Oletko uusvakavikko?

Onhan siinä aika paljon kaikkea turhaa, mutta kyllä se mielestäni ihan tarpeellinen lehti on. Jos ajatellaan saman genren lehtiä, niin NYT-liite ei ole ihan yhtä laadukas kuin Image, mutta toisaalta NYT-liite on huomattavasti laadukkaampi kuin City-lehti.

sillitrooli kirjoitti:

Onhan siinä aika paljon kaikkea turhaa, mutta kyllä se mielestäni ihan tarpeellinen lehti on. Jos ajatellaan saman genren lehtiä, niin NYT-liite ei ole ihan yhtä laadukas kuin Image, mutta toisaalta NYT-liite on huomattavasti laadukkaampi kuin City-lehti.

Lue lisää

se oli ok mutta romahtanut yllättäen fb-ajan myötä. muuttunut kuin toimittajien statuspäivitys-jatkeeksi. lähtenyt kilpailuun blogimaailman kanssa ja tullut saman tien paljastaneeksi tekijöidensä mitättömyyden - normibloggarienkin jutut ovat ihan yhtä fiksuja ja usein fiksumpiakin kuin toimittajien...

Kolumni oli kyllä siitä vähän huono, että tuota "uusvakavikko" termiä ei määritelty kunnolla.

Itse ajattelen, että sen ydin olisi juuri tuossa ironian välttämisessä; jos niin on, niin silloin se sopii kuvaamaan minua. En jaksa tehdä asioita "ironisesti", minusta se on suorastaan vajaata hommaa. Sitäpaitsi se "ironisuus" on usein päälleliimattua, kuten kolumnissakin todetaan. Monet tuttuni ja kaverini katsovat esimerkiksi tosi-tv:tä paljon, ja haluavat puhua tosi-tv -ohjelmista. Jos asiaan sitten suhtautuu välinpitämättömästi, niin he alkavat puhua näistä ohjelmista "ironisesti" mutta edelleen erittäin kiinnostuneina. Tämä on juuri se pointti, jonka takia itse koin osuvani uusvakavikko-lohkoon: en jaksa kiinnostua hölynpölystä, enkä jaksa sitä vuorottelua ironisuuden ja tosissaan ottamisen välillä, jota pitäisi harrastaa yhtäaikaa tämän hölynpölyviihteen kanssa.

Sen sijaan, jos uusvakavikko tarkoittaa sitä, että ei halua istua kavereiden kanssa kaljalla läppää heittämässä, niin silloin se ei kuvaa minua. Kolumnista jäi tietenkin vähän auki, että kuvaako termi sitä, että suhtautuu yleisen nuivasti kaikkeen kevyeen viihtymiseen. Jos kuvaa, niin silloinhan se on aika eri asia, kuin tuo edellisessä kappaleessa esittämäni.

sillitrooli kirjoitti:

Kolumni oli kyllä siitä vähän huono, että tuota "uusvakavikko" termiä ei määritelty kunnolla.

Itse ajattelen, että sen ydin olisi juuri tuossa ironian välttämisessä; jos niin on, niin silloin se sopii kuvaamaan minua. En jaksa tehdä asioita "ironisesti", minusta se on suorastaan vajaata hommaa. Sitäpaitsi se "ironisuus" on usein päälleliimattua, kuten kolumnissakin todetaan. Monet tuttuni ja kaverini katsovat esimerkiksi tosi-tv:tä paljon, ja haluavat puhua tosi-tv -ohjelmista. Jos asiaan sitten suhtautuu välinpitämättömästi, niin he alkavat puhua näistä ohjelmista "ironisesti" mutta edelleen erittäin kiinnostuneina. Tämä on juuri se pointti, jonka takia itse koin osuvani uusvakavikko-lohkoon: en jaksa kiinnostua hölynpölystä, enkä jaksa sitä vuorottelua ironisuuden ja tosissaan ottamisen välillä, jota pitäisi harrastaa yhtäaikaa tämän hölynpölyviihteen kanssa.

Sen sijaan, jos uusvakavikko tarkoittaa sitä, että ei halua istua kavereiden kanssa kaljalla läppää heittämässä, niin silloin se ei kuvaa minua. Kolumnista jäi tietenkin vähän auki, että kuvaako termi sitä, että suhtautuu yleisen nuivasti kaikkeen kevyeen viihtymiseen. Jos kuvaa, niin silloinhan se on aika eri asia, kuin tuo edellisessä kappaleessa esittämäni.

Lue lisää

Tuossa oli jotain omaa ajattelua takana, mitä kolumnissa ei ollut, siinä lainattiin lauseita muilta ja eksyttiin sekoittamaan yhteen kolumniin kaksi asiaa, eikä kumpikaan kertonut lopulta mitään.

Uusvakavikot, tuosta ajatuksestasi tuli mieleen nyt kun tv:ssa mainostetaan heikko Mikki showta vastine korkojen kera showlle. Ovatko ihmiset kyllästyneet jatkuvaan muka hauskaan kun juontajillekin riittää taitojen vain hyvä esiintymiskyky, mutta mitään sisältöä ei tarvi varsinaisesti keksiä, kun nykyaikaa vertaa HPR showhun ja sen vastinepariin amatsonia show, joiden molempien tarkoitus oli tuoda provokatiivisesti asioita esille, laajentaen käsityksiä, niin nykypäivänä joutuu katselemaan kun maan ykköslaulajaksi tituuleerattu kihittää suustaan Mikkeli kikkeliä? Hauskaa? Mukavaa? Ajatuksia kihelmöivää?

Kolumnistikin pääsee helpolla kun vertaa itseään hömppäviihtelijöihin ( salaisesti hän on journalistien aatelia ja totuuksien esilletuoja, lue edell.kolumni) mutta tuota, eipä tuo paljoa vaadi.

Mitä sanotaan ja ei? kirjoitti:

Tuossa oli jotain omaa ajattelua takana, mitä kolumnissa ei ollut, siinä lainattiin lauseita muilta ja eksyttiin sekoittamaan yhteen kolumniin kaksi asiaa, eikä kumpikaan kertonut lopulta mitään.

Uusvakavikot, tuosta ajatuksestasi tuli mieleen nyt kun tv:ssa mainostetaan heikko Mikki showta vastine korkojen kera showlle. Ovatko ihmiset kyllästyneet jatkuvaan muka hauskaan kun juontajillekin riittää taitojen vain hyvä esiintymiskyky, mutta mitään sisältöä ei tarvi varsinaisesti keksiä, kun nykyaikaa vertaa HPR showhun ja sen vastinepariin amatsonia show, joiden molempien tarkoitus oli tuoda provokatiivisesti asioita esille, laajentaen käsityksiä, niin nykypäivänä joutuu katselemaan kun maan ykköslaulajaksi tituuleerattu kihittää suustaan Mikkeli kikkeliä? Hauskaa? Mukavaa? Ajatuksia kihelmöivää?

Kolumnistikin pääsee helpolla kun vertaa itseään hömppäviihtelijöihin ( salaisesti hän on journalistien aatelia ja totuuksien esilletuoja, lue edell.kolumni) mutta tuota, eipä tuo paljoa vaadi.

Lue lisää

Sanotaan vielä, että nykyään ei pyritä(kään) ymmärtämään ja hahmottamaan koko yhteiskuntaa, kuten aikaisemmin. Ihmiset ovat jos ovat onnellisia niissä omissa viitekehyksissään, eivätkä edes pyri olemaan juuri oikeanlainen , sen viiteryhmän kanssa, joka omien mieltymysten pohjalta ajattelee olevansa sitä "valtavirtaa".

Uusvakavikot, jos eivät ole heikkoon viihteeseen kyllästyneitä, ovat ihmisiä, jotka ovat eriytyneet omaan maailmankuvasnsa, ironikot pyrkivät tosissaan pysymään pinnalla seuraamalla paljon huomioita saaneita asioita, eivätkä huomaan niiden suurta vaikutusta elämässään (tai myönnä riippuvuuttaan).

Kolumnistitkin ihmettelävät vain asioita jos kaveri, ystävä ilmoittaa jotain sellaista, mikä saa hänet/heidät miettimään omia perustuksiaan, jatkuva tarve käydä läpi, onko "hyväksytynlainen" , mitään ei tunnu syntyvän omista havannoista, eikä maailmasta nähdä enää mitään, ja totuuskin on sitä, mikä milloinkin hyödyntää omaa lokeroajattelua ja etua.

Tuo on pelkkää mielen köyhyyttä. Vaikka olet samaa sukupolvea kuin minä, olet omaksunut ADHD-sukupolven "liian pitkä, didn't read" -asenteen. Valitettavaa.

Vähän vakava kirjoitti:

Tuo on pelkkää mielen köyhyyttä. Vaikka olet samaa sukupolvea kuin minä, olet omaksunut ADHD-sukupolven "liian pitkä, didn't read" -asenteen. Valitettavaa.

No nyt rohkaisustasi silmäilin tekstin läpi 5 sekunnissa. Ei olisi kannattanut. Intuitio oli oikeassa taas kerran.

Vähän vakava kirjoitti:

Tuo on pelkkää mielen köyhyyttä. Vaikka olet samaa sukupolvea kuin minä, olet omaksunut ADHD-sukupolven "liian pitkä, didn't read" -asenteen. Valitettavaa.

Eikö aloitusta voisi kirjoittaa yhtään tiiviimmin, niin se ehkä saisi edes jonkun asiallisen vastauksen kun joku jaksaisi sen lukea läpi ajatuksella?

Tosin sinkut palsta ja asiallinen vastaus ei oikein sovi samaan lauseeseen...

Vaikka myös vastustan tosiTV:tä, katselin kyllä TV:stä jonkinlaisella mielenkiinnolla "Selviytyjät" (Survivors)-jaksoja noin vuonna 2000. Ainakin nuo Australiassa (the Australian Outback) kuvatut jaksot olivat hyviä.

Siellä olivat rakentaneet telttansa kuivuneeseen joenuomaan, ja jossakin vaiheessa tulvavedet huuhtoivat koko teltan mennessään. Yksi kilpailijoista myös poltti itsensä sairaalakuntoon kaatumalla pää edellä nuotioon. Metsästivät myös pieniä villisikoja puukolla, yrittivät kalastaa, ja pari naista rupesi kerran tappelemaan keskenään :) Muuten oli kai vain riisiä ja vettä tarjolla, ellei voittanut jotain ruokaa kilpailuissa, tai löytänyt parempaa ruokaa.

Ja olihan nuo taktikoinnit myös mukavaa katseltavaa, miten äänestetiin toisia pois, ja miten siellä kieroiltiin toisten pään menoksi. Maisemat olivat myös jotenkin hyviä.

m36-intj kirjoitti:

Vaikka myös vastustan tosiTV:tä, katselin kyllä TV:stä jonkinlaisella mielenkiinnolla "Selviytyjät" (Survivors)-jaksoja noin vuonna 2000. Ainakin nuo Australiassa (the Australian Outback) kuvatut jaksot olivat hyviä.

Siellä olivat rakentaneet telttansa kuivuneeseen joenuomaan, ja jossakin vaiheessa tulvavedet huuhtoivat koko teltan mennessään. Yksi kilpailijoista myös poltti itsensä sairaalakuntoon kaatumalla pää edellä nuotioon. Metsästivät myös pieniä villisikoja puukolla, yrittivät kalastaa, ja pari naista rupesi kerran tappelemaan keskenään :) Muuten oli kai vain riisiä ja vettä tarjolla, ellei voittanut jotain ruokaa kilpailuissa, tai löytänyt parempaa ruokaa.

Ja olihan nuo taktikoinnit myös mukavaa katseltavaa, miten äänestetiin toisia pois, ja miten siellä kieroiltiin toisten pään menoksi. Maisemat olivat myös jotenkin hyviä.

Lue lisää

Survivors oli silloin alkuun hyvä. sitten siihenkin kyllästyi.

Itse tavoitin häivähdyksenä ehkä sen, mistä kolumnissa puhuttiin. Kuitenkin, kun sitä alkaa tarkemmin analysoimaan, niin termin määrittely ja kolumnin johdonmukaisuus on jätetty aika puolitiehen. Harmi sinänsä, koska luulen, että siinä on kyse juuri meistä palstalaisista. Epäilen, että oikeastaan suurin osa palstalaisista on "tavisten" silmissä juuri jotain uusvakavikkoja. Kyse ei siis ole välttämättä niinkään jostain tietynlaisten kirjojen lukemisesta jollain guilty pleasure -asenteella, mitä kolumnisti eksyy selittämään, vaan elämänasenteesta, joka ei oikein ole yhteensopiva peruspertin elämäntapojen kanssa.

Tunnistan tämän jaottelun, koska törmään siihen itse niin usein keskustellessani perheeni, kaverieni tai tuttavieni kanssa. Esimerkiksi televisiottomuus on monen mielestä edelleen kummaa, vaikka siihen ei liittäisi mitään ideologista, ja sanoisi katsovansa tärkeät ohjelmat netistä.

Hei kattokaa, mä soitan ukuleella Pamelaa! Ja sitten Jaakko Tepon ääni mukaan, siinä olisi kavereiden kanssa ironinen tuokio, ei tosissaan tehty yritys näyttää taitojaan ja monipuolista suhtautumista eri kulttuuritasojen ymmärtämiseen ja tarvetta arvottaa niitä tiettyjen mittapuiden mukaan.

Ironia on sitä että on omaksunut tuon mittapuun ja silti viihtyy alemman tason jopa roskan kanssa, kun kuitenkaan ei omaa oikeaa halua korkeakulttuuriin, mutta pitää esittää, että varmaan omaa mutta tähän hetkeen ei nyt muista mitä on tehnyt niiden parissa.

Guilty plesure on lähinnä sitä, ettei iki maailmassa halua paljastua siitä, koska se mihin mittapuuhun itseään ja tekemisiään vertaa romuttuisi, kirjat eivät sitä ole, jotkut tv-ohjelmat, naistenlehdet ym vastaavat sitä ovat, syyllistyvät niiden parissa olemisesta, koska haluavat esittää olevansa jotain "parempaa" mitä ovat muille.

Niillä jota sitä tarvetta ei ole, vain tekevät ja kokevat asioita ja voivat niistä puhua ilman ironiaa tai uusvakavikkojen suurta kahtiajakosuutta ja ehdottomuutta.

Kolumnistikaan ei pysty sanomaan mitään tyttökirjojen sisällöstä, miten se kenties muokkaa hänen näkemystään maailmasta, mutta vihjaus talouskirjaan on tehtävä? Eikä siitäkään pysty ilmaisemaan mitään, mihin akseliin se sijoittuu tässä maailmassa, jossa satuhäiden osallistujat ja oman elämänsä tunnepuolesta avautuvat talk show'ssa eivät halua nähdä tuota puolta elämästä ja vice verca?

Kun elämä perusvirtaus, tietty vakavuus, elämän itsensä kunnioitus häviää, jäljelle jää hönttöys, jossa pakotetaan ihmiset suhtautumaan asioihin tiettyjen ilmentämisien kautta, jolloin ironiaan taipuvaiset ihmiset ovat hukkanneet elämästä jotain oleellista.

Paljon voi sanoa... kirjoitti:

Hei kattokaa, mä soitan ukuleella Pamelaa! Ja sitten Jaakko Tepon ääni mukaan, siinä olisi kavereiden kanssa ironinen tuokio, ei tosissaan tehty yritys näyttää taitojaan ja monipuolista suhtautumista eri kulttuuritasojen ymmärtämiseen ja tarvetta arvottaa niitä tiettyjen mittapuiden mukaan.

Ironia on sitä että on omaksunut tuon mittapuun ja silti viihtyy alemman tason jopa roskan kanssa, kun kuitenkaan ei omaa oikeaa halua korkeakulttuuriin, mutta pitää esittää, että varmaan omaa mutta tähän hetkeen ei nyt muista mitä on tehnyt niiden parissa.

Guilty plesure on lähinnä sitä, ettei iki maailmassa halua paljastua siitä, koska se mihin mittapuuhun itseään ja tekemisiään vertaa romuttuisi, kirjat eivät sitä ole, jotkut tv-ohjelmat, naistenlehdet ym vastaavat sitä ovat, syyllistyvät niiden parissa olemisesta, koska haluavat esittää olevansa jotain "parempaa" mitä ovat muille.

Niillä jota sitä tarvetta ei ole, vain tekevät ja kokevat asioita ja voivat niistä puhua ilman ironiaa tai uusvakavikkojen suurta kahtiajakosuutta ja ehdottomuutta.

Kolumnistikaan ei pysty sanomaan mitään tyttökirjojen sisällöstä, miten se kenties muokkaa hänen näkemystään maailmasta, mutta vihjaus talouskirjaan on tehtävä? Eikä siitäkään pysty ilmaisemaan mitään, mihin akseliin se sijoittuu tässä maailmassa, jossa satuhäiden osallistujat ja oman elämänsä tunnepuolesta avautuvat talk show'ssa eivät halua nähdä tuota puolta elämästä ja vice verca?

Kun elämä perusvirtaus, tietty vakavuus, elämän itsensä kunnioitus häviää, jäljelle jää hönttöys, jossa pakotetaan ihmiset suhtautumaan asioihin tiettyjen ilmentämisien kautta, jolloin ironiaan taipuvaiset ihmiset ovat hukkanneet elämästä jotain oleellista.

Lue lisää

Jatketaan keskustelua vaikka väkisin, vaikka Veera ei ole läsnä, mietitään hetki, miten tyttökirjat vaikuttavat siihen miten maailman hahmottaa. Tyttökirjat tulevat tarpeeseen 10-14v. Jotka niiden avulla voimaantuvat, saavat arvostusta asettamalla oman elämänsä muiden kanssa samalle viivalle, näkevät asioita tyttöperspektiivistä.

Vanhempana tuo asenne jos jää päälle, voi tulla nenä pystyssä oleva pikkutyttö vaikutelma, joka ei osaa arvostaa muita ja muiden saavutuksia, elämänkokemusta ei ole tarpeeksi, eikä osaa erottaa satuhäiden ohjelman ihmisiä siitä että ohjelmaformaatti haluaa tuoda asettelevasti ihmisiä esille. Jolloin pikkuporvallisuus jää osoitteleman rahvaanomaisuutta, kuin sellainen olisi jotain jota piilotella, koska se ei aina ole kaunista, mutta silti ne ihmiset eivät kumartele olemistaan, koska se on heidän maailmankuvansa, yhtä rajallinen kuin tyttökirjojen parissa maailmankuvansa rakentanut.

Tyttökirjosta tuli mieleen kirja Norwegian Wood, jossa herrkäsielut nuoret päätyivät elämänsä tienhaaroissa itsemurharatkaisuihin. Ehdottomuutta esittäneet, jotka pelkäsivät rutinoitumista niin paljon, jokaisen kokemuksen jälkeen arveltiin, ettei mikään enää voi tuntua samalta, yhtä hyvältä, ja siten vähitellen tukahdutetaan kaikki tunteet. Muiden nuorten elämät näyttivät teeskentelyiltä, jotta pärjäsi siinä menossa mukana, jopa aktivistit antaantuivat heti kun olivat vain aikansa mieltä osoittaneet siinä hengessä, että niin on tehtävä, mutta jos systeemi sanookin vastaan, ei uhrauksiin ja periaatteidensa takana enää haluta olla, mutta jäljelle jäi heidän kuvitelmansa yrittämisestä tyttökirjojen mukaisesti, mikään ei vielä siinä vaiheessavole liian vakavaa, vaan pientä uhmaa, josta voikin sitten vetäytyä rattaiden vietäväksi.

Siihen ei ehdottomuutta esittäneet voineet mennä mukaan, osa päätyi vetäytymään omiin kuvioihinsa, ja šellainen nyt Japanissa varmaan väenpaljoudessa onnistuu hyvin? Osa siis päätyi muihin ratkaisuihin,peläten uusien kokemusten tuomia tuntemuksia, jolloin ratkaisuna oli tukahduttaa kaikki tuntemukset.

Onko se pientä se, minkä maailmankuvan mukaan toimittajat ja kolumnistit pyrkivät muut saamaan mukaan, vain omien rajoituksiensa takia, eivätkä pyri edes niiden yli?

Mistä on pienet pojat ja tytöt tehty? Mietti Hesarin toinen kolumnisti, joka varsin kiihkeän keskustelun sai aikaan? Sp-roolit? Mennyttä, itsestäänselvyyksiä?

Ei läpäise vaatimuksia, pitää olla vielä vastaan muunlaisia asioita kuin mitä itse arvottaa. Tuo on vain jäykkyyttä, perusvakavikko joka ei ehkä edes huomaa muunlaista toimintaa olemassakaan. Yhden asian ajaja ( ei kirjoiteta yhteen). Ennen ehkä 1950 luvulla tuollainen oli normitoimintaa ennen rock'n rollia ja muita järistyksiä, sen jälkeen tapahtui paljon, kunnes 2000-luvulta lähtien uusien medioiden ym. Myötä ihmiset ovat jääneet kaveripiirien statuspäivitysten varaan ja kaventaneet tuottamuksellisesti näkemystään mitä maailmassa oikeen tapahtuu, sekä vähentäneet oikeaa innostusta, laimentaneet tekojaan uskallusten puutteen taka ironialla jne. Eikä se heitä edes kiinnosta, että on monta tapaa suhtautua ja elää elämää, sen vuoksi nimitys uusvakavikot.