Mä en vaan enää jaksa... No, ottakaa hyvä asento sil mä kerron mun saibast elämäst jost kiusaajat teki helvettiä, ja teit varmaan kiinnostaa ihan sairaasti, mut on pakko avautuu jonnekkin, pahottelen tekstin pituutta ja sekavuutta...
Päiväkoti-ikäsenä kaikki oli viel hyvin, mut helvetti alko jo ekana... Mul oli sillon ADHD, joka on nykyään ADD, ja sen takii mä olin pienempänä outo, se johtu mun "sairaudesta". Mä nauroin ja menin piiloon pulpetin alle, riehuin ja tein muutenkin kaikkea tyhmää, kiipeilin puissa yms. Sillon mä tuskin tajusin et mua kiusattiin. Mul oli vaa yks kaveri, eikä me oltu ees kunnon kavereita. Unohdinko mainita, että änkytin ekalla ihan sairaasti? No, mun kaveri löys sitten kivemman, normaallimman kaverin. Jäin ihan yksin kiusaajieni kynsiin. Muistan ihan selvästi yhen välikohtauksen: Mä olin hakenu ulkoolta kepin, tarkoituksena leikkiä/askarella sillä kotona. Kun pääsin sisään, mun kiusaajat tuli ja pääkiusaaja virnisti ja otti mun kepin pois. En unohda sitä virnettä ikinä. Olin saanut kengät pois ja lähdin sitten sukkahousuil jahtaamaan kiusaajia. Välkät olin yksin, tongin maasta kastematoja, katselin perhosia ja kiipeilin puissa. Mua syrjittii, haukuttii ja pilkattiin, mutta en välittäny. Muutettii ja vaihoin kouluu.
Kakkosel mul oli yks kaveri, joka oli kans vähän erikoinen, mut kiva silti. Se kasvatti niitä mitä lie sammakon poikasia, en saa pieneen mieleeni, mikä sen nimi nyt olikaan... Yllätys yllätys, mua alettiinkin kiusaa sielläki. Mut sit mun kaveri löys toisen besun, ja jäin yksin. Taas. N. Puolen vuoden päästä sain uuden kaverin.
3 - 5 Me tutustuttiin paremmin ja paremmin. Mä sain olla harvoin koneel, ja siks uskoin sille mun silloisen stardoll tyypin salasanan, luotin siihen 110%. Mun kaveril oli pieni mettä siel takana, ja rakennettiin maja. 4 meiän talo palo. Aloin pikkuhiljaa heraillällä. 4 luokal mun ADHD: oli häipyny H, eli mul ei ollu enää ylivilkkautta. Änkytyskin oli vähentyny, mutta änkytin silti vielä, aika paljonkin. Mun bestis sai 2 uutta kaveria, ja enää aika ei tahtonukkaa riittää mulle... Kun meiän välit kylmeni ja kylmeni, niin mun besun ja 2 muun kamun välit parani ja parani. Enää mä en ollukkaa sen bestis, ja n. 3 kk päästä en edes ystävä. Mä jäin ihan yksin, jälleen kerran. Ja älkää kuvitelkokkaan, et kiusaajat ois jättäny ees hetkeks rauhaa! Millon pyörän kumit oli puhjottu, ja oli sit aika kiva taluttaa kotiin 3 km matka. Ja millon kengät oli roskissa, läski alkoi jo olla jo toinen nimeni. Sekä tytöt että pojat olivat kimpussani, pojat kylläkin enemmän, tyttöjen oli enemmän piikittelyy ja syrjimist. 5 puolesvälis mul diagnisoidiin Aspergerin syndrooma. Masennuin, viiltelin ja ruokahalu meni. Tutustuin yhteen tyttöön ja meist tuli kavereit, mut se oli sen verran suosittu, et aika ei riittäny mulle. Saatoin olla päiviäkin syömättä, ja laihduin vähän normaalin alapuolelle. Terkkari alko olla huolissaan mun terveydestä. Eikä riidatkaan kotona ainakaan parantanu asiaa. Lintsasin koulusta ja itkeä kyhjötin kotona, mistä kiusaajat saivat lisää syitä kiusata mua. Itsemurha kävi monesti miellessäni, ja käy edelleen. Vietin kaikki välitunnit veskissä itkien, ja yks kerta joku oli valittanu musta. Olin siellä piilossa kiusaajiltani, välkät itkin ja viilsin itseäni. Jouduin viikoksi jonnekkin Mannerheimin lastenkotiin tai vastaavaan.
No, sit alko kutosluokka ja muutin eri puolelle kaupunkia. Nykyään en änkytä juuri yhtään, vain vähäsen innostuessani, suuttuessani tai hermostuessani. Päätin ottaa itseäni 6 niskasta kiinni. Päätin, että 6 saan kavereita ja kiusaaminen loppuu. Mutta ei, sama rumba alkoi taas, ehkä jopa pahempana. Masennuin vakavasti, sain jostain mistälie testistä tulokseksi jtn 40 pistettä, jos oli 30 niin oli vakavasti masentunu. Jouduin luokan silmätikuksi, pelleksi. Olin jo jotain 5 kertaa meinannut tappaa itseni, milloin hukuttautumalla, milloin auton ja junan alle hypänneenä... Mutta en tiedä, miksi en ole jo tehnyt sitä. Ehkä jossain syvällä sisimmässäni, särkyneessä ja paikatussa sydämmessäni jaksaa elää yhä jonkinlainen pieni toivonmurunen... Joskus Tammikuun puolel sain maailman ihanimman besun, ja ollaan vieläkin kavereita. Mutta se ei silti ole poistanut tätä tuskaa mihinkään. Olen yhä masentunut, ja tälläkin hetkellä haudon hengen heittämistä... Mun elämä kusee, se on ihan helvettiä, välillä tuntuu etten oikeesti jaksa, ois paljon helpompaa kuolla pois... Mut silti haluun, et mun perhe tai kaveri ei joudu kärsii siit. Olenko itsekäs, ylimielinen paskiainen, kun haluun tuommoista, ainakin äitäni mukaan? Tunnen itseni jotenkin tosi likaiseksi, saastuneeksi...
Jotta ymmärtäisitte mua ees jotenkin, niin kuunnelkaa Mc Manen Kuoleman kuriiri tai HulluTiedeMiesh Hyvästi [ Itsemurhakirjeet ] Oon saanu noist tukee, mut kauankohan noi pitää mut hengissä?
Päiväkoti-ikäsenä kaikki oli viel hyvin, mut helvetti alko jo ekana... Mul oli sillon ADHD, joka on nykyään ADD, ja sen takii mä olin pienempänä outo, se johtu mun "sairaudesta". Mä nauroin ja menin piiloon pulpetin alle, riehuin ja tein muutenkin kaikkea tyhmää, kiipeilin puissa yms. Sillon mä tuskin tajusin et mua kiusattiin. Mul oli vaa yks kaveri, eikä me oltu ees kunnon kavereita. Unohdinko mainita, että änkytin ekalla ihan sairaasti? No, mun kaveri löys sitten kivemman, normaallimman kaverin. Jäin ihan yksin kiusaajieni kynsiin. Muistan ihan selvästi yhen välikohtauksen: Mä olin hakenu ulkoolta kepin, tarkoituksena leikkiä/askarella sillä kotona. Kun pääsin sisään, mun kiusaajat tuli ja pääkiusaaja virnisti ja otti mun kepin pois. En unohda sitä virnettä ikinä. Olin saanut kengät pois ja lähdin sitten sukkahousuil jahtaamaan kiusaajia. Välkät olin yksin, tongin maasta kastematoja, katselin perhosia ja kiipeilin puissa. Mua syrjittii, haukuttii ja pilkattiin, mutta en välittäny. Muutettii ja vaihoin kouluu.
Kakkosel mul oli yks kaveri, joka oli kans vähän erikoinen, mut kiva silti. Se kasvatti niitä mitä lie sammakon poikasia, en saa pieneen mieleeni, mikä sen nimi nyt olikaan... Yllätys yllätys, mua alettiinkin kiusaa sielläki. Mut sit mun kaveri löys toisen besun, ja jäin yksin. Taas. N. Puolen vuoden päästä sain uuden kaverin.
3 - 5 Me tutustuttiin paremmin ja paremmin. Mä sain olla harvoin koneel, ja siks uskoin sille mun silloisen stardoll tyypin salasanan, luotin siihen 110%. Mun kaveril oli pieni mettä siel takana, ja rakennettiin maja. 4 meiän talo palo. Aloin pikkuhiljaa heraillällä. 4 luokal mun ADHD: oli häipyny H, eli mul ei ollu enää ylivilkkautta. Änkytyskin oli vähentyny, mutta änkytin silti vielä, aika paljonkin. Mun bestis sai 2 uutta kaveria, ja enää aika ei tahtonukkaa riittää mulle... Kun meiän välit kylmeni ja kylmeni, niin mun besun ja 2 muun kamun välit parani ja parani. Enää mä en ollukkaa sen bestis, ja n. 3 kk päästä en edes ystävä. Mä jäin ihan yksin, jälleen kerran. Ja älkää kuvitelkokkaan, et kiusaajat ois jättäny ees hetkeks rauhaa! Millon pyörän kumit oli puhjottu, ja oli sit aika kiva taluttaa kotiin 3 km matka. Ja millon kengät oli roskissa, läski alkoi jo olla jo toinen nimeni. Sekä tytöt että pojat olivat kimpussani, pojat kylläkin enemmän, tyttöjen oli enemmän piikittelyy ja syrjimist. 5 puolesvälis mul diagnisoidiin Aspergerin syndrooma. Masennuin, viiltelin ja ruokahalu meni. Tutustuin yhteen tyttöön ja meist tuli kavereit, mut se oli sen verran suosittu, et aika ei riittäny mulle. Saatoin olla päiviäkin syömättä, ja laihduin vähän normaalin alapuolelle. Terkkari alko olla huolissaan mun terveydestä. Eikä riidatkaan kotona ainakaan parantanu asiaa. Lintsasin koulusta ja itkeä kyhjötin kotona, mistä kiusaajat saivat lisää syitä kiusata mua. Itsemurha kävi monesti miellessäni, ja käy edelleen. Vietin kaikki välitunnit veskissä itkien, ja yks kerta joku oli valittanu musta. Olin siellä piilossa kiusaajiltani, välkät itkin ja viilsin itseäni. Jouduin viikoksi jonnekkin Mannerheimin lastenkotiin tai vastaavaan.
No, sit alko kutosluokka ja muutin eri puolelle kaupunkia. Nykyään en änkytä juuri yhtään, vain vähäsen innostuessani, suuttuessani tai hermostuessani. Päätin ottaa itseäni 6 niskasta kiinni. Päätin, että 6 saan kavereita ja kiusaaminen loppuu. Mutta ei, sama rumba alkoi taas, ehkä jopa pahempana. Masennuin vakavasti, sain jostain mistälie testistä tulokseksi jtn 40 pistettä, jos oli 30 niin oli vakavasti masentunu. Jouduin luokan silmätikuksi, pelleksi. Olin jo jotain 5 kertaa meinannut tappaa itseni, milloin hukuttautumalla, milloin auton ja junan alle hypänneenä... Mutta en tiedä, miksi en ole jo tehnyt sitä. Ehkä jossain syvällä sisimmässäni, särkyneessä ja paikatussa sydämmessäni jaksaa elää yhä jonkinlainen pieni toivonmurunen... Joskus Tammikuun puolel sain maailman ihanimman besun, ja ollaan vieläkin kavereita. Mutta se ei silti ole poistanut tätä tuskaa mihinkään. Olen yhä masentunut, ja tälläkin hetkellä haudon hengen heittämistä... Mun elämä kusee, se on ihan helvettiä, välillä tuntuu etten oikeesti jaksa, ois paljon helpompaa kuolla pois... Mut silti haluun, et mun perhe tai kaveri ei joudu kärsii siit. Olenko itsekäs, ylimielinen paskiainen, kun haluun tuommoista, ainakin äitäni mukaan? Tunnen itseni jotenkin tosi likaiseksi, saastuneeksi...
Jotta ymmärtäisitte mua ees jotenkin, niin kuunnelkaa Mc Manen Kuoleman kuriiri tai HulluTiedeMiesh Hyvästi [ Itsemurhakirjeet ] Oon saanu noist tukee, mut kauankohan noi pitää mut hengissä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Unohdin tuossa mainita, että mun 3 luokan besun kaveri kerto et se oli lukenu mun mallin viestei... Mä olin vuodattanu sille mun koko sydämmen, sielun ja elämän, ja mun sydän särkyi miljooniksi murusiksi kun se levitti mun yksityisasioit pitkin kouluu, m.m mun ihastuksen. Enää en ole edes oikein ihastunut keneenkään. En vain jaksa...
Mä säälin sun elämää....sulla on varmaa ollu rankkaa ja et olis vaa helppo kuolla mut tollasen viattoman sielun joka ei oo tehny mitää pahaa ei siis EI oo oikeus tuhoutuu tästä maailmasta:III
Sun kannattaa jaksaa koska ihmiselämä on liian suuri menetettäväks....onhan mulki tosi rankkaa ku mun vänhemmat vaa juo ja riitelee niin et mun iskä heitti melkee päin mun kasvoja vesilasin....
Olin joskus miettiny itsarii mut tajusin et en ansaitse sitä:I
Voi sua. En osaa oikein auttaa.
Mie tiedän ton kiusaamisrumban vallan hyvin, itse olin 2. luokasta 7. luokan alkuun kiusattu, henkistä ja fyysistä kiusaamista. Tyttöjä ja poikia oli melko tasapuolisesti vuosi toisensa jälkeen hönkimässä niskaan.
Nyt mun pitäis mennä amitsun toiselle. mutta jätin koulun kesken kohta 2vuotta sitten.
Voimia! :)
Itse en osaa auttaa, mutta kannustan jatkamaan. Usko pois, viimeistään lukiossa helpottaa! Ja saat sieltä varmasti kavereita (:
vittu sä oot sinisilmänen.
mun tekee mieli halata sua ja kertoo sulle et sä oot aivab erityine ihana ittes ja vahvaki vielä. ethän luovuta ? ei voi luvata valoisampaa tulevaisuutta, mutta usko että semmonen tulee. ihmisillä on joskus hankaluuksia hyväksyä erilaisuutta mut ehkä ne hiema kypsenee sit. kavereita tulee ja menee, etköhä viä löydä tosiystävän. lähetä sun kiusaajille oikein monta kesoa multa.
MULLA ON KAKKAA TUUKKO PYYHKII??
Kiitos kaikille tuesta! :> Ja en välttis sitä itsarii tee, vaik mun elämä onki ihan shaiba, oon liian nössö siihen. Mua pelottaa et en onnistukkaa, jos vaik esim. Hyppään katolt ja vietän loppuelämäni letkuissa, tai et jään kitumaan enkä kuolekkaan... Mut mua masentaa ja vituttaa ihan sairaasti, tekis mieli hakata mun kiusaajat, paitsi et mä oon tyttö ja mun pahimmat kiusaajat on poikii, en omista mtn hirveit lihaksii ja niil on muutenkin ylivoima, ei 1 likka mahda mtn jollekkin 8 jätkälle... Ja muutenkin jos käyttäisin kättä pidempää, vaik esim. pesismailaa, niin nehän vois haastaa mut oikeuteen törkeästä pahoinpitelystä... Ja vaikka mun pääkiusaaja oiskin yksin, ja onnistuisin hakata sen, nii mua pelottaa et ne tulee porukal kostaa... Eikä valittelukaa auta, kokeiltu on, sain siitä vain vasikan maineen. Eikä servauskaan tai vastaava onnistuis, koska oon huono servaa, ja jos jotain yrittäisinkin vastaan sanoa, niin saisin vastaukseksi vain naurua ja "älä sönkötä" on kuultu liian monta kertaa. Eikä mikään auta, kun kiusaajat hönkivät niskaan ja puolustavat toisiaan sekä haukkuvat ja pilkkaavat, muiden hurratessa ja kannustaessa taustalla. Mut kiitos kumminkin, kiva nähdä että edes joku välittää, tapanko itseni vai en
1 Luin ensimmäisen osan tästä tekstistä. 2 En jaksanut lukea enempää, koska oli jo varmaa, että koko viesti olisi täyttä itsesääliä ja valitusta. 3 Miksi avaudut netissä oleville tuntemattomille henkilöille. 4-6 moro vaan sullekkin
RetardOnLSD: Mistähän sinä sen tiedät, onko tuo teksti täyttä totta? Jos teksti on mielestäsi pelkkää angstausta, miksi vaivaudut vastaamaan tähän (=vittuilemaan tuntemattomille henkilöille netissä) Moro vaan sullekin.
Tuntemattomalle potilaalle, niin toivon sinulle vain voimia ja hyvää tulevaisuutta. Muista että tuossa iässä suurin osa ihmisistä on idiootteja, sinä sen sijaan selväsitkään et. Mutta ne idiootitkin (tai suurin osa niistä) fiksuuntuu siinä iän myötä. Jaksa vaan vielä aikuiseksi asti. Koeta keksiä vaikka jokin harrastus, tai vaikka päämäärä, toiveammatti yms., ihan mitä tahansa, jossa on jotakin tavoitetta ja/tai sisältöä elämään.
Itseänikin on kiusattu tosin ei ihan noin rankasti. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Tuntematon potilas, I am very sorry !
I understand, as I have been bullied too. Please feel free to contact, if you want to talk, do not isolate yourself.
[email protected]
Mua ollaa kiusattu mun koko ikäni vaan sen takii et mua on helppo kiusaa! Mä keksin parannuksen, Usko (ei jumala paska (olen Budhalainen)) "Moii nii et ku mä oon ite keskone ja synnyin niinku joku viikolla 34 tai jotain nii mull oli kuulema aivoverenvuotoo ja joku virtsankarkailu hommeli joten jouduin juoksee 3 luokalle asti Lääkärissä säännöllisin väliajoin ja leikattu vaikka mitä multa kuten kitarisat ja nielurisat, nyt on sitten tullut taukoa koska olen "terve". Tämän jälkeen minua ruvettiin työntelemään Psykologeille (kirjotetaaks se noi?) ja kaikkea haastatteluja yms oli. Minulle ajateltiin hommata oma psygiatri (?) mutta kaikesta luovuttiin koska ( Koulupsygologi, Terveydenhoitaja, Ala-asteen Koulu Psygologi, Ammatti Psygologi ja moni muu lääkäri ) oli todennut että minulla ei ole mitään vikana pääkopassa, Kaikki vain ihmetteli kun rento ja rauhallinen tyttönen oli muuttunut "Villiksi ja Vitun vapaaksi" koska minua oltiin kiusattu mutta (tässä mainitsemattomien syiden) takia se lopetettiin 7 lkl kesälomalla ja sain tuttuja jopa kiusaajista joten rupesin päästämään itseäni enemmän esille joten nauroin! Nauroin sydämmeni kyllyydestä niille vitseille (ne oli oikeesti hauskoja) normaalisti oisin vaan tuhahtanut ja hymyillyt mutta PITKÄÄN aikaan en ollut päästänyt tunteitani vapaiksi, minua luulliin seonneen tai olevan aineissa mutta sanoin "tää on samaa ku ois heränny pitkästä unesta ja virkistäytyneenä heräis" niin selitin tilanteen niin se tajuttiin mutta rauhoitun kuhan nyt eka otan ilon irti monen monen vuoden jälkeen. Vaikka olenkin keskonen olen löytänyt hyvän taktiikan elää :D ottaa rennosti ja VITUN VAPAASTI!!!"" Toiki oli mun kirjottama Mä uskoin et elämäs on joku takotus elämän jano siks keho ei anna tappaa . se janoaa elämää joko se tekee sen tai on sitä. Suositut on. Normaalit tekee. Vaikka luulis että kiusaajat on vahvoja ne ei oo ne kiusatut on vahvoja ku ne jaksaa kestää meill on outo voima vaik ollaan heikoilla. NE jotka näyttää vahvoilta on heikkoja sisältä ne jotka näyttää heikoilta on oikeesti vitun vahvoja ja jälkimmäisiä kiusataan. Kiusaajilla on yleensä joku oma syy, joko niil on vitun vaikeeta kotona tai perheväkivalta muutvaa seuraa massan perässä niin se on. Paras koulu on elämän koulu kuten Mc Mane kertoo (MÄKI KUUNTELEEEEN)!!! Mulla ei ollu YHTÄÄN ystävää ala-asteel mutta 6 sain alkupuolella yhestä ulkomaalaisesta ystävän ja sit se liitty jengii nii mäki ja oli sen "pomo" mä sen 2kkos mies siks mua ei uskallettu kiusaa mä olin jengin keskellä koko ajan! Jännä mä en sillo koskaa itkeny sillä mä en voi nu purkaa itteeni koska olin lukittu. Niinku lukko arkun sulkee. Mä en tuntenu mitää ja sit se mun kaveri avas sen (se oli mun sukulaine ja se rakastu ja sai vastarakkautta yhelt mun kiusaajalt siks se lopetettii) oon muutenki henkeni velkaa sille mun sukulaiselle ku se pelasti hukkumisen :). Jos et tajunnu noit textei lähetä kyssärit spostin =
Ota rauhallisesti. Oot niin nuori. Kyllä muakin peruskoulussa kiusattiin, aikuisiällä se helpottaa, tosin miehet yleensä joutuu vielä kestämään armeijassa vittuilua. Kyl se kannattaa odottaa ja katsoa mitä vanhempana eteen tulee. Esim. mua ala-asteella eniten kiusannut kaveri maksoi mulle viime joulun aikoihin 20-vuotta myöhässä olleet velkansa. No ei se tosin ollut kuin 130mk ja se pisti 25 euroa mun tilille. Mut ihan kiva oli et se viitsi vaivautua, vaikka täs iässä se ei niin iso raha olekaan kuin peruskouluaikana.
Mä en ymmärrä miten jotkut kiusaajat voi olla noin sairaita! :(. Mulla oli (vähän) samanlaista ala-asteella. Välillä ne otti mun repun ja heitti kirjat metsään. Välillä ne vei mun kännykän ja haukku mun musiikit paskaks. Yks kerta oli sitten mulle liikaa. Olimme puutyöluokassa ja ope ei ollu paikalla. Tämä kiusaaja yhtä äkkiä ihan tyhjästä alkoi haukkumaan minua luuseriksi, joka ei tule pärjäämään ylä asteella. Sitten minulla napsahti. Olin niin vihainen hänelle, että en enää muista mitä tarkalleen sanoin, mutta taisin sanoa jotain viitaten hänen reiluun ylipainoonsa, ja että jos hän vielä jatkaa, niin hakkaan hänet. Seuraavana päivänä hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut! Kuitenkin, kiusaajasi ovat selviä kusipäitä. Jos vaan pystyisin, antaisin heille yläviitosen......naamaan.....nyrkissä.
Jos kumminki päädyt itsariin nii jätä jälkees kirje missä syytät vain ja ainoastaan yhtä kiusaajaa, ku siitä tulee isompi juttu , se tyyppi joituu puhutteluihin ja muuhun paskaan sen ohella, että hänen koko loppuelämänsä on pilalla, hän ei aikuisena saa rauhaa asialta ja kiroaa menneisyytensä ja kun ei kestä enää, hän päätyy itsemurhaan, oletettavasti samalla tavalla kuin sinä.
Toisaalta itsemurha on aika helvetin tyhmä juttu enkä usko että internettiä kiinnostaa, no jokatapauksessa itsemurha on tyhmää paskaa.
Tiedän mistä sulta tuntuu kun mullekin kävi noin,paitsi että jouduin osastolle 2 vk.
Mul on kummiskin kavereita rinnakasi luokalla,mutta oma on eri asia :(((
Voimia sulle!:) älä tapa ittees, jokasel on vaan yks elämä, ja jos sun kiusaajat tekee siit helvettii, nii älä välitä, tää maailma on parempi sunkaltasille!:)
Tuntematon potilas, minusta sinä kuulut juuri siihen sarjaan jonka ei ole pakko mennä kouluun. Jos siellä tulee vastaan tuollaista, ei ole mitään hyvää syytä pakottautua sinne menemään. Jos ihmiset kyselevät, kerrot vaan tilanteesta. Mainitsit riidoista kotona. Millainen oli kokemuksesi lastenkodissa? Onhan mahdollista muuttaa vaikka sellaiseenkin asumaan, jos olot kotona ovat pahat.
well fuck you too, olet apina koska ajattelet tuommoisia
Toi sai mut itkee... Oikeesti. Tuntematon potilas, tiedän miltä se tuntuu. Mua ei kiusata, ellei syrjimine oo kiusaamist. Mulla ei oo kamuja, ja itken yleensä sitä. Viiltelen ja itken. Eikä mua ees sillai kiusata. Mut nii toivotonta, ei oo ketää, ei ketää jolle jakaa kaiken. Oon yksin. En vain kestä sitä. Sitä vaa jatkuu nyttenki. Eikä mulla oo poikkistakaa joho turvautuu, ja tuskin saan koskaa ...
Pusuja sulle. Tiiän, se on iha vitun vaikeeta elää. Mut koita viel. Sul on sentää yks kamu, jolle turvautuu. Mul ei ketää. Kunha sä pääset pois peruskoulust nii uskon et se kiusaamine loppuu. Itsariiki mäki oon yrittäny. En tiiä mut en uskalla vaik haluisin kuinka paljo. Anna kiusaajille turpaa, nii eiköhä ne opi läksynsä. Ei kanssi näyttää heikolta kosk ne kiusaa enemmä. Toivottavasti pärjäät ♥
Kaikille kiusatuille neuvo:
- Jos sinua kiusataan , miksi menisit kouluun ?
Meidän tyttöä kiusattiin ,joten hän jätti menemättä kouluun. Syyksi selvisi kiusaaminen.
Nyt tyttö sai kotiopettajan eikä hänen tarvitse mennä kouluun.
Opiskella voi muuallakin kuin koulussa.
Toisekseen , jos sinua nimitellään koeta ummistaa korvasi tai sano takaisin.
Mutta jos sinuun käydään käsiksi, yksikin lyönti on liikaa, se on lain mukaan RIKOS.
Samoin vaatteiden sotkeminen tai tavaroiden varastelu, kaikki sinuun tai omaisuuteesi kajoaminen vahingoittamis mielessä.
Niistä kannattaa tehdä kirjallinen selostus ja viedä poliisi asemalle.
sanot että haluat tehdä rikosilmoituksen.
Tulet näkemään että LAKI on sinun puolellasi, poliisin velvollisuus on ottaa ilmoituksesi vastaan vaikka olisit ekaluokkalainen.
Ja poliisi ottaa yhteyttä kiusaajaan , niin että hän joutuu vastuuseen teoistaan eikä enää uskalla koskea sinuun sen perästä.
VÄKIVALTAA EI KUULU OTTAA VASTAAN ilman että siitä ilmoitetaan poiliisille, koska kaikki pahoinpitelyt kieltää Suomen laki.
vaikkei sinulla olisi jälkiä lyömnneistä, riittää kun kerrot poliisille tarkasti kaiken mitä olet kiusaajien taholta kokenut, henkisen ja fyysisen väkivallan,niin jo alkaa kiusaajille tulla kuumat paikat ja eivät kiusaa enää ketään.
Eivät uskalla, koska poliisi ja sosiaaliviranomaiset ottavat tällaiset nuoret vanhemmiltaan kasvatuslaitoksiin ( esim poikakoteihin - huom.niissäkin on myös tyttöoppilaita ).
Jos omat vanhemmat ei nimittäin pidä lapsiaan kurissa, yhteiskunta ottaa lapset huostaan.
Väkivaltaisilla lapsilla kynnys tähän on matala.
mä oon 14 v ja mä olin ala-asteel suosittu, mut sitku ylä aste alko mua alettii huutaa es-jonneks vaikka en juo edes energia juomaa. Mun paras kaveri rupes kiusaa mua ja hylkäs mut. Se on outoo et kesälomal oltii kavereit, ku me asutaa naapurissa, mut jos joku sen ”kovis” kaveri tulee se alkaa Häpeen ja kiusaa mua. Mun marsukin kuoli viikko sen jälkeen ku ylä-aste oli alkanu. Mun elämä on yhtä helvettiä mä en tiedä mitä teen :(((((((. Mä ymmärrän sua ja kunnioitan sua