Nordnet: Aivan surkea kaupankäytialusta

RealStreaming

Miten on mahdollista, että edelleen vuonna 2012 voidaan tarjota kaupankäyntialustaksi niin onnetonta ja epäergonomista formaattia kuin Nordean perusalusta? Ottaen huomioon, että nykyisin teknologia on kerrassaan kehittynyttä ja niiden hinntakin huomattavasti edulisempi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

Kun klikkaa salkussaan osta tai myy tai valitsse jonkin osakeen kaupankäyntiin, niin kaupanäyntialustassa ei ole edes grafiikkaa ja toisaalla oleva grafiikka on laadultaan aivan ala-arvoinen, jopa Kauppalehden osakekohtainen viiveellä oleva grafiikka on huomattavasti laadukkaampi. Lisäksi pitää koko aika klikkailla ikkuna ikkunalta päivittääkseen näkymää. Todella antiikkista.

Kaupankäynti on kuin puolisokeana tulisi hahmottaa tilanten kehitystä ja optimoida kauppansa ajoitus.

Minimi olisi tarjota kaikille asiakkaille perusalustana realiaikainen laadukas streaming jossa kaikki oleellinen näkyvillä yhdellä silmäyksellä, tarjoustasot, osto- ja myyntitarjouksien totaalit, prosenttuaalinen osakken hinnan muutos,
OMXH:n prosenttimuutos, volyymin suunnan muutos, sekä samaan aikaan muutama osake pikkikkunaan streamiin seurantaan jne.

Nykyisellä poikkeuksellisen itaralla alustapolitiikallaan Nordnet saattaa ampua omaan nilkkaansa. Mikäli tuo yllä kuvattu alusta tarjottaisiin perusalustaksi kaikille, niin se saattaisi jopa lisätä josakin määrin asiakkiden aktiiviuutta ja olisi erinomainen käyntikortti Nordnetille. Joskus liika itaruus ja / tai ahneus kääntyy itseään vastaan.

Sitten voisi erikeseen tarjota lisäamaksullista monipuolisempaa ja ammattimaisempaa alustaa lukuisine erilaisine työkaluineen ja niitäkin voisi olla vaikkapa useampi eritasoinen vastaamaan kunkin tarpeita.

Kaupankäynnin aktiivisuudella ei ole asian kannalta juurikaan merkitystä, sillä imeisen suuri osa Nordetin aktiivisistakin asiakkaista tekee lähinnä "nappikauppaa." Harvemmin mutta suuremmilla summilla kauppaa käyvälle alustan merkitys on vähntäänkin yhtä tärkeä ja tässä mielessä hintojen sitominen kaupankäynnin aktiivisuuteen on osin epärelevanttia. Hinnat tulisi mieluuminkin porrastaa kauppojen suuruuteen. Tietenkin kaupankäynnin aktiivisuuteen sidotuilla hinnoilla koetetaan puskea kulutukseen ja parempaan tuottoon välittäjälle.

Tai sitten voisi olla kaksi hintataulukkoa. Yksi hyvin aktiivisille päivätredaajille ja sitten toinen kauppasummaan porrastetusti sidottuna, joista asiakas voisi valita vaikkapa viikko- tai kuukausitasolla. Samakin henkilö sattaa olla toisinan aktiivisempi ja toisinaan rauhaksempaan kauppaa käyvä.

Pitääkin koettaa rinnastaa hinta-laatusuhdetta, etua ja haittaa, sekä vuosikustannuksia jos vaihtaisi vaikapa FIM:lle, jolla on lienee varsin hyvä maine, mutta heidän hinnoitteluaan en sen paremmin tunne. Toisaalla oli mainintaa, että heillä pitäisi olla hyvä reaaliaikainen streming perushinnassa kaikille.

Nordnetin yksi etu rahaliiketeessä on sen nopeus mikäli vastatilinä on Nordean tili.

5

663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eurotyttö

      Hyvin on pyyhkinyt Nordnetin kanssa... asennekysymyskö?..

      Kaikki toimii minulla. En vaihda en..

      • RealStreaming

        >> Hyvin on pyyhkinyt Nordnetin kanssa... asennekysymyskö?..

        Mitä ilmeisemmin et ole milloinkan käyttänyt asianmukaista real streaming alustaa, eli otat kantaa ilman todellista vertailupohjaa, muutoin komenttia on mahdoton sisäistää.


    • Anonyymi

      nordnetin pihassa oli tänään kolme poliisiautoa ja sivut oli äsken suljettu

    • Anonyymi

      nordnet saa kauppalehden mukaan miljoona sakot holmoilustaan

    • Anonyymi

      handelsbanken indeksi rahastoja saa samoilla ehdoilla ilman kuluja S P A N K I S T A

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe