Unirytmi

Olen katsellut TV:stä kisoja miltei joka ilta puoleenyöhön saakka. Sekoittanut unirytmin pahan päiväisesti, enpä ole aikoihin nukkunut aamuisin klo 10 saakka. Tänään on keihäskisa, alkaa klo 21 eiköhän uneen vaipumisaika ole taas noin klo 23.
Jännitystäkin on riittänyt, naisten maraton jossa Etiopia, Kenia ja
Venäjä olivat mitalisijoilla.

Eilinen Tuuli Petäjän hopeamitali antoi uutta mielenkiintoa purjehtijoiden taidonnäytteisiin. Vesi - meri on voimakas vastustaja kenelle tahansa, purjehtijalle lisäksi arvaamaton. Onhan selviytyminen aina näyttö arvaamattoman merenkäynnin voittamisesta ja itsensä täydellisestä likoon laittamisesta, taitoa purjehtiminen vaatii..
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvältä tuntui purjelautailija Tuuli Petäjän hopeamitalli tuossa kiehtovassa lajissa. Siinä elää mukana katsojakin, kun tajuaa miten koko kehollaan on tunnettava aallot ja tuuli,vastaliikkeiden kun on oltava lähes automaattisia siinä vesielementin tuntemuksessa. Ihanaa menoa yli aaltojen!

Tuhansien järvien ja kahden merenkin saartama maa, antaa hyvin valmiuksia tuolle lajille.

Miesten uintia seurasin mielelläni, muuten en tennistä lukuunottamatta ole paljoakaan katsellut. Kovin monen kanavan osalta, on illat olleet urheilua täynnä, jotta alankin kaivata paria mieliohjelmaani taas.

Äänestä

Minäkin iloitsen erityisesti Tuuli Petäjän mitalista, se antaa puhtia ja tuo uusia nuoria harrastajia lainelautailun pariin. Se on hieno yhdistelmä purjehdusta ja surffausta. Reipas arkkitehtiopiskelija on oikein hyvä Suomen edustaja kaikin puolin. Meillä on lapset ja lapsenlapset pienestä pitäen rakastaneet jollapurjehdusta, hiukan kilpailleetkin siinä. Monella mökkijärvelläkin on lainelautoja rantaleluina, mutta kyllähän korkeat taittuvat valtameren vaahtopäinä rantamainingit Kalifornian tapaan ovat surffarin unelma. Nykyiset hyvät märkäpuvut mahdollistavat lajin harrastamisen Suomen rannikoillakin ainakin puoli vuotta. Tuuli on haastaja merellä, näytti olevan olympiataistossakin vaahtopäät navakan tuulen merkkinä. Voimia laji kysyy , jo laudan pystyssä pitely on vaikeaa heikommallakin tuulella , sen verran olen joskus kokeillut. Arvostan purjehduslajeja siksikin, ettei niissä moottorivoimat jyllää ja pitää toimia yhteistyössä luonnon kanssa .

Tulee mieleen, miten nuori Peetu Piirainen avasi Suomen mitalitilin Vancouverissa lumilaudallaan, jospa nyt lainelaudassa olisi samaa taikaa !

Itse en katsele kisoja yötä myöten muuten kuin poikkeuksellisen kutkuttavissa tilanteissa...illan keihäskisa sattuu normaaliin unirytmiin. Peukut pystyyn suomalaisille !

Äänestä

Nukkumaan menen muutenkin myöhään, mutta nyt illan keinutuolissa istuskellen urheilua seuraten vaivun välillä horrostilaan. Silmät menevät kiinni väen väkisin, korvat kuulee mutta ymmärrys ei toimi.
Tämä vie yöunet minulta. Kerran valvoin jo ihan aamuun asti. Hyvä kun tämäkin kansanhuvi aikanaan loppuu.

Minä häveten tunnustan kuuluvani suomalaisten suureen enemmistöön, joka arvostaa eniten yleisurheilusta, hiihdosta ja mäkihypystä saatuja mitaleja.
Koetan kovasti aivopestä itseäni, sillä jokaiselle joka mitalin noissa isoissa mestaruuskisoissa voittaa on sen arvoinen ja iloitsee kyyneliinkin asti saavutustaan.
Vaatiihan se monelta yli-inhimillisiä satsauksia ja luopumisia.
Lajeja onkin pilvin pimein, kai se akankantokin sinne vielä saadaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorena* kirjoitti:

Olen katsellut TV:stä kisoja miltei joka ilta puoleenyöhön saakka. Sekoittanut unirytmin pahan päiväisesti, enpä ole aikoihin nukkunut aamuisin klo 10 saakka. Tänään on keihäskisa, alkaa klo 21 eiköhän uneen vaipumisaika ole taas noin klo 23.
Jännitystäkin on riittänyt, naisten maraton jossa Etiopia, Kenia ja
Venäjä olivat mitalisijoilla.

Eilinen Tuuli Petäjän hopeamitali antoi uutta mielenkiintoa purjehtijoiden taidonnäytteisiin. Vesi - meri on voimakas vastustaja kenelle tahansa, purjehtijalle lisäksi arvaamaton. Onhan selviytyminen aina näyttö arvaamattoman merenkäynnin voittamisesta ja itsensä täydellisestä likoon laittamisesta, taitoa purjehtiminen vaatii..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu