Elikkäs kissa neitimme tarvitsee pikaisesti uutta kotia lapsella on todennäkösesti allergiaa mikä on nyt pahentunut. Kisu on erittäin huomion kipeä tapaus, kissa kaveri olis varmaan ihan kiva tai koira. Tulee syliin tottelee nimeä Nelli.
1v Narttu kissa pikaisesti uuteen kotiin
8
144
Vastaukset
- testattuko?
Onko lapsellasi allergiaa vai ei. Onko eläin-vai siitepölyalllergiaa. Lapselta voidaan ottaa verikoe ja tukia asia. Verikokeen nimi on s-ige-ps.Vastaus tulee vajaassa viikossa.Suosittelen tutkimaan asian ensin ja ryhtymään vasta sitten toimenpiteisiin. Tänä päivänä esim. yksi lasten allergioiden guruista Erkka Valovirta puhuu luonnollisen siedätyksen puolesta. Enää ei kääritä pumpuliin vaan sopeutetaan allergia osaksi normaalia elämää.
- testiin!
Hyvä kirjoitus. Nykytietämyksen mukaan allergiaperheissä ei eläimestä enää tarvitsekaan luopua kuten aikaisemmin vaatimus oli.
Ja sekin on totta että jos lapsi altistuu kissoille ja koirille jo vauvaiästä lähtien, säästyy hän myöhemminkin allergioilta ja tulehdustaudeilta paremmin kuin eläimettömänä elänyt.
Kandee tsekata se muksun tilanne ja keskustella lääkärin kanssa asiassa.
Ja sekin vielä tiedoksi, että tänä keväänä ja kesänä on allergiaoireita, pahojakin, ollut myös heillä joilla ei yleensä mitään allergioita ole!! On vaan ollut kaikenmaailman siitepölyjä sun muita ihan hulluna ilmassa.
- tosi kuin vesi
Aloittajalla tekaistu syy kissan pois antoon, kyllästyi vaan kissaansa. Suuri osa kissan luovuttajista on tullut allergiseksai tai muuttaa tai lapsi oireilee, elikkä keksittyjä syitä kun ei viitsitä enää kantaa vastuutaan kissan hoidossa.
- syy kuin syy
Mikä ihmeen tekaistu syy? Miksi joku allergia pitäisi syyksi keksiä? Kukin saa luopua kissastaan juuri niistä syistä, mitkä itse päteviksi katsoo. Ei siinä mitään tekaistuja syitä tarvita. Kyllästyminen on aivan riittävä syy luopumiseen.
- 19+19
syy kuin syy kirjoitti:
Mikä ihmeen tekaistu syy? Miksi joku allergia pitäisi syyksi keksiä? Kukin saa luopua kissastaan juuri niistä syistä, mitkä itse päteviksi katsoo. Ei siinä mitään tekaistuja syitä tarvita. Kyllästyminen on aivan riittävä syy luopumiseen.
"Kyllästyminen on aivan riittävä syy luopumiseen."
Nyt ei ole kyseessä mikään lelu tai peli, mihin ollaan kyllästytty. Kyseessä on elävä olento, joten voisivat ihmiset vähän miettiä ennen kuin ottavat lemmikin.
Nykypäivänä ihmiset ovat vähän turhan vastuuttomia elävien olentojen kohtelussa ja niiden ottamisessa perheenjäseneksi. Tekisi mieli piestä ne lemmikinhakkaajat samaan kuntoon ja jos he kärsivät vammoistaan, lääkäri voisi päästää heidät tuskastaan lopettamalla.
Minäkin kyllästyn lapsiin, joten luovutan ne pois. Ei ne olekaan niin kivoja enää, hoitakoot joku muu ne minun puolestani. Ihme kukkahattutätejä jotka valittaa, että näin ei saa lapsille tehdä. - syy kuin syy
19+19 kirjoitti:
"Kyllästyminen on aivan riittävä syy luopumiseen."
Nyt ei ole kyseessä mikään lelu tai peli, mihin ollaan kyllästytty. Kyseessä on elävä olento, joten voisivat ihmiset vähän miettiä ennen kuin ottavat lemmikin.
Nykypäivänä ihmiset ovat vähän turhan vastuuttomia elävien olentojen kohtelussa ja niiden ottamisessa perheenjäseneksi. Tekisi mieli piestä ne lemmikinhakkaajat samaan kuntoon ja jos he kärsivät vammoistaan, lääkäri voisi päästää heidät tuskastaan lopettamalla.
Minäkin kyllästyn lapsiin, joten luovutan ne pois. Ei ne olekaan niin kivoja enää, hoitakoot joku muu ne minun puolestani. Ihme kukkahattutätejä jotka valittaa, että näin ei saa lapsille tehdä.Ihmisillä on oikeus ottaa vaikka kesäkissa, jos he niin haluavat. Kissan voi ottaa vaikka viikoksi ja luopua siitä sitten. Et sinä ole se, joka määrää millä kriteereillä lemmikkieläimiä saa ottaa ja pitää.
- 1+15
syy kuin syy kirjoitti:
Ihmisillä on oikeus ottaa vaikka kesäkissa, jos he niin haluavat. Kissan voi ottaa vaikka viikoksi ja luopua siitä sitten. Et sinä ole se, joka määrää millä kriteereillä lemmikkieläimiä saa ottaa ja pitää.
Voi, mutta aika tunteeton p.a.s.k.a saa sitten olla.
- kaikille samaa
Onhan se fiksumpaa kertoa ihmisille että ihan lapsen parasta ajateltiin ettei ns allergia pahene. Saa ymmärrystä ja pidetään vastuuntuntoisena. Menepä sanomaan että annettiin kissa pois kun kyllästyttiin. Paljonko tulee positiivista palautetta?
Entäs kun kyllästytään puolisoon,lapseen jne annetaanko nekin pois? Kyllä siitä tavasta miten ihminen kohtelee lemmikkiään voi päätellä tosi paljon ihmisestä yleensäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706670Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302134Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441501Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791366Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861208- 681196
- 661151
- 481109