Matematiikan sijainen

mularionihana

"Jonna, ala tulla sieltä", Jonna havahtui ystävänsä Ronjan huudahdukseen käytävän toiselta puolen. Jonna pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan, taas hän oli vaipunut ajatuksiinsa entisestä poikaystävästään Iikasta, joka oli viime viikolla jättänyt hänet törkeästi.

Jonna seurasi ystäväjoukkoaan matikanluokkaan ja istuutui luokan perälle, jotta saisi olla omissa oloissaan. Jonnasta tuntui edelleen erittäin pahalle, eikä matematiikkaan keskittyminen todellakaan onnistunut. Keskittymistä ei myöskään helpottanut uusi kuuma sijainen. Nuori ruskeahiuksinen mies esitteli itsensä Esaksi.

Jonna vaipui hetken päästä taas ajatuksiin, suloisen surullisiin muistoihin Iikasta. Hän pidätteli kyyneleitä toivoen, että kukaan ei huomaa. Jonna tunsi kyyneltulvan olevan tuloillaan. Hän kysyi pikaisesti ääni särkyen lupaa mennä vessaan. Miltei juosten hän riensi yleisiin vessoihin paiskaten oven perässään ja purskahti itkuun. Koottuaan itsensä hän lähti rauhallisesti kävelemään luokkaa päin. Käytävät olivatkin täyttyneet oppilaista ja kelloon katsoessaan Jonna huomasi tunnin loppuneen ja ruokavälitunnin alkaneen jo minuutteja sitten. Hän käveli luokan ovensuulle ja huomasi sijaisopettajansa Esan olevan vielä luokassa.

"Tuota, sori ku mä lähin niin pitkäks aikaa.. Mä tulin vaan hakee mun kamat..", Jonna miltei kuiskasi ujosti.
"Jonnahan sä olit?", Esa kysyi Jonnan nyökätessä. "Onko sulla kaikki okei? Huomasin, että vaikutit jotenkin järkyttyneeltä. Haluisitko sä jäädä vähän juttelemaan?", Esa kysyi samalla sulkien luokan oven. Se ei siis ollut kysymys.
Esa opasti Jonnan istumaan pöydän ääreen itse istuen sen päälle.
"En ole pelkkä opettajasi, olen myös ystäväsi", Esa sanoi Jonnaa silmiin katsoen ja samalla laskien kätensä tämän harteille. Jonna häkeltyi kosketuksesta niin, ettei saanut sanaa suustaan.

Miehen kosketus tuntui Jonnasta ihanan turvalliselle. Hän katsoi Esaa silmiin tuntien luottamusta. Hän avautui entisestä poikaystävästänsä joka oli pettänyt häntä ja jättänyt kylmän viileästi. Jonna ei pystynyt vastustamaan itkua. Mutta Esa oli ymmärtäväinen. Hän kuunteli kaiken mitä Jonnalla oli sydämmellään ja pyyhkäisi kädellään kyyneleet Jonnan poskelta. Tämän tehtyään hän ei siirtänyt kättänsä pois, vaan jätti sen Jonnan kasvoille.

Jonna hämmentyi vähän turhan tuttavallista kosketusta, mutta sinänsä se ei tuntunut väärältäkään.

"En ymmärrä miten kukaan voisi pettää noin kaunista tyttöä", Esa kuiskasi antaen käen valua Jonnan kaulaa pitkin tytön rinnoille.
Jonna katsoi Esaa silmiin ja huomasi miehellä hieman kysyvän ilmeen. Hän tajusi Esan seuraavan Jonnan reaktiota. Jonna nyökkäsi lähes huomaamattomasti, mutta Esa näytti tajuavan vihjeen. Hän antoi kätensä vaeltaa tytön kropalla Jonnan hengityksen kiihtyessä. Hän siirsi Jonnan tuolia kauemmas pöydästä, tarttui tytön vyötäröstä hellästi ja nosti hänet eteensä pöydälle. Jonna kietoi jalkansa edessään olevan miehen ympärille.

Kiinnijäämisen pelko kiihotti Jonnaa. Hän avasi Esan housut ja antoi niiden pudota maahan. Hän tunnusteli miehen etumusta boksereiden läpi ja tunsi kuinka kovana Esa oli jo. Esa suuteli Jonnaa huulilta edeten kaulaan samalla tytön rintoja käsin hyväillen. Tunne ja näky sai Jonnan vapisemaan kiihkosta. Esa nosti Jonnan hametta ja otti pois mustat pitsiset stringit. Hän siveli kiihkoissaan olevan Jonnan sileää ja pehmeää alapäätä. Hän tunsi sen kosteuden. Kumpikaan ei jaksa enää odottaa kauempaa, vaan Esa työnsi kovan peniksensä syvälle Jonnan sisälle. Kumpikin huokaili yhtäaikaa nautinnosta. Esa työnteli välillä hitaammin ja välillä kovemmin seuraten samalla Jonnan reaktioita.

Kummankin huohotuksen kiihtyessä Esa nosti Jonnan käsillään ilmaan ja kantoi luokan liitutaulua vasten. Yhä syvämmälle ja syvämälle työntyen Esa henkäisi olevansa tulossa. Jonna pudottautui miehen otteesta ja laskeutui polvilleen maahan. Esa ensin hämmentyi tytön oma-aloitteisuutta ja tajusi idean. Jonna tarttui varmoin ottein kovasta ja lämpimästä peniksesta ja otti sen suuhunsa. Hän maistoi omat nesteensä imiessään sitä samalla käsillään hieroen. Jonna tunsi kuinka Esa tuli hänen suuhunsa samalla voihkien nautinnosta ja helpotuksesta. Vaikka suihinotto oli tytön ensimmäinen elämässään, hänellä ei ollut ongelmia nielemisessä. Se tuntui mielettömän kiihottavalta.

Hetken levättyään Esa pyysi vielä kuumana käyvää Jonnaa makuulle opettajanpöydälle. Kokemusta tihkuen hän avasi tytön haarat ja polvistui kostean näkymän eteen. Hän suuteli hellästi Jonnan reisiä siirtyen nuolemaan tytön klitorista. Samalla hän sormetti Jonnaa kunnes tytön hengitys oli tiheimmillään ja huutoaan epäonnistuneesti pidätellen hän saavutti huippunsa.

Posket punaisena helottaen kummatkin siistivät itsensä ja sopivat, että tästä ei puhuta vastaisuudessa ikinä.

Käytävään poistuttuaan Jonna törmäsi ystäväänsä Ronjaan.
"Vaikutit aiemmin surullistelta, onko sulla kaikki hyvin?" Ronja kysyi huolissaan.
Jonna ei pystynyt pidättelemään hymyään ja vastasi kaiken olevan NYT paljon paremmin...

1

3676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juusto

      Turhan lyhyt tarina. Hyvin kirjoitettu mutta en ennättänyt edes lämmtä tän aikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe