SFP

Ryhmäkuria ei ole edes nähty Loviisan muissa puolueissa jos puhumme oikeasta ryhmäkurista. Siitä mitä se kovimmillaan on just sfp:ssä. Puolueen aatemaailman puhujat käyvät säännöllisesti useita kertoja vuodessa "kouluttamassa" Loviisan sfp:n väkeä siihen ainoaan ja oikeaan tapaan ajatella. Ainoaan. Tässä ristitulessa on hyvin arveluttavaa ajatella ees ominpäin. Muutama harva on uskaltanut hiljaa mielessään funtsia miten ihmeessä tästä kaikesta irtaantuisi jos onnistuisi. Reilua olisi joskus edes saada ittekin muodostaa kantansa omien pohdintojensa kautta men det går inte. No sit vaan ollaan hiljaa siellä taustalla ja annetaan äännekkäimpien ideologiinsa uskovien olla vauhdissa.
27282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Voj voj, kyllä ryhmäkuria oli siihen aikaan kun Olle Siren ja Lars Pelin johtivat SFP:tä. Muilla ei ollu sanomista.

Äänestä
  • No jaa oliko se Kekkonen.

    Äänestä

Kielipolitiikka on rapauttanut kaupungin - moraalisesti, taloudellisesti ja fyysisesti.

Kielipolitiikka on oikea rannikon vitsaus!

Äänestä
  • Suomalainen joka ei osaa Ruotsia on ala_arvoinen pahempi juntti kuv Ryssä.

    Äänestä

RKPn harjoittama kielipolitiikka on Loviisan syöpä, joka pyrkii levittämään etäpesäkkeitään kaikkeen päätöksentekoon. SDP on noista etäpesäkkeistä jo niin saastunut, että se ei tule tervehtymään ilman radikaaleja amputointeja. RKPtä ei pelasta edes amputoinnit, vaan tervehtyäkseen sen täytyy kuolla ja syntyä uudelleen. Vain siten Loviisa voi pelastua.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa ei yks kansanryhmä yks puolue saati 5& vähemmistö voi määrä-
    tä Mitä kieltä finni bamlaa eli puhuu.

    Äänestä

RKP on täysin välinpitämätön Loviisan tulevaisuuden puolesta, aina. Siitä onko kunta toimiva, elinkelpoinen ja viihtyisä kaikille. Se ei ole tärkeintä. Puolue keskittyy ainoastaan huolehtimaan siitä, että joka puolella puhutaan ruotsia ja kaikkia palvelut saadaan ruotsiksi välittämättä kuinka kauan tämä enää on mahdollista kun liian pieneksi kutistuva elinkelvoton kunta lakkautetaan, ja miksi lakkautetaan, koska sen eteen ei tehdä mitään kronkereettisiä selviytymisstrategioita, sillä onhan itsestään selvää, että Porvoon sylissä voimasuhteet jatkuvat rkp:nkin hyväksi edelleenkin, ja voidaan jatkaa idyllisyydestä huokailua unohtaen työn ja kehittämisen tulevaisuudessakin elinvoimaisen kunnan puolesta. Jos huonosti käy kyllä valtio pelastaa kielioikeuksien vuoksi Suomen muista osista pumpaten.

Äänestä

Hmmmm nyt kannattaa kyllä ottaa taas asioista selvää ennekuin avaa tietämättömän suunsa.
Kaupungissa vallitsee jonkinlainen ihme eläkeläisten ihanne asuinpaikka jolla kylläkin saadaan kaupunki kuolemaan.
Äänestyksissä senioritaloja haluaa enemmistö jossa enemmän muita kuin RKP:laisia.On myös RKP:llä eläkeläisiä mutta jokainen puolue pitäisi jo antaa elämän rauhaa heille jotka ovat tehneet jo elämänsä asioita ja nyt on aika nauttia.
RKP on omalta osaltaan taas yrittäny kasvattaa kaupunkia mutta koska meitä edustamassa istuu joukko eläkeläisiä ja muutenkin ahdasmielisiä niin tänne ei saada mitään.
Kielipolitiikkaa ei tuputeta RKP:n suunnasta mutta kun kaikki muut yrittävät aina haukkua ja painaa asia suohon niin joutuu siinä vastaamaan jolloin yhtäkkiä haukutaan että halutaan vain kieltä esille.
Muissa kaupungeissa ei haukuta tällä tavalla suomenruotsalaisia vaikka heitä on jopa RKP:n listoilla edustamassa.
Muualla ymmäretään että ilman suomenruotsalaisia ei välttämättä olisi niin paljon isoja yrityksiä jotka tuovat verotuloja.
Niin ja puhumattakaan siitä että monet suomenruotsalaiset ovat perinneet esi isien omaisuutta.

Äänestä
  • Ruotsinkielisyys ja kaksikielisyys ovat sinänsä ihan OK. Ruotsinkieliset ovat mukavaa porukkaa ja moni heistä olisi valmis laittamaan lapsensa samaan koulurakennukseen suomenkielisten lasten kanssa. Jos lapset voivat olla pihalla kavereita, niin mikseivät sitten saa olla kavereita samassa koulurakennuksessa? Siksi, että RKP ei salli sitä! RKP julistaa aina vaaleissa suvaitsevaisuutta, mutta itse se kannattaa erillisjärjestelmää (= apartheid), jossa eri kieltä puhuvat sijoitetaan erillisiin koulurakennuksiin. RKP on siis erittäin suvaitsematon puolue, jota voidaan kutsua jopa kielipopulistiseksi ääriliikkeeksi, jossa valtaa pitävät kielipoliittiset fanaatikot!

    Äänestä

  • No, miksi HE eivät ole tehneet MITÄÄN koulu kysymysten kohdalla?? Högstadium ei ole ainut ruotsinkielellä toimiva koulu joka on järkyttävässä kunnossa.

    Äänestä

  • fondaable kirjoitti:

    No, miksi HE eivät ole tehneet MITÄÄN koulu kysymysten kohdalla?? Högstadium ei ole ainut ruotsinkielellä toimiva koulu joka on järkyttävässä kunnossa.

    Huuhaata koko suvaitsevaisuus. Muun kielisten tulee olla suvaitsevaisia ruotsinkielisten eri vapauksien kohdalla. Mut heidän ei tarvitse olla suvaitsevaisia muita kohtaan ku ohjelmajulistuksissaan. Heillä on kumma käsitys etteivät muunkieliset tarvitse samoja oikeuksia kuin he. Todella surkeata.

    Koulujenkin kohdalla joku ilmoittaa äänestäjille kuinka hän hoitaa kaiken kuntoon, mutta todellisuudessa rkp:n ryhmäkurin alla kukaan ei tee mitään mitä ryhmä ei salli. Siksi on tuskaa kuunnella turhia lupauksia jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Niitä on kuunneltu parin viime kunnallisvaalin puitteis mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään ku äänensä on antanut eikä muutoksia ole tullu vaan kaikki on edelleen yhtä huonosti.

    Äänestä

  • Kaksikielinen kirjoitti:

    Ruotsinkielisyys ja kaksikielisyys ovat sinänsä ihan OK. Ruotsinkieliset ovat mukavaa porukkaa ja moni heistä olisi valmis laittamaan lapsensa samaan koulurakennukseen suomenkielisten lasten kanssa. Jos lapset voivat olla pihalla kavereita, niin mikseivät sitten saa olla kavereita samassa koulurakennuksessa? Siksi, että RKP ei salli sitä! RKP julistaa aina vaaleissa suvaitsevaisuutta, mutta itse se kannattaa erillisjärjestelmää (= apartheid), jossa eri kieltä puhuvat sijoitetaan erillisiin koulurakennuksiin. RKP on siis erittäin suvaitsematon puolue, jota voidaan kutsua jopa kielipopulistiseksi ääriliikkeeksi, jossa valtaa pitävät kielipoliittiset fanaatikot!

    Mikä on tämä wantalismi. Onneks ei tarte eripuolella katua kävellä .Niin kun Irlannissa
    Jeesus sano tulkaa mun tyköön .Olen ateisti, Huom. herätkää te ulkokullatut.

    Äänestä

Ja taas on vaalit. RKP tädit ovat vauhdissa ja estraadilla. No meno rauhoittuu kun vaalit on ohi. Kummasti myös heidän parjauskampanjansa silläi sivumennen on alkanut. Ei tule mukava olo.

Äänestä

Kaunopuheista väkeä on liikkeellä. Koittakaamme kestää.

Äänestä

Oletteko huomanneet yksikään sfp edustaja ei ole missään vapaaehtoisesti vastaamassa kuntalaisten kysymyksiin. Vaikenemisen muuri on luja. Kaikesta muusta kyllä kerrotaan ja puhutaan, mutta vastauksia kysymyksiin ei saada.

Äänestä

Miksi vi tala? Meil on över alla valta ja voima Lovisa sekä Johtajan tuki torin klockan alla.

Äänestä

RKP:n vaalikampanja käsittelee taas ruotsinkieltä. Siis onha Loviisassa paljon tärkeämpiäkin asioita. Voi herreguud tätä meininkiä.

Äänestä
  • Ehkä voisimme sanoa että Ruotsinkielisyys on säilytettävä loviissa koska on mah-
    dollista että venäjäläiset tulloo .Sitä ne pelekevää ei mun Faija.

    Äänestä

  • Velivenäläinen kirjoitti:

    Ehkä voisimme sanoa että Ruotsinkielisyys on säilytettävä loviissa koska on mah-
    dollista että venäjäläiset tulloo .Sitä ne pelekevää ei mun Faija.

    Joku kysy san että jos me päästetään noita venäläisiä niin saksalaiset ei

    Äänestä

Voidaanks oikeest heittää kaupunginhallituksen paikalle puhjohtajaks rkpläinen joka ei ole edes koskaan istunut kaupunginhallituksessa?

Äänestä

Loviisan sfp ei näe aiheelliseksi avoimesti ja rehellisesti ilmoittaa muiden puolueiden lailla kaikkea rahoitustaan kunnallisvaaleissa. Puolueen markkinoinnista aiheutuneet kulut ilmoitetaan noin kuluina kun se olisi helppo halutessaan ilmoittaa myös senteilleen. Aina ei tarvitse mennä sieltä missä rima on alimmillaan vaan voi myös osoittaa ryhtiä kertoessaan koko tarinan.

Äänestä

Ei se kuulu meille sivistymättömille kuin paljon he ovat käyyttäneet rahaa vaalimainontaan.

Äänestä
  • Suomalainen Junttikansa on tulluna n:s sipe. laumasta jota ei enää ole siispä unoh-
    detaan seja keskitytään meihin jetä tåälläon jo 5000v. ollu.

    Äänestä

rkp on aina ollu sitä mieltä että heidän ja säätiöiden rahaliikenne ei muille kuulu ja lait ei heitä koske.

Äänestä
  • Mitä on tiedämmekö (kerro hurri) onko näin Mikä on säätiöissä sitä juntti ei saa
    tietää.Haluaisin Säätiyt verolle .

    Äänestä

Näin se kumma kyllä on. Kulturforbundet syytää rahaa ruotsinkielisille, mutta auta armias jos joukossa on yksi suomenkielinen niin rahan tulo tyssää. Mistä se raha tulee, kenelle ja miksi ei kerrota. Siksi suomenkielisiä uunotetaan ihan kummasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ztekmearv kirjoitti:

Ryhmäkuria ei ole edes nähty Loviisan muissa puolueissa jos puhumme oikeasta ryhmäkurista. Siitä mitä se kovimmillaan on just sfp:ssä. Puolueen aatemaailman puhujat käyvät säännöllisesti useita kertoja vuodessa "kouluttamassa" Loviisan sfp:n väkeä siihen ainoaan ja oikeaan tapaan ajatella. Ainoaan. Tässä ristitulessa on hyvin arveluttavaa ajatella ees ominpäin. Muutama harva on uskaltanut hiljaa mielessään funtsia miten ihmeessä tästä kaikesta irtaantuisi jos onnistuisi. Reilua olisi joskus edes saada ittekin muodostaa kantansa omien pohdintojensa kautta men det går inte. No sit vaan ollaan hiljaa siellä taustalla ja annetaan äännekkäimpien ideologiinsa uskovien olla vauhdissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu