minulta kuoli äiti.. on vähän irrallinen olo/onneton.. ei oikein saa mistään kiinni, ja jos saa niin, lipeää sormista sekin vähä. sillon kun minulle soitettiin äitin kuolemasta olin töissä toisella puolen suomea. soitto tuli yöllä. harhailin ulkona kun en halunnut häiritä kämppiksiä, ja kai minä hukkasin ajan tajunkin jotenkin. lähdin sitten työ paikalla ajamaan. joskus neljän aikaan aamulla. istuksin kivirappusilla ja näin kauniin auringon nousun vähän ennen viittä. auringon nousun jota äiti ei enää nähnyt. ilmotin työ kavereille mitä oli sattunut ja lähdin ajamaan kohti kotia, meinasi mennä henki pariin otteeseen kun näkökenttä sumeni ja renkaat luiskahti sora pinnalle. novalta kuulin sitten ajaessa ensin kappaleet suolaista sadetta, öisellä rannalla ja tuuleksi taivaan rantaan, viimeinen pisara meinasi olla kaija koon kylmät kyyneleet. en pahemmin pitänyt taukoja ajaessa, ja jos olisi matkaa ollut vielä 100km enemmän olisin joutunut tiputukseen.. aurinko paistoi koko ajan vasten ja vettä ei tietenkään ollut matkassa. kun soitin äitille sillon perjataina. en tiennyt sen olevan viimeinen puhelu.. jos olisin edes voinut aavistaa jotain olisin ehtinyt sairaalaan juuri ajoissa. sanoin äitille soittavani sitten sunnuntaina.. äitien päivänä
sunnuntaina ukkosmyrsky liikkui hitaasti kotimme yli. kohdalle kerettyään se iski maahan, ilmeisesti äiti pääsi viimein perille sinne jonnekkin.
hautajaisissa satuin vilkaisemaan ylös taivaalle silloin kun lapset heittivät kukkia arkulle. näin kun pilvien reunaan muodostui kuin ihmisen kasvot.. en osaa selittää sitä sen tarkemmin kai se liittyy jotenkin johonkin määrittelemättömään mutta äitin on nyt hyvä olla. luulisin
en tiedä miten jaksan pyristellä eteenpäin. joskus vain tulee sellainen tunne, että on menettänyt sen tärkeän tukijan.. alkuun olisi ollut kai hyvä jos olisin voinut kertoa tästä jollekkin. olisi kai helpottanut.. kenelle minä olisin mitään osannut kertoa. en minä täällä ketään tunne.
kai se aurinko taas joskus paistaa tähänkin risuläjään, ehkä.
olkaa läheistenne kanssa hyvissä ja lämpöisissä väleissä, koskaan ei tiedä milloin sanoo viimeisen sanan läheiselleen. minulla jäi niin monta asiaa äitille kertomatta...
sunnuntaina ukkosmyrsky liikkui hitaasti kotimme yli. kohdalle kerettyään se iski maahan, ilmeisesti äiti pääsi viimein perille sinne jonnekkin.
hautajaisissa satuin vilkaisemaan ylös taivaalle silloin kun lapset heittivät kukkia arkulle. näin kun pilvien reunaan muodostui kuin ihmisen kasvot.. en osaa selittää sitä sen tarkemmin kai se liittyy jotenkin johonkin määrittelemättömään mutta äitin on nyt hyvä olla. luulisin
en tiedä miten jaksan pyristellä eteenpäin. joskus vain tulee sellainen tunne, että on menettänyt sen tärkeän tukijan.. alkuun olisi ollut kai hyvä jos olisin voinut kertoa tästä jollekkin. olisi kai helpottanut.. kenelle minä olisin mitään osannut kertoa. en minä täällä ketään tunne.
kai se aurinko taas joskus paistaa tähänkin risuläjään, ehkä.
olkaa läheistenne kanssa hyvissä ja lämpöisissä väleissä, koskaan ei tiedä milloin sanoo viimeisen sanan läheiselleen. minulla jäi niin monta asiaa äitille kertomatta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se helppoa ole menettää äitinsä.
Otan osaa.
Minä itkin ja join, kun kuulin äidin kuolemasta.
Yleensä en ole pulloa aukaissut.
Mutta äidin rakkaus ei lopu kuolemaan.
Muistat paljon hetkiä, jotka eivät häviä ikinä.
Päivä päivältä on helpompaa.
Elämän kulussa äidin lähtö on vaikeimpia tilanteita, mutta kultautuu lopulta muistoiksi.
jos tarvitset kuuntelevan korvan tia edes ihmisen kenelle kirjoittaa kun on paha olla, niin voit laittaa minulle postia.
Osoite on [email protected]