Hän ja se

Lemmikit nykyään hän ja siipat kai se. Ihmisen arvostus on tosiaan laskenut eläimen tasolle. Ihmisen yksityiseen koskevat rikoksetko aiheuttaneet nykytilanteen. Aikoinaan opetettiin vain ihmistä koskeva sana oli hän, ei kuulunut lemmikeille.
- Täytyy nyt mennä hänelle ostamaan kunnon kaulapanta..Aviosiipallekko? No, ehkä ei olisi pahitteeksi..
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

  • Mä tarkoitin arvostusta sanoilla. Hän on ollut sana ihmisestä ei eläimestä. Rakastan eläimiä,lemmikki on eläin, ei siis hän. Tuntuu oudolta kaikki vanha opetus muuttu vauhdilla ja se on hyväksyttävää ilman kyselyä.Me ihmiset emme ole kummempia kuin lemmikit, näin se on nähtävä

    Kaulapanta oli vain provo, huomautus kuinka arvostus on muuttunut. Lemmikki saman arvoinen kuin kummppani. Hmm, ehkä sitten. Asioita voi käsittää aina eri tavoin, niinkuin tuo panta. Esitin kai senkin hieman ihmis elementistä nähtynä. Lemmikki on eläin, eli- juuri se, ihmisystävä ON HÄN. Kaikki nyt päälaellaan, ainakin mitä koulussa aikoinaan opetettiin. Hassuinta, kaikki kai pitävät oikeana tuon arvostuksen. Taitaa olla hienohelmojen ajatus muuttaa lemmikit ihmis olennoiksi.

    Äänestä

  • Tulenlieskat*** kirjoitti:

    Mä tarkoitin arvostusta sanoilla. Hän on ollut sana ihmisestä ei eläimestä. Rakastan eläimiä,lemmikki on eläin, ei siis hän. Tuntuu oudolta kaikki vanha opetus muuttu vauhdilla ja se on hyväksyttävää ilman kyselyä.Me ihmiset emme ole kummempia kuin lemmikit, näin se on nähtävä

    Kaulapanta oli vain provo, huomautus kuinka arvostus on muuttunut. Lemmikki saman arvoinen kuin kummppani. Hmm, ehkä sitten. Asioita voi käsittää aina eri tavoin, niinkuin tuo panta. Esitin kai senkin hieman ihmis elementistä nähtynä. Lemmikki on eläin, eli- juuri se, ihmisystävä ON HÄN. Kaikki nyt päälaellaan, ainakin mitä koulussa aikoinaan opetettiin. Hassuinta, kaikki kai pitävät oikeana tuon arvostuksen. Taitaa olla hienohelmojen ajatus muuttaa lemmikit ihmis olennoiksi.

    Jatkoa juttuun...
    Minä olen eläin rakas. Oli kissa 15v hyvin ihana, mutt asiltikin kissa eli se. Rakastin sitä ja kaipaan yhä. Se sain lähti taivaan tähtitarhaan ja muistot on ja pysyy sydämessäni. Se oli upea kaveri, enkä unohda koskaan sitä. Ei muuttunut ihmiseksi, pysyi kaverina ja lemmikkinä muistossa yhä.

    Äänestä

  • Tulenlieskat *** kirjoitti:

    Anteeksi kirjoitusvirheeni, näköni ei ole kovin hyvä. Leikkaus kai auttaa siihen, kun pääsen hoitoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tulenlieskat*** kirjoitti:

Lemmikit nykyään hän ja siipat kai se. Ihmisen arvostus on tosiaan laskenut eläimen tasolle. Ihmisen yksityiseen koskevat rikoksetko aiheuttaneet nykytilanteen. Aikoinaan opetettiin vain ihmistä koskeva sana oli hän, ei kuulunut lemmikeille.
- Täytyy nyt mennä hänelle ostamaan kunnon kaulapanta..Aviosiipallekko? No, ehkä ei olisi pahitteeksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu