ford

onko ford 4600 mallissa loki vuotoja tai muita tyyppi vikoja,tarvis ostaa joku kapea apu traktori,saa suositella muita merkkejä.
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huono lähtemään pakkasesta käyntiin. Kaikissa traktoreissa on vikoja enemmän tai vähemmän, yleiskunnosta näkee miten on pidetty ja yli 5000€ ei kannata maksaa sen ikäisestä traktorista.

Äänestä

Yleensä, jos on Fordista puhe, mainitsee joku lohkon syöpymisen. Asia on kuitenkin niin, että ongelmaa oli yhdessä erässä 60-luvun lopussa ja muutamassa erässä vuonna 1984. Vaikka lohko olisi näistä eristä, syöpymiä ei kuitenkaan välttämättä tule, jos jäähdytysnesteet on vaihdettu niin usein kuin ohjeessa käsketään.

Moottori on jännä juttu. Siinä on lyhyt isku, joten se on ärhäkkä. Lyhyen iskun myös ajattelisi aiheuttavan pienen väännön, mutta 4600 voittaa lähes kaikki aikalaisensa väännössä.

Jos kapeaa tarvitset, niin etsi 4600NO (Narrow orchard). Se on erikoiskapea malli. En tosin tiedä, onko niitä tuotu Suomeen.

4600:ssa on vielä 8 2 -vaihteisto. Kuten yleisesti tiedetään se on lähes pomminvarma. Jotain kertoo myös se, että sitä valmistetaan parasta aikaa neljättäkymmenettäkahdeksatta vuotta.

Huonoon kylmäkäynnistykseen auttaa, jos asentaa 6 sylinterisen Fordin startin. Pitäisi sopia suoraan ja sitten kyllä kiertää.

4600:n taka-akseli on pienemmistä poiketen parempi. Pienempiin otettiin vanha akseli, jota käytettiin 50-luvun Amerikan Fordeissa ja Dextassa ja joka periytyy 30-luvun Ford-Fergusonista. 4000, josta 4600 polveutuu, suunniteltiin kuitenkin tyhjästä 60-luvulla, joten se on nykyaikaisempi kuin pienemmät.

Elokuussa 1976 tuli Fordin oma hytti Ruåtsalaisen Hara-hirvityksen tilalle. Uskallan sanoa, että parempaa ei aikalaisista löydy.

Huonoa on ainakin hydrauliikan surkea tuotto ja ohjaus. Ja valitettavan monen mielestä myös merkki, aivan turhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MF kirjoitti:

onko ford 4600 mallissa loki vuotoja tai muita tyyppi vikoja,tarvis ostaa joku kapea apu traktori,saa suositella muita merkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu