Yksityistien perusparannuksen yhteydessä maa-ainekset levitelty
yli tieoikeusleveyden, kenen on vastuu, saako näin normistikin menetellä,
maanomistaja on vain maksumies?
yli tieoikeusleveyden, kenen on vastuu, saako näin normistikin menetellä,
maanomistaja on vain maksumies?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleisen käytännön mukaan tien ojamaat voidaan läjittää metsään, mutta ei pellolle. Metsään nostettaessa puustoa ei saa vaurioittaa eikä valumaa saa estää. Lähdettä ei nyt ole.
Metsään levittämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Korvausvastuu voi olla millä osapuolella tahansa riippuen tilanteesta, ihan yhtä hyvin työn teetättäjällä, jos jätetty valvomatta, tai jos ohjeistettu puutteellisesti, niin lisäksi käytännöt voi vapauttaa urakoitsijaa vastuusta, sillä yleensä kai ovat hyvin perillä näistä. Ja vaikka voitaisiin osoittaa, että urakoitsija, työn tilaaja tai valvoja ovat toimineet vastoin sovittua, niin tulee eteen vahingon määrän arviointi, mikä ei liene täysin yksioikoista.