Kiusaamiseen puuttuminen

Mua härnättiin ala-asteelta asti joka oli mun mielestä suht normaalia, semmosta tavallista kiusottelua mutta ei missään vaiheessa sen vakavampaa, enkä itekkään sitä pahalla ottanu.

3-4-luokilla mua alettiin haukkumaan "läskiksi" mun koon takia. Osottelua, naureskelua ym.

5-6-luokilla yritin päästä yhteen kaveriporukkaan, mutta siinä oli eräs itseään vähän liian täynnä oleva tyttönen joka ajatteli olevansa liian hyvä liikkuakseen minun seurassa. Tämä ilmeni läsnäoloni jatkuvalla kyseenalaistamisella ja välttelyllä. Välillä myös suoranaisilla käskyillä "häipyä perseeseen". Tämän henkilön negatiivinen suhtautuminen minuun jatkui pelkällä turhalla kettuilemisella, paskan jauhamisella selän takana ja juorujen levittämisellä, haukkumisella ja jo kauan jatkuneella syrjinnällä.

Kun 7-luokalla päätin jättäytyä siitä porukasta pois kiusaaminen laantui, eli kiusaaja oli saanut tehtävänsä niin sanotusti päätökseen. Olin yksin 7-luokan syksyn, mutta rauhassa. Kun 7lk:n toisella lukukaudella sain kaverin meidän luokasta tämä aikaisempi kiusaaja suivaantui minun jälleensosialisoitumisestani ja pelkästä onnistumisesta ja etenemisestä elämästä ja henkisensadismin toteuttamiseksi alkoi kyseenalaistamaan uuden ystäväni ja minun kaveruutta, ja suhtautui ystävyyteemme kaikinpuolin negatiivisesti sillä elämässäni oli jälleen jotain sisältöä.

8-luokan syksyllä ystäväni oli löytänyt uuden kaveriporukan ja jättäytyi seurastani. Olin taas yksin mutta aikaisempi kiusaajani ei ollut vieläkään tyytyväinen vaan jatkoi kiduttamistani ilmaisemalla inhoaan minuun avoimesti. Esimerkiksi jos minut laitettiin hänen (pitäisi sanoa sen) viereensä istumaan hän "kitisi" ja huusi ääneen "eiii". 8-luokan jouluun mennessä tämä kyseinen kiusaajani oli kartuttanut porukkaa vierellensä kiusaamaan minua. Mukana oli joukko poikia. Minun olemassaoloani, hiljaisuuttani (johon he itse olivat minut kiusaamisellaan ajaneet) sekä epäsosiaalisuuttani kyseenalaistettiin jatkuvasti. Kaikenlaisia epämääräisiä kommentteja sateli joka puolelta, loukkaavia, häröjä. Aikaisempi ystäväni joka oli 8-luokan alussa löytänyt uuden kaveriporukan, liittyi tähän poikaporukkaan kiusaamaan minua. Eli minun ystäväni, johon luulin että olisin pystynyt luottamaan, kääntyi minua vastaan. Ja kaikkia yksityiset ja henkilökohtaiset infot ja asiat mitkä olin tämän "ystävän" kanssa jakanut, levisivät koko kouluun.
Epäsosialisoiduin pahasti, aloin olemaan tietokoneella jatkuvasti. Aikaisemmin olin käynyt ulkopaikkakuntalaisten kavereitteni kanssa nuortenilloilla mutta olin liian uupunut enää menemään sinne, eikä mikään tuntunut motivoivan minua muutenkaan sosialisoitumaan. Hain kavereita internetistä joiden kanssa chattasin yö myöhään. Ajatusmaailmani muuttui väkivaltaisemmaksi ja synkemmäksi ja aloin kapinoimaan vanhempiani vastaan melkeempä kaikessa turhassakin. (Tästä nyt osa on tietenkin normaalia murrosikää, mutta vain osa) Koulussa vastasin kiusaajien kommentoinnille kiroilemalla ja haukkumalla itse kiusaajia, johon sain vastaukseksi ivallista naurua. Ja kiusaaja klaani kasvoi vain. Kaikki eivät välttämättä ottaneet sen kummemmin kantaa, mutta nauroivat vaan vierestä, "pääkiusaajan" "hauskoille" letkautuksille.
Keväällä olin puhunut äitini kanssa kiusaamisesta ja äiti päätti kertoa kiusaamisesta luokanvalvojalleni ja hän otti "pääkiusaajan" puhutteluunsa. Tästä tuli minulle muutama ivallinen kommentti: "Ai onko tuo sun mielestä muka kiusaamista?" jne.

Kesälomalla menin helluntaiseurakunnan rippileirille, fifteenille ja siellä elämännäkökulmani kirkastui.

9-luokan alussa tämä minut hylännyt "ystäväni" oli häädetty porukoistaan selän takana juoruamisen takia ja pyrki nyt takaisin minun seuraani. Olin hänen kaverinaan jonkin aikaa mutta koko henkilö alkoi rasittavaksi takiaiseksi ja käyttäyti lapsellisesti. Jättäydyin hänen seurastaan ja olin taas yksin. Muutamia kommentteja tuli vielä yhdeksännen luokan alussa, mutta aloin rukoilemaan kiusaajieni puolesta, niinkuin Raamatussa sanotaan rukoile vainoajiesi puolesta ja rakasta vihollisiasi jne. Tämä toimi kuin toimi ja kiusaaminen loppui kuin seinään. Ystäviä en koulusta saanut ennekuin keväällä. Sosialisoiduin ja ystävystyin yhden musiikinryhmän tytön kanssa. Ja kun luonteet kohtasivat niin juttu luisti. Koulun ulkopuolella ystäväkantani kuitenkin kasvoi kun aloin käymään uudelleen niillä ulkopaikkakuntalaisilla nuortenilloilla. Ysiluokka loppui näissä merkeissä, ja kiusaajat kokivat ilmeisesti olevan hieman alapuolellani koska ystävystyin nimittäin heidän ns. "pääjehunsa" (eli tämän musiikkiryhmäläisen) kanssa.

Tämmönen juttu.

Harmittaa sanoa että kannan vielä jonkin verran kaunaa sille tytölle joka minua kiusasi, koska kun hän kiusaamisen oli lopettanut, hän käyttätyi kuin ei olisi mitään tehnyt tai tapahtunut ja oli olevinaan itse hyvä ja pyhyys.

Ja nyt ois sitten lukio eessä päin.

Kun olin 7-luokalla jouduin kokemaan seksuaalista ahdistelua. Kerroin asiasta luokanvalvojalle, mutta hän ei tuntunut ottavan sitä kovin vakavasti. Hän sanoi vain että "pojat ovat poikia". Yksi kasvatuskeskustelu järjestettiin pahimman ahdistelijani kanssa. Hän vain naureskeli koko ajan, samalla kun minä itkin. Ahdistelu jatkui ja vaihdoin koulua.
Uudessakin koulussa minua kiusattiin. Minua haukuttiin ja syrjittiin. Menin aivan lukkoon enkä uskaltanut puhua koulussa enää sanaakaan enkä käynyt ruokalassa syömässä. Yksi koulun henkilökunnasta kuuli kerran kun minua haukuttiin ja hän sanoi vain minulle, että "anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Myös jotkut opettajat nöyryyttivät minua koko luokkani edessä ja minulle naurettiin.
Minulla ei ollut koko ylä-asteen aikana ainuttakaan ystävää. Olin todella masentunut ja usein ajattelin, etten halua enää elää. Lukioon mentyäni kiusaaminen jatkui ja aloin oireilla pahasti. Sain koulussa paniikkikohtauksia ja usein lähdinkin koulusta kesken kaiken. Lopulta päätin keskeyttää opintoni kokonaan.
Nyt olen käynyt lähes kaksi vuotta terapiassa ja masennuslääkkeitäkin popsin vielä puolivuotta sitten. Olen saanut paljon tukea läheisiltäni ja alkanut jo uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Muistan, että kiusaamiseni alkoi jo hoidossa, kun muut lapset eivät halunneet leikkiä kanssani. Olen puoliksi venäläinen ja asuin pienessä kylässä lapsuuteni ja nuoruuteni. Hoitopaikassa olin ainut ulkomaalainen ja luultavasti koko kylässä äitiäni lukuunottamatta. Jopa hoitajat pitivät minua vähän outona, vaikka olin ihan normaali lapsi. Minulla oli kuitenkin hoidossa muutama kaveri, joista yksi on edelleen paras ystäväni. Päiväkodissa tilanne jatkui samanlaisena tai vähän lievenpänä. Muutuin kuitenkin kiusaamisen takia todella hiljaiseksi ja itsetuntoni oli poissa. Ekalle luokalle mentyäni minulla oli vain yksi kaveri koko koulussa, koska muut kaverini olivat vuoden nuorempia. Minusta tuli koulussa melkein heti koulukiusattu ja samoin kaveristani. Aluksi minua kiusasivat vain luokkani " suositut" tytöt. Minua haukuttiin ryssäksi, mykäksi, rumaksi, liian laihaksi. Vuosien mittaan sain ala-asteella lisää kavereita ja me kaikki olimme koulukiusattuja. Häpesin venäläisyyttäni ja leikkasin pitkät tummat hiukseni ja värjäsin vaaleiksi. Häpesin ja vihasin myös äitiäni, koska luulin, että kiusaamiseni oli hänen syytä. Kiusaamiseni paheni viidennellä luokalla, kun vanhemmat pojat alkoivat kiusaamaan minua koulumatkalla ja pari luokkalaistani poikaa myös. Aloin menemään toista matkaa koulusta kotiin, koska en halunnut tavata kiusaajiani. Opettajat koulussa eivät puuttuneet kiusaamiseeni mitenkään, vaikka kerroin monta kertaa kiusaamisesta. Vanhemmilleni en uskaltanut kertoa. Varsinkin koululiikunta oli kamalaa, koska opettaja kiusasi minua myös ja pilkkasi ja piilovihjaili kaikkea. Vanhempani eivät osanneet mitenkään arvata, että olin koulukiusattu, sillä minulla meni niin hyvin loulussa ja olihan minulla kavereita joiden kanssa olin koulun jälkeen. He ihmettelivät miksi halusin vaihtaa koulua eivätkä suostuneet ajatukseen. Muut koulut olivat todella kaukana kaupungissa. Olisin suostunut menemään vaikka pakolaiskouluun, vaikka olen aina puhunut täydellistä suomea. Ajattelin, että suomalaiset lapset vihaavat minua. Vanhempani pakottivat minut kuitenkin käymään tuota kamalaa koulua pikkukylässäni. Kuudennella luokalla kiusaaminen muuttui vielä pahemmaksi kun pojat alkoivat tönimään ja hakkaamaan minua. Se tuntui todella pahalta ja olisin monta kertaa halunnut pistää vastaan, mutta en voinut pienen kokoni vuoksi. Yläasteelle meno pelotti tosi paljon. Kiusaaninen kuitenkin lieveni. Kaikki vain syrjisivät minua ja kaveriporukkaani. Joskus harvoin jotkut haukkuivat jotenkin. Sitten alkoi ysiluokka, jolloin kiusaamiseni paheni. Vanhoja kuvia katsellessani voin sanoa, että olin silloin aika nätti. Sain uusia kavereita muilta paikkakunnilta ja aloin käymään bileissä. Koulussa aloin käyttää hienonpia vaatteita ja laitoin hiukseni hienosti. Kouluni pojat alkoivat kiinnittää huomiota minuun. En kuitenkaan ollut kiinnostunut heistä. Kouluni tytöt alkoivat huoritella minua ja koin taas fyysistä kiusaamista. Myös koulun pojat alkoivat kiusaamaan minua seka silloinen poikaystäväni, joka oli toiselta paikkakunnalla ja sai kuulla maineestani. Yläaste loppui onneksi ja muutin toiseen kaupunkiin ja aloitin lukion. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Sain paljon kavereita. En pysty kuitenkaan antamaan kiusaajilleni ikinä anteeksi, vaikka monet ovat pyytäneet anteeksi ja haluavat olla väleissä kanssani. Vihaan heitä edelleen, sillä he pilasivat lapsuuteni ja itsetuntoni. He saivat minut myös inhoamaan suomalaisia ihmisiä ja Suomea muutenkin. Muutin rakastavan ulkomaalaisen mieheni kanssa ulkomaille ja minulle menee paremmin kuin yhdelläkään kiusaajallani. :)