Psykoanalyytikko Nancy McWilliams pitää lakimiehelle hyvänä ominaisuutena pakkoneuroottisuuteen taipuvaa persoonallisuutta. Keskeistä tällaiselle ihmiselle on ylenmääräinen keskittyminen ajatteluun ja järjen voimaan, ja tunteiden, herkkyyden, unelmoinnin, leikin ja taiteellisuuden vähättelyyn. Keskeinen psykologinen defenssi on eristäminen – eli tunne ja järki erotellaan toisistaan tavanomaista enemmän. Katso eristämisestä defenssinä: http://tiedostamaton.net/defenssit/isolaatio.html
Hyvän lakimiehen taas tällaisesta pakko-oireisesta ihmisestä tekee se, että tunteiden eristäminen ja perfektionismi johtaa vaikeuksiin päätösten ja valintojen teossa. Osa pakko-oireista kärsii impulsiivisesta päätöksenteosta, esimerkiksi pakonomaisesta ostosvimmasta, jolloin teot ovat järjen kontrollin ulottumattomissa ja tapahtuvat itsestään ja nopeasti. Tällaisesta ei tule hyvää lakimiestä, vaan tämän vastakohdasta, ihmisestä jonka ongelmana on päätöksenteon vaikeus. Loputtomiin vatvotaan kahden vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia ja suurin kauhukuva on se, että sattuisi tekemään väärän valinnan. Päätöksentekoa lykätään aina eteenpäin ja eteenpäin, jotta mahdollisimman pitkään säilytetään kummankin ratkaisun hyvät puolet käytössä. Terapiassa jatkuu ihmisen taipumus harkita ja punnita eri vaihtoehtoja – yleinen lauseen alku asiakkaalla on ”Kyllä, mutta…”.
Hyväksi lakimieheksi tällaisen persoonallisuuden tekee se, että samaa kaikkien mahdollisten vaikuttavien tekijöiden perfektionistista punnintaa tarvitaan lakeja tulkittaessa.
Jos siis pääsykokeisiin lukeminen lipsui, kun ajatukset karkailivat päiväunelmiin tai TV-elokuva olikin kiehtovampaa kuin lakiteksti, ehkä paremmin menestytkin alalla, jossa luovuus, mielikuvitus ja tunteet ovat enemmän esillä.
Tuomarin titteli on perinteisesti ollut yhteiskunnallisesti arvostettu statussymboli. Toisaalta voidaan ajatella, että työhän on pääosin riitelyä ja riitojen selvittelyä ihmisten välillä. Voi myös miettiä, kannattaako koko elämä käyttää riitelyyn, vai voisiko elämänsä käyttää ihmisiä paremmin hyödyttävällä tavalla, esimerkiksi joitain hyödyllisiä tuotteita valmistamalla.
Hyvän lakimiehen taas tällaisesta pakko-oireisesta ihmisestä tekee se, että tunteiden eristäminen ja perfektionismi johtaa vaikeuksiin päätösten ja valintojen teossa. Osa pakko-oireista kärsii impulsiivisesta päätöksenteosta, esimerkiksi pakonomaisesta ostosvimmasta, jolloin teot ovat järjen kontrollin ulottumattomissa ja tapahtuvat itsestään ja nopeasti. Tällaisesta ei tule hyvää lakimiestä, vaan tämän vastakohdasta, ihmisestä jonka ongelmana on päätöksenteon vaikeus. Loputtomiin vatvotaan kahden vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia ja suurin kauhukuva on se, että sattuisi tekemään väärän valinnan. Päätöksentekoa lykätään aina eteenpäin ja eteenpäin, jotta mahdollisimman pitkään säilytetään kummankin ratkaisun hyvät puolet käytössä. Terapiassa jatkuu ihmisen taipumus harkita ja punnita eri vaihtoehtoja – yleinen lauseen alku asiakkaalla on ”Kyllä, mutta…”.
Hyväksi lakimieheksi tällaisen persoonallisuuden tekee se, että samaa kaikkien mahdollisten vaikuttavien tekijöiden perfektionistista punnintaa tarvitaan lakeja tulkittaessa.
Jos siis pääsykokeisiin lukeminen lipsui, kun ajatukset karkailivat päiväunelmiin tai TV-elokuva olikin kiehtovampaa kuin lakiteksti, ehkä paremmin menestytkin alalla, jossa luovuus, mielikuvitus ja tunteet ovat enemmän esillä.
Tuomarin titteli on perinteisesti ollut yhteiskunnallisesti arvostettu statussymboli. Toisaalta voidaan ajatella, että työhän on pääosin riitelyä ja riitojen selvittelyä ihmisten välillä. Voi myös miettiä, kannattaako koko elämä käyttää riitelyyn, vai voisiko elämänsä käyttää ihmisiä paremmin hyödyttävällä tavalla, esimerkiksi joitain hyödyllisiä tuotteita valmistamalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tämä muuten pitää paikkansa!
Tunnistin itsestäni muuutamia piirteitä, mutta kaikkia en allekirjoita. Ehkä en siis ole aivan lakimiehen stereotyyppi.