Heippa.
Olen kirjoitellut tänne useaan kertaan, mutta juuri kun luulin vuodatuksentarpeeni loppuneen, se alkoikin uudelleen. Erosin tyttöystävästäni kuukausi sitten miltei 2:n vuoden suhteen jälkeen. (Siitä olenkin jo puhunut.) Kaipasin häntä koko eron ajan, ja juuri kun luulin pääseväni jaloilleni, hän ilmoittikin ikävöivänsä minua ja haluavansa yrittää kanssani vielä uudelleen. Kunhan ensin kokoaisi itsensä. Hän on ollut ihan palasina. Tietysti minä innostuin ajatuksesta ja elättelin taas suuria toiveita. Sitten hän vetikin sanansa takaisin, ei olekaan vielä valmis jatkamaan. Hän pitää minua nyt hollilla. Minä odotan häntä. Hän sanoo, että puolet hänestä haluaisi päästää irti ja puolet toivoo, etten minä menisi mihinkään. Aiemmin luulin, että järki olisi suhteemme jatkon tiellä. Ajattelin minun viimeksi loukanneen häntä niin pahasti, ettei hän koe viisaaksi palata yhteen. Olin väärässä. Eilen hän sanoi, että hänen järkensä sanoo "rakastan". Mutta ne tunteet...? Miten valloittaa toisen tunteet puolelleen? Hän sanoo, ettei usko enää osaavansa rakastaa. Hän on kylmä. Mitä minä voin tehdä? Tämä todella syö minua. Annanko vain ajan kulua ja katson? Se tuntuu turhauttavalta... Elän jatkuvassa epätietoisuudessa. Kysyin, haluaako hän sitten mennä ja etsiä jonkun toisen ihmisen, jos minä en olekaan se oikea. Hän sitten kysyi "mistä?". Toisin sanoen, hän kaiketi haluaisi tavata jonkun muun nähdäkseen, olenko minä ainoa, jota kohtaan hänen tunteensa ovat viilentyneet. Minä en usko siihen. Kyllä hän sisimmässään osaa rakastaa ja varmasti tuntee paljon minua kohtaan, mutta miten nämä kätketyt tunteet voi taas päästää valloilleen?
Olen kirjoitellut tänne useaan kertaan, mutta juuri kun luulin vuodatuksentarpeeni loppuneen, se alkoikin uudelleen. Erosin tyttöystävästäni kuukausi sitten miltei 2:n vuoden suhteen jälkeen. (Siitä olenkin jo puhunut.) Kaipasin häntä koko eron ajan, ja juuri kun luulin pääseväni jaloilleni, hän ilmoittikin ikävöivänsä minua ja haluavansa yrittää kanssani vielä uudelleen. Kunhan ensin kokoaisi itsensä. Hän on ollut ihan palasina. Tietysti minä innostuin ajatuksesta ja elättelin taas suuria toiveita. Sitten hän vetikin sanansa takaisin, ei olekaan vielä valmis jatkamaan. Hän pitää minua nyt hollilla. Minä odotan häntä. Hän sanoo, että puolet hänestä haluaisi päästää irti ja puolet toivoo, etten minä menisi mihinkään. Aiemmin luulin, että järki olisi suhteemme jatkon tiellä. Ajattelin minun viimeksi loukanneen häntä niin pahasti, ettei hän koe viisaaksi palata yhteen. Olin väärässä. Eilen hän sanoi, että hänen järkensä sanoo "rakastan". Mutta ne tunteet...? Miten valloittaa toisen tunteet puolelleen? Hän sanoo, ettei usko enää osaavansa rakastaa. Hän on kylmä. Mitä minä voin tehdä? Tämä todella syö minua. Annanko vain ajan kulua ja katson? Se tuntuu turhauttavalta... Elän jatkuvassa epätietoisuudessa. Kysyin, haluaako hän sitten mennä ja etsiä jonkun toisen ihmisen, jos minä en olekaan se oikea. Hän sitten kysyi "mistä?". Toisin sanoen, hän kaiketi haluaisi tavata jonkun muun nähdäkseen, olenko minä ainoa, jota kohtaan hänen tunteensa ovat viilentyneet. Minä en usko siihen. Kyllä hän sisimmässään osaa rakastaa ja varmasti tuntee paljon minua kohtaan, mutta miten nämä kätketyt tunteet voi taas päästää valloilleen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
.. siltä, että tällä ystävälläsi on tarve kelata asioitaan ja suhdetta sinuun.
Kaksi vuotta on suht pitkä aika ja varsinkin silloin, JOS suhde vielä on ollut tiivistä yhdessäoloa ja koko ajan on eletty "samaa" elämää unohtaen suurimmaksi osaksi omat tarpeet. Niitä kun on pakko olla joka suhteessa tai sitten suhde tukahtuu ajan mittaan omaan mahdottomuuteensa.
Ensimmäinen asia, mitä sun pitää tehdä on lopettaa hollilla oleminen. Ole ystävänä lähellä, mutta älä ainakaan vaikuta epätoivoiselta. Nimittäin juuri takertuminen toiseen viimeistään tappaa toiselta "kyvyn rakastaa".
Sekin, että ystäväsi kertoo järkensä rakastavan -tunteiden ehkä ei, vaikuttaa siltä, että ystäväsi näkee suhteenne toimivuuden paremmin jollain muulla tasolla kuin tunnetasolla.
Tätä on vaikea selittää. Otetaan esimerkki vuosien takaa omasta kokemuksestani. Yritin aikoinaan rakastaa ex-kumppaniani sen vuoksi, että järki sanoi, että suhteemme olisi viisas valinta. Kuulostaa nyt kauhealta ja ei luonnollisesti onnistunut silloinkaan.
Ketään ei voi opettaa/pakottaa rakastamaan - ei edes itseään.
Anna ystävällesi vain aikaa. Antakaa tunteillenne aikaa. Se kumpi tarvitsee enemmän aikaa selvittääkseen tunteensa määrää tahdin. Toisesta välittäminen on sitä parhaimmillaan, että osaa laskea irti, löysää kaulapantaa. Silloin on parempi hengittää ja asiat näkee realistisemmin.
Jaksamista teille molemmille ja asioista on todellakin hyvä puhua, niinkuin tuolla aiemmassa keskustelussa todettiinkin jälleen kerran ;)
..että kahden ihmisen välinen rakkaussuhde on kuin aalto, joka tulee ja menee, on alati liikkeessä.
Ei sen pysyvyyteen voi luottaa, ei sen syliin voi heittäytyä, ei sitä voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.
Ainakin minä olen sellainen, joka haluaisi elää jatkuvassa vaaleanpunaisessa pilviunelmassa ja leijailla kaikkien ongelmien yläpuolella.
En jaksaisi toisen ihmisen sanoista ottaa irti aina sitä positiivista puolta, sillä yleensä minulle sanotaan, että 'enhän minä sitä ja sitä tarkoittanut'. Joskus haluaisin, ettei tarvitsisi olla toisen sanojen suodatin, vaan voisi sanotut sanat ottaa tosissaan. Juuri sellaisina kuin ne sanotaan.
Hmm....tämä kirjoitukseni taitaa olla nyt vähän asian vierestä, mutta tämä tuli mieleen ja tuntui tarpeelliselta kirjoittaa.
"Miten valloittaa toisen tunteet puolelleen?"
Tiedän paljon suhteita, joissa "naisen keinoin" voitetaan toinen puolelleen tai ainakin niin se ulkopuolisesta näyttää. Tuntuisi kuitenkin varmemmalta olla vain oma itsensä, eikä yrittää mitään valloituskeinoa.
Vanha kansa sanoi, ettei kannettu vesi kaivossa pysy ja uskon, että siinä on vinha perä.
Ymmärrän, että haluat valloittaa hänet uudelleen. Olen ollut samassa tilanteessa, mutta ainakin itse opin sen, ettei minun keinoillani ollut siinä "taistelussa" osaa eikä arpaa. Rakkaani teki itsenäisen päätöksen.
"Hän sanoo, ettei usko enää osaavansa rakastaa."
Nämä maagiset sanat olen itsekin sanonut itsekseni ja toisellekin monta kertaa. Miksi? Olen siinä tilanteessa ollut epätoivoisen turhautunut ja menettänyt toivoni tulevan yhteisen elämän/uuden rakkauden suhteen. Itselläni on siinä tilanteessa tullut epäonnistumisien mitta täyteen.
Toivotaan kuitenkin parasta, mitä se on, sitä ei varmaan kukaan vielä osaa sanoa. Aika näyttää, mutta muista elää omaa elämääsi joka hetki.
Dear Jennifer,
Kerro mitä nuo ihanat "naisen keinot" ovat???
..keinoja lainkaan, joita tässä tarkoitan, vaan valehtelua, kieroilua, selkäänpuukottamista, vääristelyä.
Kun tietyntyyppinen nainen haluaa jonkun naisen, vaikkapa nyt minun kaverini, niin hän keinoja kaihtamatta käy mustamaalaamaan minua.
Ja tuo itseään tykö kaikin mahdollisin keinoin ja muunnelluin totuuksin saadakseen itsensä mahdollisen positiiviseen valoon.
Itse en syyllisty tuohon koskaan. En vaikka olen kuinka rakastunut. Pysyn ehdottomasti totuudessa loppuun saakka, vaikkapa sillä keinoin menettäisin kaverini.
En halua vääryydellä ja viekkaudella mitään itselleni, mieluummin olen ilman..;D
Luulin optimistisuuttani, että ne keinot ovat jotain "viettelyyn" liittyviä, vieläpä hekumallisia konsteja, joista tietenkin olen kiinnostunut.
Noista selkäänpuukotusjutuista en sitten olekaan kiinnostunut...
En minä tuollaiseen sortuisi. Pyh, eihän sillä saavuta mitään aitoa, ainakaan pidemmällä tähtäimellä. Tyydyn neuvoihinne, ja odotan. Olen läsnä, mutten tuppaudu. Kyllä se siitä sitten ajan kanssa etenee, jos niin on tarkoitettu. =)