Hei kaikki. Muistui tässä mieleen Varanginvuono. Kukaan käynnyt?
Elokuu
omena
587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No kyllähän me on siellä käyty! Täällä on joitain muitakin palstalla jotka käyneet, niin olen huomannut. Olen käynyt Vesisaaressa, Annijoella, Porsangerissa, Pykeijassa tottakai ja Pasvikdalenissa. :)
missä nuo paikat on?
Varanginvuonolla
Reitti ei ole mikään varsinainen Norjan-kierros vaan pikemminkin pistäytyminen Jäämeren rannalla. Suomen puolelta Inarista pääsee Koillis-Norjaan Sevettijärven–Näätämön kaunista tietä pitkin. Tien varrella ei ole juuri mitään paitsi metsäisiä ja järvisiä maisemia. Rajanylityksen jälkeen maisemat vain paranevat reitin kääntyessä kohti pohjoista.
Pohjoisessa kun ollaan, kesäaurinko paistaa läpi yön verraten korkealta — tai sitten tuulee lujaa ja sataa vaakasuoraan. Vaatteet olivat loppua kesken, vaikka juhannukseen oli ainoastaan viikko. Pipot mukaan ja sadekamppeet.
Pykeija
Varanginvuonon rannalle saavuttaessa kannattaa E6-tieltä kääntyä sivutielle Bugøynesin, suomeksi Pykeijan eli Pykeijän kylään (**). Matkaa kertyy vuonon vartta yhteen suuntaan parikymmentä kilometriä, joten paikka on varsin syrjässä muusta maailmasta. Kylä sijaitsee kallioilla Varanginvuonon rannalla. Suuri osa Pykeijan asukkaista on suomalaisperäisiä kveenejä. Itse kylä on täynnä värikkäitä puutaloja, hyvin säilynyt ja varsin kuvauksellinen. Paikkakunnalla ei ole varsinaisia nähtävyyksiä, vaan nähtävyys on kylä itse. Kylässä on mahdollista saunoa, soudella, uida ja vaikka sukeltaa Jäämeressä. Lähistöltä lähtee myös polku lintukalliolle, jossa emme käyneet.
Voit yöpyä Jäämeren sauna -nimisessä paikassa, joka on muutama mökki omakotitalon pihassa Varanginvuonon rannalla. Hieno merimaisema, hiekkaranta, palvelu suomeksi (kuvat alla). Bugøynesissä kannattaa tieten tahtoen piipahtaa yöpymässä. Vahingossa sinne ei eksy eikä ohi voi ajaa, koska tie päättyy.
Pykeija Jäämeren saunan rantamökkejä Pykeijassa
Bugøynes eli Pykeija, hyvin säilynyt kveeniläiskylä Jäämeren rannalla.
Pykeijasta on mahdollista jatkaa Norjan-kierrosta joko aivan Norjan koillisnurkkaan Kirkkoniemen suuntaan tai sitten pohjoiseen vaikkapa Nordkappiin asti. Itse poistuimme Nuorgamin kautta Tenon Suomen puoleista rantaa (°). Totesimme taas kerran, että paluumatkalla Norjasta Suomen hienotkaan maisemat eivät näytä turistin silmissä miltään. Matkailussa kannattaakin ilmeisesti keskittyä vain menomatkaan.
http://www.varanger.com/index.php?lang=fin&id=73
Uutiset kertoilevat tämän tästä pohjoisen asioista ja kiinnostus historiaan ja suomalaisjuuriin on monen harrastus ja innostus. Monelle on sukua tuolla alueella.Ruijassa kannattaa käydä, mutta ei etsiä helppoa hienostelumatkailua vaan oikeeta elämää ja historiaa. Siellä ei nirppanokat pärjää päivääkään.
Ruijan suomalaisia. Helsinki, 1928. Kirj. Samuli Paulaharju, Kurikan poika.
Upeita tekstejä!!!
Upee kuvaus Jäämerellä kalastamisesta eräässä hänen teoksessaan, en nyt muista ulkoa. Mieletön! :)