Olen nyt opiskellut 2 vuotta ammattikoulussa kodinhuoltajaksi. Yhden vuoden olin kymppiluokalla ja täytin juuri 19.
Mä oon ollut masentunut 14vuotiaasta asti ja oikeestaan vasta nyt keväällä 2012 heräsin tähän elämään. Alkoi tuntuu, et mitä helvettiä mä teen? Mitä mä vittu opiskelen tällä hetkellä ja mihin oon hukannu viimiset 4 vuotta?
Yläasteen kasi ja ysiluokat meni ihan sumussa kun olin nii masentunu.... Ja oikeestaan nää 3 viimestä vuottaki on menny aikamoisessa haahuilussa.
Mä alan vasta heräämään tänne maailmaan ja nyt. Nyt mä tajusin, että mun on pakko tehdä tälle jotain! Mun tekis mieli tehdä jotain uhkarohkeaa ja lopettaa toi nykyinen koulu. Mua ahdistaa ajatuskin mennä sinne. Se ei ole YHTÄÄN mun juttu ja mua hävettää ja nolostuttaa kertoa, että mitä opiskelen. Mä häpeän kai itteeni kun en oo pärjänny paremmin.
Mut pelottaa, et mitä siitä seuraa kun lopetan? Enää vuosi! Mutta en halua valmistua. Mä en todellakaan halua valmistua tohon ammattiin, en sitten millään.
Oon nyt tarpeeks nähnyt tota alaa ja mua vaan oksettaa kaikki siihen liittyvät asiat.
Haluaisin KERRANKIN tehdä jotain mikä ei ois kauheen järkevää.
Haluaisin niin paljon korottaa numeroita ja etsiä itteeni... Mut kannattaako se? Mikä ylipäätään kannattaa? Mitä tapahtuu jos lopetankin ton koulun ja mitä mä sitten teen? Mä en tiedä yhtään. Mä oon niin umpikujassa tän kaiken kanssa, että mun kurkkua puristaa kaiken aikaa.
Mulla on haaveita, suunnitelmia ja toiveita tulevaisuuden suhteen.
Rakastan vanhustyötä yli kaiken. Rakastan vanhuksia ja olen vapaaehtoistyöntekijä vanhuksien hoitolaitoksessa. Mutta, miten siitä voi kehittää itselleen ammatin? Olen miettinyt lähihoitajaa, mutta ... Mä haluaisin olla läsnä niiden vanhusten elämässä, muuten kun antamalla lääkkeitä ja käyttämällä kakalla ja pissalla.
Kaikenlisäksi, mulla on oppimisvaikeuksia tarkkaavaisuushäiriöö ja visuaalisen hahmotus ja toiminnanohjauksen ongelmia. Nää diagnosoitu jotai 3vuotta sitten. Pelottaa, että en pystykkään mihinkään mitä haaveilen.
Haluaisin joskus.. Joskus vielä olla ylpee itsestäni ja siitä mitä mä teen ja tuntea itseni tärkeäksi eikä aina vaan hävetä ja haukkua itseeni.
Tää syö mua päivä päivältä enemmän ja kohta musta ei oo mitään jäljellä.
Luulen, ettei kukaan lue tätä, ja tästä tuskin saa mitään selvää enkä tiedä mitä haen tällä mutta oon IHAN totaalisen hukassa ja eksyksissä.
Mä oon ollut masentunut 14vuotiaasta asti ja oikeestaan vasta nyt keväällä 2012 heräsin tähän elämään. Alkoi tuntuu, et mitä helvettiä mä teen? Mitä mä vittu opiskelen tällä hetkellä ja mihin oon hukannu viimiset 4 vuotta?
Yläasteen kasi ja ysiluokat meni ihan sumussa kun olin nii masentunu.... Ja oikeestaan nää 3 viimestä vuottaki on menny aikamoisessa haahuilussa.
Mä alan vasta heräämään tänne maailmaan ja nyt. Nyt mä tajusin, että mun on pakko tehdä tälle jotain! Mun tekis mieli tehdä jotain uhkarohkeaa ja lopettaa toi nykyinen koulu. Mua ahdistaa ajatuskin mennä sinne. Se ei ole YHTÄÄN mun juttu ja mua hävettää ja nolostuttaa kertoa, että mitä opiskelen. Mä häpeän kai itteeni kun en oo pärjänny paremmin.
Mut pelottaa, et mitä siitä seuraa kun lopetan? Enää vuosi! Mutta en halua valmistua. Mä en todellakaan halua valmistua tohon ammattiin, en sitten millään.
Oon nyt tarpeeks nähnyt tota alaa ja mua vaan oksettaa kaikki siihen liittyvät asiat.
Haluaisin KERRANKIN tehdä jotain mikä ei ois kauheen järkevää.
Haluaisin niin paljon korottaa numeroita ja etsiä itteeni... Mut kannattaako se? Mikä ylipäätään kannattaa? Mitä tapahtuu jos lopetankin ton koulun ja mitä mä sitten teen? Mä en tiedä yhtään. Mä oon niin umpikujassa tän kaiken kanssa, että mun kurkkua puristaa kaiken aikaa.
Mulla on haaveita, suunnitelmia ja toiveita tulevaisuuden suhteen.
Rakastan vanhustyötä yli kaiken. Rakastan vanhuksia ja olen vapaaehtoistyöntekijä vanhuksien hoitolaitoksessa. Mutta, miten siitä voi kehittää itselleen ammatin? Olen miettinyt lähihoitajaa, mutta ... Mä haluaisin olla läsnä niiden vanhusten elämässä, muuten kun antamalla lääkkeitä ja käyttämällä kakalla ja pissalla.
Kaikenlisäksi, mulla on oppimisvaikeuksia tarkkaavaisuushäiriöö ja visuaalisen hahmotus ja toiminnanohjauksen ongelmia. Nää diagnosoitu jotai 3vuotta sitten. Pelottaa, että en pystykkään mihinkään mitä haaveilen.
Haluaisin joskus.. Joskus vielä olla ylpee itsestäni ja siitä mitä mä teen ja tuntea itseni tärkeäksi eikä aina vaan hävetä ja haukkua itseeni.
Tää syö mua päivä päivältä enemmän ja kohta musta ei oo mitään jäljellä.
Luulen, ettei kukaan lue tätä, ja tästä tuskin saa mitään selvää enkä tiedä mitä haen tällä mutta oon IHAN totaalisen hukassa ja eksyksissä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja jos joku luulee, että väheksyin tossa kommentissa lähihoitajien työtä NIIN EN TODELLAKAAN! Mä arvostan sitä työtä eniten tässä maailmassa, varsinkin vanhustyötä. En vois arvostaa mitään ammattia sen enempää, mietin vaan että sopisiko se mulle? Kun pelkään, että mun oppimisvaikeudet vaikeuttais sitä kauheesti ...
Heissan :)
Kuule, sulla on tämä yks elämä. Sä et pääse kelaamaan sitä taaksepäin ja aloittamaan alusta :) Eli se elämä eletään nyt ja tulevaisuudessa. Eli anna palaa ja elä sellainen elämä mistä tykkäät. Ei sitä kukaan muu voi muuttaa kuin sinä :)
Luulsi että vanhustentyössä on muutakin kuin nopeat lääkkeiden annot ym (tosin suurinosa juurikin tätä kiireistä työtä) ja oppisopimuksella voisit päästä, varsinkin, kun olet tehnyt vapaaehtoistyötä vanhusten parissa. Ei muuta kuin tsemppiä ja rohkeasti unelmia kohti =)
No aikalailla samat mietteet ku alottajal. vitun perseestä ku oon semmosel alal joka kiinnostaa ku kilo paskaa koska en päässy lukioon nii otin tuon sitte ku luulin nuoruuden pöhnässä että problem solved. ei sillä että lukiossa pärjäisin ku oon tämmöne laiska paska mut vittu porukat ei anna lopettaa, kokoaja vaa vänisee että "itepähän otit tuon etkä mennyt lukioon ja valivali" ja oon kumminki täysikänen että enkö ite saa päättää mitä mä teen?
tosin ei mul kyl oo mtn hajuu mitä rupeisin duunailee jos lopettaisin mutta vituttaa ajatus tuosta työstä seuraavat 40 vuotta
Onneksi tuonikäisille ei 40 työvuotta riitä. Tuon ikäluokan eläkäläisillä tulee olemaan 50 työvuotta takanaan.
PS. Ainahan voi ruveta sosiaalipummiksi.
Hei vasynyt_matkustaja!
Varmasti sullekin löytyy se oma paikkas maailmassa. Hoitoalalle ja nimenomaan vanhustyöhön tarvitaan paljon tekijöitä. Kokeile tosiaan oppisopimusta, tai sit on noita vuoden kursseja esim. kansanopistoissa liittyen hoitoalaan. Siinä luulis näkevän, onko se sitä mitä haluais/jaksais tehdä seuraavat 50 vuotta.
Mä olen varma että susta tulisi ihan mielettömän hyvä lähihoitaja.
www.kansanopistot.fi, etsi sieltä jotain hoitoalaan liittyvää opiskelua, saa ainakin jotain perspektiiviä, mitä se työ olis.