kysely

Riippuu ihan pennun luonteesta. Kyllä sen nopeesti oppii näkemään, kuinka kovaa täytyy kieltää. Kannattaa vaan olla johdonmukanen. Kerran kielletty on aina kielletty. Meillä näyttää olevan niin pehmee luonne, että pelkkä sanominen pääsääntöisesti riittää. Hihnassa pieni nykäsy. Alota kevyesti ja lisää tarvittaessa. Tottelevainen ja rohkea siitä tulee kun muistaa motivoinnin koulutuksessa ja arvojärjestys on selvä.

http://www.freewebs.com/klikki/

http://asperger.nettisivu.org/galleria-3/

Miksi täällä tuollaisia kyselet? Nua asiathan ovat itsestäänselsyyksiä koiranlukutaitoiselle ihmiselle olleet aina.

Mun ei ole tarvinnut koskaan tuollaisia kysellä ja silti olen osannut kouluttaa koirani oikein eli yhteiskuntakelpoiseksi siten, että koira on jatkuvati onnellinen ja tuntee olevansa rakastettu perheenjäsen joka kunnioittaa omistajaansa ja jota omistaja kunnioittaa koiranaan.

Tuo "lukutaitoinen" mollaa suurinpiirtein kaikkien kommentit..
Vankkumattomassa ylihyvyydessään...
Aloittelijat eivät saa kysellä neuvoja,"kun eivät mitään osaa" tyyliin.

Kiitos vastauksista, joo itselleni tämä on ensimmäinen spk jonka olen pentuna ottanut. tuon lisäksi ollut/on 3koiraa joista 2aikaisempaa pentua eivät näin kovapäisiä olleet (toki myös erirotuisia) joten en tiedä miten tähän oikein suhtautua ja miten kova pennulle saa olla, ettei rupea pelkäämään.

Ei siis usko mitään ja jos kieltää kahta kauheemmiin tekee ja saa tuntitolkulla yrittää määrätietoisena saada lopettamaan.

4-vuotiaan spk:n kimpussa kun pentu roikkuu ja isompi ärähtää yltyy pennun leikki ja hampaat irvessä murisee ja puree isompaa joka ei saa hetkenrauhaa..

Meillä kanssa ollut pennusta asti sen verran pehmeä sakemanni, että riittänyt vain pienehkö ärähdys sen koetellessa rajojaan. Olen päässyt todella helpolla tämän koiran kanssa. Ihan pentuna 10viikkoisena kerran näytti hampaita kun kielsin repimästä saunatakin helmaa hampaillaan, johon vastasin kovasti ärähtäen. Tämä jäänyt ainoaan kertaan.

Aiempi sakemanni oli kovempipäinen ja vilkkaampi tapaus ja sen kanssa tein virheen nimenomaan siinä, että liikaa pidin armeijakuria. En usko, että alkuun koiralla oli yhtään hauskaa kanssani, sillä kävelimmekin kuin armeijassa. Pidin niin lujaa komentoa raukkaparalle. Ja se niskuroi silti aika-ajoin. Sitten näin kerran erään naisen, jolla oli dobermanni ja tämä vanha nainen sanoi minulle, että koiran kanssa täytyy pitää hauskaa ja nauraa.

Katsoin suu auki ja häveten kuinka hauskaa tällä naisella ja koiralla oli. Nainen nauroi kovaan ääneen koiralleen joka juosta viipotti kauheaa kyytiä naisen luo aina ja kävi kääntymässä vähän matkan päästä ja taas nainen nauroi kun koira korvat takana juoksi naisen luo. Minusta tuntui, että se koirakin nauroi.

Se kohtaaminen muutti onneksi minun asenteeni koiran kouluttamiseen! Siitä päivästä lähtien olen ollut tietenkin jämäkkä omistaja, mutta vietän koirieni kanssa leppoista ja mukavaa aikaa. Nauran paljon ja kehun valtavasti! Sakemannikin on pääsääntöisesti hyvin miellyttämisen haluinen isännälleen ja silmät loistaen toimii oikein (kuten opetettu) kun omistaja lempeästi kehuu.

Minulla on tällähetkellä kolme koiraa ja kaikki tottelevat minua tosi hienosti. Olen kaikista tavattoman YLPEÄ. Mutta olen saanut kunnoittamalla ja ystävällisyydellä niistä sellaisia. Olen vaatinut rajat, ottanut lauman johtajuuden napakasti mutta kuitenkin lempeyden säilyttäen ja olen saanut maailman parhaita koira ystäviä itselleni:)

Nykyisin muistutan aina toisiakin koiran omistajia muistamaan, että kuria täytyy pitää tietenkin, mutta sellaisella tiukkapipoisella armeijakurilla et saa itsellesi uskollista ystävää joka nauttii olla kanssasi missä ikinä kuljettekaan.