Miten ja minkä ikäisenä huomasit olevasi bi?
Itse olen tällä hetkellä aivan sekaisin, koska en osaa käsitellä tunteitani. Helpottaisi jos saisin kuulla miten ja milloin muut on huomannut...
Itse olen tällä hetkellä aivan sekaisin, koska en osaa käsitellä tunteitani. Helpottaisi jos saisin kuulla miten ja milloin muut on huomannut...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulle se jollain lailla on ollu aina selvää? Tai siis en ole siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota, mutta varsinaisesti ihastuin oikein todenteolla luokkakaveriini ensimmäistä kertaa 12vee, sitten 16vee ja lukiossa olinkin jo ihan "head over heels" yhden ihanan tytön suhteen.
Don´t worry - be happy =)
15pintaan ihastuin tytsyihin, en vain tajunnut ihastuneeni...meni aikaa toistakymmentä pitkälti vuotta kun sitten eka naissuhde..tavallaan aina tiennyt.
Huomasin sen noin 16-vuotiaana.Silloin olin eka kertaa naisen kanssa.Noin 22-vuotiaana huomasin että oikeastaan yhtä paljon kattelen naisten perään kuin miestenkin.Kerroin miehelleni tästä noin vuosi sitten,ja siitä lähtien meillä on ollut toinen nainen mukana "peti-leikeissämme" silloin tällöin.Ystävät tietää,perheeni ei.
(olen nyt 26 v.)
Mä tajusin sen 16-vuotiaana ja 18-vuotiaana hyväksyin itseni täysin ja nykyään olen superonnellinen tällaisenaan.. Inhoan määritellä seksuaalisuuttani, sillä en voi loppujen lopuksi tietää olenko lesbo/bi-seksuaali ja mistä ja mihin se alkaa/loppuu.. Tällä hetkellä ei miehet kiinnosta, mutta on kyllä joskus kiinnostanut. Joten olen alkanut ajattelemaan ihmisiä "sukupuolettomina" ja ihastun ihmisen persoonaan (vaikkakin tietyn näköisetkin kiinnittävät huomion ;D) välittämättä sukupuolesta.. Älä hermoile, luulen että tulet onnelliseksi, kun uskallat kohdata itsesi.. LOVE!
Kuullosti tutulta. Liiankin.
Välillä sitä ei todellakaan tiedä miksi itsensä luokittelis kun se on niin helkutin paljon kiinni siitä toisen sisimmästä kautta asenteesta..
Hyvä esiumerkki oli sellaisessa leffassa kuin "but I'm a cheerleader.. Siinä oli sellainen tytteli joka nappas jalat alta kertaheitolla. Vieläkin tuntuu hassulta..
Niin, mäkin olen viimeaikoina ajatellut tota "ihastun ihmisen persoonaan, en sukupuoleen" -juttua aika paljonkin. Se on totta, ainakin mun kohdalla.. Oon nyt vasta 16-vuotias, ja viimeaikoina oon miettinyt yhä enmmän seksuaalista identiteettiäni.. Toisaaltahan se voi johtua iästäkin, mutta nyt alan olla varmempi ja varmempi, että ihan täysi hetero en ole... Äää, tää on ajoittain kamalaa, kun tuntee olonsa niin erilaiseksi, vaikka meillä onkin ihan aina ollut lesbo- ja bi-tuttuja. Mutta loppujen lopuksi uskon, että useimmat ihmiset on bi-seksualeja... Luulisin:)
noh huomasin olevani kiinnostunut molemmista sukupuolista aika varhain jo, katselin kiinnostuneen 9-vuotiaana lehdistä sekä naisten että miesten kuvia (ei mtn pornokuvia).
Ekan kerran ihastuin luokkatoveriini (tyttö) noin 12-vuotiaana ja siitä se on sitten jatkunut.
Minun mielestä molemmat sukupuolet on kauniita ja ei sillä ole väliä mikä sinun kumppanisi sukupuoli on kunhan rakkautta riittää.
Rakkaus on kaunis lahja.
Tiedostin 17-vuotiaana, että katselin tyttöjä samalla tavalla kuin miehiäkin. Nykyään olen enemmän kiinostunut naisista kuin miehistä. Joskus vaikeaa määritellä itseä ja se määrittely vähän vaihtelee. Olen bi, mutta tällä hetkellä kai vähän enemmän lesbosuuntaan kallistunut.
No olen mies , sillä ei kai väliä?
Itse olen tiedostanut oman seksuaalisuuteni jollain lailla jo reilusti alle 10 vuotiaana. Olin silloin jo omalla lapsellisella tavalla rakastunut tuttavan poikaan ja hänen kanssaan meillä oli myös jonkilaisia pippelileikkejä.
Seuraava selvä muistikuva on joskus ajalta 13v kun olen oikein tosissaan rakastunut luokkakaveriini(POIKA) ja sit niin paljon että ei kunnolla voinut viereen mennä kun henki meinas loppua. Tytöt kuitenkin tuli kuvaan tossa 14 v ja oli todella hauska että niin kävikin mutta olise nuoruus aika melkosta "jaakobinpainia" ja kieltämättä meinaan olla edelleen. Itselläni kuitenkin avioliittokin takana ja jo kaksi aikuista lastakin, silti meinaa olla ristiriitaa tuon seksuaalisuuden kanssa edelleen. Mutta ehkäpä meillä keski-ikäsillä on vielä 10 kertaa vaikeampaa tulla pois "kaapista" lopullisesti. Eikä kyllä tulis mieleenkään mennä nytkään avovaimolle kertomaan " Hei rakkaani , olen muuten BI-mies"
Mutta jotenkin se mielestäni on kuitenkin rikkaus olla sellainen että voi tuntea molempia sukupuolia kohtaan vetovoimaa mutta voi kun se vaan tehtäis tässä yhteiskunnassa ihmisille hiukan helpommaksi. SUVAITSEVAISUUS KUNNIAAN !!!
Toivottavasti kirjoituksestani ei tullut kovin sekavaa....???
(vastasin tämän saman jo toiseen postiin, mutta tässä tämä vielä kerran)
Olin aikoinaan muutamaa päivää vaille 15 kun tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni miten ihminen voi olla bi-seksuaali. Aiemmin en sitä ollut ymmärtänyt. Silloin minua kaksi vuotta vanhempi ihana tyttö kertoi kokemuksistaan siitä, miten hän rakastuu ihmiseen, ei sukupuoleen. Siinä kaikessa oli niin paljon järkeä että yhtäkkiä sen tajusin. Paitsi että maailmankuvani laajeni huomattavasti, tajusin myös samalla olevani äärimmäisen ihastunut tuohon minua valistaneeseen tyttöön. Ensialkuun tulkitsin sen vain ihailuksi, mutta myöhemmin tajusin että kaipaan hänen lähelleen tavalla, joka ei vastaa käsitystäni heteroudesta. Nyt parinkympin korvilla paljon on muuttunut. Olen ihastunut pariin tyttöön, (ja tuohon ensimmäiseen oikein vakavastikin) ja muutamaan mieheen, (joista kaksi olivat vakavaa laatua.) Kadulla katseeni kiinnittyy kauneuteen, ei sukupuoleen. Tänä päivänä en luokittele itseäni sen enempää bi-seksuaaliksi, lesboksi kuin heteroksikaan. Lähipiirissäni on kaikenlaisia ihmisiä, myös seksuaalisuudeltaan monenlaisia. Silti minun sitotumattomuuttani mihinkään tiettyyn "ryhmään" oudoksutaan. Ihmiset tarvitsevat luokkia. Minä en niihin ole toistaiseksi sopinut. Termi, josta olen oppinut pitämään, on englannin "Open minded"
Jos joku tahtoo vaihtaa ajatuksia, olen avoin sillekin ;)
En oikein tiedä milloin sen tajusin. Harvat miehet ja harvat naiset saavat mut vaikeaksi...mahassa perhosia, ei pysty katsoon silmiin, änkytys...pelko että sanoo jotain tyhmää jne. Nämä on mun reaktiot kiinnostavan ihmisen seurassa. Näitä on aina ollut...ehkä murrosiästä lähtien. Naisen kanssa jotenkin en ole alkanut ikinä suhteeseen, jotenkin tuntuu etten riitä toiselle naiselle. Mä pelkään niitä naisia joihin ihastun...paha homma.
No, miesten kans suhteisiin on ryhdytty joten en ole jäänyt rakkautta paitsi. Enkä tunne että mä missaan jotain, jos en koskaan ala suhteeseen naisen kanssa. Mä voin sanoa, että olen rakastanut sillee kaukaa aika montaa naista ja se on mulle riittänyt.