Näin käykö teiltä

Hiljattain Eino Leino puhutti palstalaisia ja miks´ei puhuttaisi, tunnemme hänet omaksemme jos kenet. Jostakin syystä aamulenkin sateessa tulin ajatelleeksi nuoruuteni runoilijaihanteitani. Tällä kertaa ulkolaisia.

Elettiin 1960-lukua. Vasemmisto oli maassamme valttia. Minä en ollut käytännön elämässä kommunistiemme mukana , mutta venäläiset vallankumousrunoilijat valtasivat mieleni. Oli kaksi, joista pidin ylitse muiden: Sergei Jesenin ja Wladimir Majakovski.

Jesenin sai aikaan neuvostonuorissa itsemurha-aallon hänen jättäessään jälkeensä verellä kirjoitetun runon jotenkin tähän tapaan, että
"Ei tässä elämässä uutta ole kuolla
eikä eläminen yhtään uudempaa..."

Majakovski päätti päivänsä yhtä kolkolla tavalla kuin Jeseninikin, itsemurhaan. Käytännön kommunismi oli toista kuin runoilijoiden unelmat siitä. Otan tähän näytiksi Arvo Turtiaisen käännöksen Majakovskin nuoruuden runosta vlta 1913:

NÄIN KÄYKÖ TEILTÄ

Arkikuvaan hetken käytin,
pyyhkäisten vain väreilläin;
hyytelöä kulhon näytin,
meren vinoin poskipäin.
Peltikalan suomuilla
kutsut luin kuin huulilla.
Näin käykö
teiltä
soitella
nokturno rännihuilulla?

Onko ehkä muilla samanlaisia (omalaatuisia)nuoruuden runoilijaihanteita?
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vastaan kuitenkin, ettei käy kuten itselleni. Lähetin nimittäin Espanjasta viestin poiketessani nettikonttoriin. Viestini oli hyvin yksinkertainen: Terveisiä Espanjasta! Kukaan ei vastannut, ei edes kiitänyt. No olihan viestikin alkeellinen.

0-vastaukset ilahduttivat kuitenkin suuresti ystäväämme Hajupoikaa. Ainakin vuoden päivät hän muisti viestiäni "kun sinulle ei kukaan vastannut". Omalla, omalaatuisella tavallani estän tällaiset pitkät ilkut.

Anteeksi aiheesta poikkeamiseni: Minulla ei nuoruudessani ollut tilaisuutta tutustua runouteen, Kotilieden Kieku ja Kaiku sarjakuvaa enempää. "Kylmä kun jo on ja pakastaa Kaiku onkmista rakastaa". Loppusointuisuus on runoissa minulle tärkeää.

Saanen ihmetellä!

Kirjoitat; Käytännön kommunismi oli toista kuin runoilijoiden unelmat siitä.

Mahtoikohan runoilijoilla olla mitään unelmia kommunismista?

Olet huomannut, että itsekin kirjoitan runoja. Minua on oikein kutsuttu kansallisrunoilijamme häpäisijäksi, nimimerkkini kun sattuu olemaan tällainen. Olen tällaisen joskus saanut ja otin sen omakseni tännekin.

Äänestä
  • Kieku ja Kaiku edusti hyvää runoutta itsensä Mika Valtarin kynästä lähteneenä. Se tavoitti sekä lapset että aikuiset. Ei huonoa luettavaa!

    Epäilet, josko venäläiset runoilijat olisivat olleet kommunismin kannalla? Kyllä vallankumousrunoilijat olivat. Majakovski pääsi itsensä Stalinin suosioon. Leninin kuoleman johdosta runoilija puhkesi tavattomaan ylistykseen.

    Äkkiä toki puhkesi kriittinen runous epäkohtia kohtaan. Stalinin vainot kohtasivat heitä, jotka uskalsivat arvostella. Ihmeellisen upeita naisrunoilijoita, kuten Anna Ahmatova, mm. joutui vainotuksi.

    Runoilijoilla ja taiteilijoilla oli hyvin voimakas yhteiskunnallinen idealismi. Kyllähän Eino Leino meillä edusti sitä, Sibeliuksen Finlandia syntyi siinä hengessä.

    Mitä tulee vapaamittaiseen runouteen, nuori Majakovski oli sen airuita. Venäjältä länteen tuli muitakin moderneja aatteita. Kuvataiteeseen Kandinsky, Malevich ym. Mutta se on jo toinen juttu.

    Äänestä

  • Mammamarihuhuilee parilla palstalla takaisin.
    Kovin suosittu olit. Ruuneperi vastasi tässä ketjussa aikanaan "muodon vuoksi."
    Mammamaria ei näkynyt missään.
    Todelliset ystävät meilaavat ja perustavat omia yhtisöjään joissa on hyvä keskustellä häiriöittä. Soittelevat ja tapaavat toisiaan.
    Olette kummallisia hyypiöitä kaiken´kaikkiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alvar K. kirjoitti:

Hiljattain Eino Leino puhutti palstalaisia ja miks´ei puhuttaisi, tunnemme hänet omaksemme jos kenet. Jostakin syystä aamulenkin sateessa tulin ajatelleeksi nuoruuteni runoilijaihanteitani. Tällä kertaa ulkolaisia.

Elettiin 1960-lukua. Vasemmisto oli maassamme valttia. Minä en ollut käytännön elämässä kommunistiemme mukana , mutta venäläiset vallankumousrunoilijat valtasivat mieleni. Oli kaksi, joista pidin ylitse muiden: Sergei Jesenin ja Wladimir Majakovski.

Jesenin sai aikaan neuvostonuorissa itsemurha-aallon hänen jättäessään jälkeensä verellä kirjoitetun runon jotenkin tähän tapaan, että
"Ei tässä elämässä uutta ole kuolla
eikä eläminen yhtään uudempaa..."

Majakovski päätti päivänsä yhtä kolkolla tavalla kuin Jeseninikin, itsemurhaan. Käytännön kommunismi oli toista kuin runoilijoiden unelmat siitä. Otan tähän näytiksi Arvo Turtiaisen käännöksen Majakovskin nuoruuden runosta vlta 1913:

NÄIN KÄYKÖ TEILTÄ

Arkikuvaan hetken käytin,
pyyhkäisten vain väreilläin;
hyytelöä kulhon näytin,
meren vinoin poskipäin.
Peltikalan suomuilla
kutsut luin kuin huulilla.
Näin käykö
teiltä
soitella
nokturno rännihuilulla?

Onko ehkä muilla samanlaisia (omalaatuisia)nuoruuden runoilijaihanteita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu