Sisareni yhden kaverin vanhemmat on tosi tiukkoja lapselleen. Tai ainakin mun mielestä on. Tämän kaverin Sannan(nimi muutettu) vanhemmat ovat kotoisin Venäjältä. Kun he tulivat tänne(Sanna oli vauva vasta) Suomeen, he joutuivat tekemisiin poliisien kanssa tai jotain sellaista. Niistä oli juttua myös jossain lehdessä.
Asumme viereisissä kerrostaloissa ja en ole koskaan(noin kahdeksaan vuoteen) käynyt heillä. Ja sisareni on käynyt heillä vain pari kertaa. Sannan vanhemmat ei varmaan anna lupaa. Sanna kylläkin aina keksii jotain tekosyitä, mutta kyllä me sen syyn tiedämme.
Joskus viitisen vuotta sitten, kun olin menossa Sannan luokse sisälle, tämän äiti veti oven kiinni aivan nenäni edestä.
Sanna menee jo seiskalle. Hän ei saa mennä yksin rannalle, kaupungille eikä paljoa mihinkään. Aina pitää olla aikuinen mukana. Kerran, kun oli tuulinen sää. Sanna ja sisareni ottivat omat sateenvarjonsa ulos ja leikkivät niillä tuulessa. No, Sannan sateenvarjo alkoi repsottamaan, joten hän haki äitinsä sateenvarjon. Sekin meni rikki. Tästä syystä Sannan kännykkä takavarikoitiin. Eikä hän vieläkään ole saanut sitä takaisin. Eikä varmaan saakaan.
Sannan äiti myös valittaa tyttärensä puhelinlaskuista, jotka ovat vajaa viisi euroa. Osa niistäkin rahoista meni Soneran lähettämiin viesteihin. Ja ite se äiti puhuu puhelimessa puolisen tuntia silloin tällöin.
Sanna ei saa myöskään pitää julisteita seinillä, koska vanhemmat kieltävät. Tämän takia hän joutuu pitämään kuvia vaatekaappinsa sisäpuolella. Mitäköhän Sannan vanhemmat sanovat, kun saavat nähdä tämän?
Sanna ei ole saanut myöskään mennä paljoa mihinkään luokkaretkelle. Viime vuonna hän kävi ensimmäistä kertaa eläissään Lintsillä. Ja pääsi sinnekin vain nipin napin.
Tämä on musta täysin sairasta! Tässä oli vain joitain esimerkkejä, jotka tulivat mieleen. Mitäköhän muita asioita vanhemmat vielä häneltä kieltävät?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Toi on jo sairasta! Oikeesti ! Jos mä oisin toi tyttö mä oisin jo ottanu hatkat himast ja vaik menny nuorisokotii...sielki on vapaampaa!!
Toi on oikeesti tosi sairasta...!!!!!!! 0___0
Kuri on tärkeintä!
Kunnon kuri on kaiken A ja O
Lapsia pitää kovistella, että heistä joskus tulee jotain.
Menee kyllä hieman liian pitkälle.... Mitä niistä kännykkälaskuista enää, jos kerta ei puhelinta enää ees oo...Sais ne vähän löysätä ranteitaan, mutta ei liikaa...Ainakaan se "sanna" ei joudu mihinkään kovin typeriin juttuihin mukaan...
Voi auttaa sitä???? Soita nimetön ilmoitus lastensuojelu viranomaisille..et sä sitä apua täältäkään saa sille haettua !!!
Joo, vanhemmat on tikkia. Mutta mitä tässä lastensuojelu auttaa? Ei "Sannan" vanhammat mitään väärää tee. Ja totta kai he saavat valittaa sannan puhelin laskusta vaikka itse puhuisivat kokoajan puhelimee. Hehän sen maksavat. Lopettakaa tyhjästä marmatus.
Siis ihan SAIRASTA! Mä olisin kyllä jo häipynyt johonkin.. Mihin tahansa, siellä olis kuitenkin parempi elää.
Vaikee tilanne. Voi olla, että vanhemmat haluaa lapselleen parasta, mutta sittenkin, mettään menee ja pahasti. Vanhempien parhaatkaan aikomukset ei paljon lämmitä mieltä, kun on aikusena täysin lannistunut, yksinäinen ja katkera vanhemmilleen... Elämä elämättä (no niin taitaa käydä mullekin)... Helppo meidän normaaliperheissä eläneitten on sanoo, että oisin karannu. Jos olisin eläny tommosessa perheessä, olisin aivan joku toinen kuin olen, veteläksi peloteltu, arka ja hiljainen.
Tohon on vähän vaikee sanoo mitään... Ei tolle asialle voi oikein tehä mitään... Ehkä sun äitis tai sit tämä sanna vois yrittää puhuu sen vanhemmille... Vaik sekään ei kyllä välttämättä auta...
toi on törkeetä...se ei oo antanu sulle lupaa kirjottaa siitä....