Olen kirjotellut aika paljon kaikenlaista pientä tarinaa, mutta en tiedä onko hyviä enkä kehtaa niitä näyttää kenellekkään....
Kannattaako, jos isompana aikoo kirjailijaksi?
Kannattaako, jos isompana aikoo kirjailijaksi?
epävarma=(
pikku kirjuri
5340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"mutta en tiedä onko hyviä"
Kun annat muiden luettavaksi niin ainakin kuulet mitä mieltä muut ovat. Jos eivät pidä, voit aina parantaa taitojasi.
"enkä kehtaa niitä näyttää kenellekkään"
Ei sinua kukaan tunnista jos anonyymina esimerkiksi tänne laitat. Ei sinulle siitä mitään vahinkoa aiheudu, naapurin akka ei osoittele sormella eivätkä kaveritkaan hylkää.
"Kannattaako, jos isompana aikoo kirjailijaksi?"
Kannattaa vaikka ei aikoisikaan isona kirjailijaksi. Ei kannata jos et halua kuulla kenenkään mielipidettä tekstistäsi etkä siedä pienintäkään kritiikkiä.
Toveri Che ilmaisi jo oleellisimmat. Kritiikkiä täytyy oppia sietämään ja nimenomaan lukemaan, jos sitä pyytää. Ja vaikkei pyytäisikään. Jos tekstin laittaa tänne ilman mitään lievennystä toivovia asianhaaren selvityksiä, se on kaikkien reposteltavissa, kuten itseni kaltaisten sydämettömien kriitikoiden. Mutta se on vain hauskaa.
Hmm. Jos aikoo isompana kirjailijaksi, ei parempaa tietä käytännössä olekaan. Laita kaikin mokomin toiseksi paras tekstisi tänne. Lupaan kommentoida.
Minäpä laitan toisiksi parhaan kirjotuksen tänne, kunhan kerkeen. Luvatkaa moni muukin kommentoida!!!!!!!!!!!
Kiitos neuvoista jo tähän mennessä.=)=)=)
Kirjotan tätä tarinaa tänne pätkissä. Voit kommentoida aina väliin tai vasta lopuksi.
UNIKUKKA
Emilia heräsi, kun aamun ensimmäiset auringonsäteet kurkistivat sälekaihtimien raoista. Uninen emilia alkoi muistella unta, jonka oli juuri nähnyt.
Unessa Emilia oli kävellyt metsässä ja nähnyt upean kukan. Se oli suuri ja kauniin värinen. Siinä samassa Emilia huomasi haluavansa kukan ja lähti kulkemaan sitä kohti. Emilia kulki hetken aikaa, mutta kun hän oli ojentamassa kättä ottaakseen kukan, eteen astui hahmo. Samassa Emilia heräsi.
...Joo. Kyllä noi kundit tossa edellä ihan järkeä haastavat. Anna mennä vaan.
Mä voisin kertoa tässä pienen tarinan sulle ikäänkuin ajankuluksi:
Se oli kyllä ihan hirveää. Mun kurkkua kuristi siinä kesäkuumalla hiekkakentällä yhtenä monista jonottajista, jotka huutelivat jotain sekavaa ilmoille joukkohysteerisessä ekstaasissaan - kun he katsoivat ylöspäin kipuavaa punaista palloa, joka saavutti lakikorkeutensa ja alkoi hitaasti pudota kiihtyvällä vauhdilla.
Sitten se oli lyöjän nenänkorkeudella, ja tämä tempaisi mailallaan palloon niin että läjähti. Pallo katosi kauniissa kaaressa takakentälle ja osui peränpitäjää keskelle otsaa.
Mä ratkesin nauramaan kaikkien muiden mukana, kun tämä kaveri vimmastuneena viskasi pallon sieltä perältä umpimähkään takaisin, ja minne muualle kuin omaan otsaani.
Silloin koin elämyksen. Elämä antaa palautetta.
Istuin kuumalla hiekkakentällä ja nauroin katketakseni otsassa jo orastava, kauhea kuhmu.