mitä

tehdä asialle kun lapsi epäröi tulevia rippijuhlia et voiko hän kutsua sinne vanhempiaan sen takia koska ei ole kertonut kaikille luokkakavereille asuvansa sij.perheessä?Minä olen mennyt uusiin naimisiin ja niin myös exä.Lapseni pelkää myös sitä että minä ja entinen alamme riidellä.On kait pakko tulla salaa jos ei muuten sillä en todellakaan suostu siihen että näin ainutkertainen tapahtuma jäisi väliin.Muutenkaan en ole saanut viettää hänen kanssaan synttäreitä ym juhlia 6vuoteen.
11116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kai te nyt kirkossa ainakin voitte olla ja siellä tilaisuuden jälkeen tavata lasta sen verran, että voitte antaa lahjan. Ei se herätä kavereiden huomiota, koska muutkin tapaavat siinä sukulaisiaan ja tuttaviaan.

Onko teidän hienotunteisuutenne lasta kohtaan estänyt 6 v sen, että ette ole osallistuneet esim. syntymäpäiville? Vai sijaritko sen estävät? Minä sinuna toimisen siten kuin yllä ehdotin ja kertoisin lapselle suunnitelmasta etukäteen. Sanot myös, että ei tarvitse olla huolissaan mistään mahdollisista syntyvistä riidoista ja pidät huolen ainakin omalta osaltasi, että niin ei käy.

Äänestä

Muista, että kyseessä on nimenomaan lapsen juhla, ei sijareiden, eikä sinun.

Jos syy on sijareissa, mene paikalle, mutta älä nosta haloota, mistään.
Jos sijarit puolestaan toivottavat sinut tervetulleeksi, mutta lapsonen epäröi, mene paikalle ja nauti päivästä, mutta tee, kuten nimim. Yksi ehdotus ehdottaa: Kerro lapselle mitä aiot, ja ole lasta kohtaan kiltti - älä nosta muiden nähden haloota siitä, että sinä olet lapsen äiti. Nauti nähdessäsi lapsesi nauttivan :D

Eihän lapsesi kaikkien kavereiden tarvitse tietää kuka olet, omissakin rippijuhlissani oli aikanaan puoli sukua mukana, eikä kukaan kysellyt, kuka on kuka. Pienellä paikkakunnalla saattaa tosin olla asiat hieman eri tavalla. Muista että erilaisuus aiheuttaa tuon ikäisissä helposti kiusaamista, vaikkei se oikein olekaan.

Suojele lastasi kiusaamiselta.

Tärkeintä on, että olet paikalla, että lapsesi näkee, että välität. Mieluusti myös niin, että välität tarpeeksi ollaksesi hienotunteinen.

Äänestä

Todella outoa, jos lasta kiusataan siitä, että on sijoitettu. Suomessa kuitenkin lähes joka notkelmassa on sijaisperheitä yms. ja sijoitettuja lapsia noin 17 000. Mielestäni kaikki salamyhkäisyys on lopetettava. Mitä ihmeen kummaa siinä on, että on sijoitettu.

Minulla oli luokkakaveri, joka asui mummonsa kanssa, koska hänen äitinsä oli Ruotsin laivalla töissä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Se oli ihan normaalia. kaikki riippuu siitä, miten asioihin suhtaudutaan.

Äänestä

Jos sijaisvanhemmat ovat ammattitaitoisia, lapsen vanhemmat ja sukulaiset otetaan itsestäänselvästi mukaan lapsen elämään. lasta ohjataan myös siihen.

Jos kuviossa on jotain salamyhkäistä, on sijaisperhe todennäköisesti epäonnistunut.

Äänestä
  • Mutta kun tietää että "huppista" onkin Linksuttaja - sijari, niin häneltä ei voi muuta odottaakaan.

    Äänestä

  • sijaisperhe ei pidä minkäänlaista yhteyttä.Ainoastaan vain jos tapamisiin tai soittoihin tulee muutos.Sinne ei saa mennä käymään jne.En esim päässyt katsomaan taloa etukäteen minne lapseni sijoitettiin.

    Äänestä

Ole yhteydessä sossuun. Jos ei auta, tee muistutus sossun esimiehelle, jossa kuvaat tilanteen ja vaadi siihen muutosta.

Äänestä

Linkittäjän aihe ei ole yhtään ajankohtainen, eikä sovi aloittajan kysymään aiheeseen.

LINKITTÄJÄ!
Kysymys koskee rippijuhlia, ja lapsi on ollut huostassa jo 6 vuotta.
Vanhempien ero ei liity tähän aiheeseen millään tavalla.

Äänestä

Linkittäjälle tiedoksi. Kunhan kaikki lasta rakastavat henkilöt auttavat häntä, hän kyllä sopeutuu uuteen tilanteeseen. Elämään kuuluvat kriisit, vai mitä?

Kyllä hän sopeutuu, kun sinä ja minä annamme uudelle paikalle työrauhan ja autamme lasta. Eikö niin?

Työrauhaahan on sinulle niin tuttu termi pienimmästäkin asiasta. Kunnioita nyt kollegasi työtä. Sinä et ole lapsen vanhempi. Sait vaan rahaa työstäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


15 kirjoitti:

tehdä asialle kun lapsi epäröi tulevia rippijuhlia et voiko hän kutsua sinne vanhempiaan sen takia koska ei ole kertonut kaikille luokkakavereille asuvansa sij.perheessä?Minä olen mennyt uusiin naimisiin ja niin myös exä.Lapseni pelkää myös sitä että minä ja entinen alamme riidellä.On kait pakko tulla salaa jos ei muuten sillä en todellakaan suostu siihen että näin ainutkertainen tapahtuma jäisi väliin.Muutenkaan en ole saanut viettää hänen kanssaan synttäreitä ym juhlia 6vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu