Hei!
Haluaisin kuulla kokemuksia äideiltä jotka ovat antaneet lapsensa adoptioon sekä adoptiovanhemmilta. Itse päädyin antamaan lapsen adoptioon pari vuotta sitten ja olisin erittäin kiitollinen jos saisin kuulla kohtalotovereiden kertomuksia. Samoin adoptiovanhemmat, kertokaa kokemuksistanne :)
Haluaisin kuulla kokemuksia äideiltä jotka ovat antaneet lapsensa adoptioon sekä adoptiovanhemmilta. Itse päädyin antamaan lapsen adoptioon pari vuotta sitten ja olisin erittäin kiitollinen jos saisin kuulla kohtalotovereiden kertomuksia. Samoin adoptiovanhemmat, kertokaa kokemuksistanne :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
olen adoptiovanhempi ja meillä eletään lähes tavallista lapsiperheen arkea. Lapsi on meille rakas ja odotettu. Olemme valmiit tekemään kaikkemme hänen hyväkseen. Jos hän haluaa lähteä juuriaan etsimään, on se ok. Hän on aina tiennyt adoptiosta ja biologisesta suvustaan sen, mitä olemme voineet hänelle kertoa.
Mitä nyt olen muita adoptiovanhempia tavannut, niin kyllä he ovat mielestäni hyvinkin sitoutuneita huolehtimaan adoptiolastensa hyvinvoinnista.
Ei voi muuta kuin kunnioittaa sinua siitä, että olet antanut uudelle ihmisen alulle elämän lahjan. Hyvin todennäköisesti hän saa kasvaa turvallisessa ja rakastavassa perheessä.
Adoptio on siinä mielessä hyvä ratkaisu lapsen kannalta, että uudet vanhemmat voivat ja uskaltavat luoda paljon kiinteämmän tunnesiteen lapseen, jonka he tietävät saavansa pitää kuin esimerkiksi sijoitettuun lapseen, jonka suhteen menettämisen pelko on koko ajan olemassa.
"tietävät saavansa pitää" kalskahti korvaan.
Vanhemmuushan ei itse asiassa ole omistussuhde! Ne, jotka sen sellaisena ajattelevat, voivat joutua vaikeuksiin, jos lapsi itsenäistyy rajusti esim. murrosiässä ja haluaa ottaa etäisyyttä. Itse en ole pitänyt vanhempiini vuosiin mitään yhteyttä, koska velvoittivat minut rakastamaan heitä, koska "hekin olivat rakastaneet ja huolehtineet".
Hei,
olet oikeassa. Lapsen on saatava itsenäistyä, kun sen aika tulee. Itsenäistymiseen kuuluu se, että lapsi kyseenalaistaa omat vanhempansa ja ottaa heihin etäisyyttä. Monesti tämän vaiheen jälkeen välit lähentyvät uudestaan.
Adoptio on kuitenkin sekä perheen että lapsen kannalta pysyvämpi ratkaisu kuin esim. lapsen sijoittaminen perheeseen. Adoptoinnissa puhutaan lapseksi ottamisesta ja näinhän se pienen lapsen kohdalla onkin. Eli pienellä lapsella itsellään ei ole juurikaan sananvaltaa siinä, haluaako hän tulla adoptoiduksi vai ei (vanhempien lasten kohdalla tilanne on varmastikin toinen). Tulevilla vanhemmilla taas on paljonkin sananvaltaa, koska he voivat joko ottaa tai olla ottamatta. Adoptiolapsen puolestapuhujina toimivat eri viranomaiset ja koko adoptioprosessi on luotu turvaamaan sekä vanhempien että varsinkin lapsen asemaa. Adoptiolapset voivat olla varmoja siitä, että heidät on haluttu ottaa adoptioperheeseen ja hänen asemansa perheessä on turvattu myös juridisesti.
Lapsen ottaminen tai tietää saavansa pitää ovat ilmaisuja, jotka tuntuvat lasta kahlitsevilta tai esineellistäviltä. Loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain sanoja, joilla yritetään kuvata monimutkaista mutta pohjimmiltaan iloista ja onnea tuovaa tapahtumaa. Tällöinkään lasta ei tosiaankaan omista, vaan hänen kanssaan saa elää ja jakaa osan elämästään.