yli 70+ pirteille terveille vanhuksille pitää keksiä järkevää

Kunhan yhteiskunta saisi sairaat ja vanhukset hoidettua.
On ymmärtääkseni nytkin jo vanhuksille päivätoimintaa, johon jopa haetaan.

Kaikki maksaa. Terveet voivat halutessaan tehdä mitä osaavat ja haluavat.

ei yksinäiset unohdetut terveet vanhukset osaa hakeutua hyödyllisiin tehtäviin jos ei kutsuta.

KUTSU on vältämätön,,,,,,,

vanhus tuntee ittensä hyödylliseksi jo yksistään siitäsyystä että joku on muistanu ja kutsunu jonnekki.

Tällaiseen älynvälähdykseen voikin vastata toisella älynväläyksellä.
Moro-lehden kyselyssä, en nyt muista otsikkoa, vastasi Tampereen kaupunginvaltuutettu, erikoislääkäri Antti Hervonen (kokoomus) näin " Ihmisroskat pois keskustasta, häiritsevät alkoholin suurkuluttajat siirrettävä joillekin lähisaarile, ja paluu sitten, kun jäät kantavat." Ihmisroskilla hän viittasi häiritseviin rappioalkoholisteihin keskustassa ja suurempien kauppakeskusten liepeillä, kuten vaikkapa Hervannassa.
Niin, tässähän olisi työsarkaa, hyödyllisiin tehtäviin niille saarille pirteät vanhukset, toiset voisivat viinatrokareina toimia, toiset ruokkijoiksi, pyykkäreiksi jne.
Eiväthän työt työnhaluisilta lopu....ilmottautukaa kaupunkilehti Moron toimitukseen.

Arveletko vapaaehtoisia olevan uudelle alalle,jos sattuu oman ukon olleen vielä holisti niin empä usko. Tietenkin samanlaisia juoppoja naisistakin löytyy,
siinähän hoituis samalla kaikki asiat. Olisihan se kyllä,kun heittele jättö.
Monesti niurempien suusta kuulee sanoja meistä vanhuksistakin,että joutaisivat
jo pois. lukekaa joskus nuorten palstoja,sielläkin vilisee syrjään heitettäviä.

Kunhan nämä pirteät mummot putsaisivat ensin omat loukkonsa, eivätkä seuraisi niin kovasti lähimmäisten elämää

Emmeköhän me yli tai ali 70 v keksitä vapaata puuhastelua itsekkin jos on vähääkään pihamaata, metsää ja yleensä haluamme olla luonnossa, on marjastusta,kalastusta, vaikka pilkkeitten tekoa itselle tai naapureille. Kaikki käsityöt ja yleensä käsillä puuhastelu voi olla monipuolista. Tosi on että kerrostaloasumisessa ei muodostu yhteisöllisyyttä eikä olla naapureitten kanssa niin paljon tekemisessä kuin maalla, mökeillä ja pientaloissa asumisessa. Haluamme "erakoitua" ja tarjoutua puuhastelemaan toisten kanssa. Tällaisissa puuhasteluissa niin mieli kuin kehonkin kunto kohentuu.

Tosi on,
kerrostalossa ei paljon naapureita tunneta, kylläki alkuperäiset oskkeenomistajat tervehdimme toisiamme ja tapaamme yhtiökokouksissa, mutta siihempä se jää, joskus porraskäytävässä tai hississä jonkun sanan vaihdamme,
maalla varmasti on toisin, mutta kuulemani mukaan sielläki naapureitten kanssakäyminen olisi vähentyny entisiin aikoihin verrattuna.
Hassua,
nuorena ihannoitiin kaupunki oloja, nyt vanhana ihannoidaan maalaisoloja,
tiedähäntä mikä on ihanteelisin asumis muoto vanhalle ihmiselle,
kuvittelen että jokinmoinen yhteisöllisyys olis parasta, mutta omalla kohdalla on tämä yksisnäinen kerrostalo asumismuoto nyt mahdollinen,
tietenki jos jaksaisi alkaa muuttaa koko elämänsä uusisksi,
mutta mutta taitaa olla tän ikäselle liian raskasta muuttaa kaikki uusisksi.

Kyllä minä tunnen hyvinkin oman rapun asukkaat ja monia muitakin, mutta kun itsenäinen olen, en sen läheisempää tuttavuutta haluakaan. En tykkää, jos alvariinsa joku, jotkut ovikelloa pimputtelisivat, sen verran etäisyyttä pitää. Tällaset tuttavat voivat sentään toisiltaan käydä vippaamassa vaikka sokeria tai suolaa, jos ei ole muistanut ostaa.

Vapaa on vuokra-asukkaana lähtemäänkin, ei sopisi mulle omistusasunto, niin monet kerrat olen elämässäin paikkaa vaihtanut. Entäs asunnon myynti nykyisin, taitavat olla monetkin kahden asunnon loukussa silloin tällöin. Mutta jos perillisilleen säästää, onkin eri juttu.
Tässäkin ala-kerrassa asun, olen hyvin tyytyväinen, kun heti aamusta voin vaikka pihalle piipahtaa.

Onhan televisio aikanaan muuttanut kanssaäymistä sinänsä, on viihdeohjelmia määräaikoina, joihin moni työssäkäyvä rentoutuakseen uppoaa. Siitä jo äitini 20-30 vuotta sitten mainitsi.

Sen lisäksi tulee tämä nettiseurustelukin, sitoohan sekin apparaatin äärelle:D
Seurustelumuodot varsinkintalvisaikaan ilman omia vakiharrastuksia, on jäänyt paljolti kutsujen varaan.

Ne taas ikäihmiselle onkin vaivan ja rahanmenon vuoksi hankalia järjestää, näin olen ajatellut ja todennutkin omalta osaltani.

Ihmisestä itsestään on kiinni viihtyykö hän niissä puitteissa, löytyykö mielekästä tekemistä, jonka tiimoilta voi tavata toisiakin, harvapa lapsiaan tahtoo rasittaa kyläilyillään, vaikkapa kaipaisikin enemmän kontaktia heihin.

Liikkuminen ihmisten parissa on aina minusta hauskaa, ehkä jo syntyisin vilkkaassa kaupunkimiljö'ssä on veressä:D

Harvoin piipahtaa yllättäen ihmiset kylään ilman puhelinsoittoa, mikä ennen äitini kertoman mukaan oli ihan päivittäistä ja normaalia maaseudulla.

Vieras tuli vain kuulemaan naapurienkin jutustelua, istuen ovensuupenkillä talonväen askarrellessa siinä omia hommiaan samalla seurustellen. Saattoi kahvitkin tarjota jos aika oli sopiva töiden kannalta.

Kyllä se vielä on tapana päiväsaikaan maaseudulla, huvila-asutusaluieilla kotiäitien kesken ehkä lasten ja ystävyyssuhteidenkin myötä, kunnes taas työelämän ja kotitöiden vaatima aika, ei suo usein mahdollisuutta arkikyläilyyn.
Ajat ja tavat muuttuu, sille ei paljoakaan voi, mutta itse kannattaa minusta olla aktiivinen ikäihmisenäkin, jos siltä tuntuu, että kaipaa seuraa ja tekemistä.

Vai jotakin kevyttä työtä.
Eiköhän nykyinen vanhusväestö ole osansa tehnyt, rakentanut sodan jälkeisen yhteiskunnan, lähtökohdista mitä nyky nuoret eivät edes todeksi usko.
Varmasti tekemistä on vieläkin maamme hoidossa, mutta nyt on vuorossa nuoremmat, me vanhat vietämme aikaa kuka mitenkin ja missäkin voimissa.
Ei vanhoillakaan hyvin asiat ole, korjattavaa löytyy, ehkä aloittaja voisi vedota nuoriin päättäjiin, saamaan heidät ymmärtämään, että me eläkeläiset olemme rakentamassa omalla panoksella hyvin vointia, matkaillen ja kuluttajina.

Voisiko noita tienvarsien puhdistusta ajatella nuorille työttömille, tietenkin asianmukaisesti palkattuina?

Alotuksen tekiä onkin vain haikaillu menneitä aikoja,
kun vielä olimme tarpeelisia työelämässä velvotteinemme,
emme todellisuudessa enään jaksaisi sitoutua vaki työhön vaikka olisiki pientä ja kevyttä, luulisin näin,
olemme sairaita jokainen omallatavallaan jo puutteelinen sairauksien aiheuttamista väsymyksestä,
mutta ajatus on mukavan hivelevä, että olisimme vielä edes hiukan tarpeelisia jollekki,
meidät vanhukset vaan on luokiteltu jo rasitteeksi yhteiskunnassa ,
ainaki salaa ajatellaan,
vaikka vielä vakutetaan että vanhukset hoidetaan hyvin,

Nyt jo yli 10 vuotta minulla on ollut Jerrycottoni , hänen ansiostaan olen hyvä kuntoinen ,kun on joka päivä ilma mikähyvänsä mentävä lenkille .
Ei kai se 4 kertaa olisi ihan pakko , muttakun siihen on tottunut , ihan mieli tekee ulos.
Siinä sivussa on tullut tutuiksi naapureidenkin kanssa . RTämä asumaalue on sellainen eristetty yleisestä liikenteestä , niinettä paremmin tuleekin tutuiksi kun samat naamat on aina liikenteessä.
sain joskus lahjaksi ne kepitkin , mutta koirankanssa ei ne oikeen sovi.
Ehkä sitten vanhempana rupeen käyttään niitäkin ;=)
Ja samalla saa harjoitella sitä toista "kotimaistakin , ja hehän sen osaavatkin oikein lausua..