka viikonloppuna. Joskus kavereitten kanssa saunovat ja kaljoittelevat. Meidän lähipiirissä ei polteta tupakkaa ei lapset eikä aikuiset.
Erinomaista sakkia olette :))). Korpikirjailijalle tämä.
Niin kai sitten ; )
Ei mun vanhemmat koskaan välittänyt mitä arvosanoja tuli koulussa. Eikä niitä kiinnostanut mun opinnotkaan. Eikä työt ja harrastukset. Vanhemman siskoni koulutus kiinnosti niitä ja häntä he tukivat kaikin tavoin. Vanhempi sisko oli huono koulussa . Mina ja pikkusisko pärjättiin aina loistavasti koulussa, urheilussa ja kielitaidossa. Miksi huonoimmalle pitää antaa parhaat mahdollisuudet?
Sinä ja sisaresi todistitte pärjäävänne omillanne.
huono sisar olikin se joka tuen tarvitsi.
Mutta kyllähän se kirpaisee jos vanhemmat ajattelevat yhtä lasta eniten.
Ajan pitäisi kuitenkin parantaa haavat ?
Olet hyvin oikeassa, lapsi joka pärjää menee omillaan, toinen lapsi tarvitsee tukea enempi kuin toinen, näin meilläkin. Esikoinen etenee, kuopus tarvitsee tukea.
Mukava lukea. Näen sieluni silmissä onnellisen äidin, kun pojat ovat taas luona.
Varmasti muistuu monia muisteluksia.
Ihanaa, että on meitä, joilla on myös onnea osanamme.
Kakkakin kuuluu elämään, ilman sitä on paha.
Meillä on vieraskirja mökin huusissa. :))
Heh, :)) Meillä on mökkikirja (ulkohuussissa). Sen kannessa lukee "Perästä kuuluu"...
Hihhih, sanoi torventekijä.
Eipä voisi tai soisi parempi olla. :))
Meillon myös mummun vanha pesukommuuti. Seinällä vesitörppö, josta saa pesuvettä lillutettua sormilleen.
Ynnä hantuukiteline, jota koristaa mummun tekemä kaunis etuliina.
Mikähän sen oikea nimi lienee?
Onpas sinulla aarteistoa. Hantuukiteline meilläkin oli, mutta joku päivitti sen paperipyyhkeille sopivaksi. Pesukomuuti meillä on, tosin ei enää alkuperäisessä käytössä. Pumppiksesta saamme verannalla lämpimän veden emalivatiin, jossa pestään kädet. Sisällä on kyllä sitten lavuaari, suihku ja lämmin vesi - silloin kun pidämme sitä päällä. Saunan padassa on hyvä vedet lämmittää - kesäaikaan.
On se niin romanttista, maalaiselämä..))
Hantuuki telineen peite on; http://www.google.com/search?q=pyyheliinapeite&hl=fi&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&rlz=1I7ACAW_fiFI386&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=mRMdUPqQE6bY4QTE0IGwAQ&ved=0CGAQsAQ&biw=1024&bih=743
Ihanaa, kun laitoit linkin.
Mummun tekemässä on tyttö ja merimiespukuinen poika.
Äidin merkkaamassa on kaunis tyttö liehuhelmaisessa puvussaan kukkakori kädessään.
Ihania käsitöitä tehtiin ennen, kai ennen tietsikkaa? :))
Ihania kommentteja tytöt, mutta otan kantaa myöhemmin tuli vieraita ; )
Kiitos minunkin puolestani, maarina1. Yritin muistaa millainen meillä oli, mutta en saanut päähäni. Jotakin sinisävyä siinä oli...
Kivan näköisiä käsitöitä. Muutama tuttukin malli. Noita "Oma koti kullan kallis"," Postia" tai "Sanomia" oli mummolani seinällä. Joitakin on tullut itsenikin näperreltyä. Ensimmäisen liinani merkkasin jo kansakoulaikanani "iltatöinäni" silloin kuin satuin muilta tekemisiltä joutamaan.
Tämän mökkini kaapit pitävät sisällään myös käsityöaarteita. Pitänee kaivella ne päivänvaloon. Muistaakseni minulla on jossain sellainen pyyhetelineen peite, valkea pohja ja sinisellä kukkasia ja tyttö ruokkimassa kanoja. En oli ihan varma,mutta sellainen kuva tuli mieleeni kun katsoin Maarinan linkkiä.
Mummolan aarre on käsin ommeltu seinätaulu, jossa kansallispukuisia tytöttöjä tanssii käsikkäin ja vanha pappa silinterihatussa keppiin nojaten katselee tanssijoita.
Sisarellani on tauluksi entisöity synnyin kodistani peräisin oleva kaunis iso ranskalainen seinägobeliini.
Mulla on tallessa oma tekemäni, hantuukipeite, teinityttönä tehty... Edellisessä asunnossa se oli käytössä, mutta tänne ei sellainen teline sopinut. Ikävä kyllä, se olis kätevä. Mutta kun ei ole sellaista tilaa mihin saisi...
Pitää nyt kun löysin tuon pyyhetelineen peitteen kertoa kissanystäville, että siinä kuvassa äitini on merkannut naisen, joka kantaa tarjotinta ja ojentaa sieltä pienen makupalan edessään odottavalle kisulille ; ))
Oliko Saarikoski ystävä---.....