Taidetehdas

Eipä hyvältä näytä. Kauppakadun avajaisissa Negative, joka on ehdottomasti Suomen kovimpia rock-bändejä ja paikalla noin sata ihmistä. Pientä myötähäpeää Negativen puolesta joutui kärsimään. Kauppapaikoista noin puolet tyhjillään ja muutkin sulkivat avajaispäivänä normaalisti, eli kello kahdeksan. Miksi ihmeessä avajaiset pitää järjestää arkipäivänä ja huonosti markkinoituna? Innolla otin käteeni myös taidetehtaan syysohjelman. Aluksi hämmästelin että vaikuttapa ohuelta, mutta kun perehdyin tarkemmin, voisi ennemminkin sanoa että se on tyhjä. Ainoa positiivinen asia oli Sibeliuksen Kullervo, jossa ihan Johanna Rusanen mukana, sen lisäki Jari Sillanpää ja Nicke Lignell...

Miksi rakentaa hillittömät kulissit taiteelle, jos sinne ei edes yritetä järjestää mitään ohjelmaa??? Tästä tulee ihan oikeasti kuninkaan portti kakkonen, eli vuoden päästä tuskin on muuta kuin ehkä henkka ja maukka pystyssä ja muut yritykset lopettaneet toimintansa. Hotellista ei ole kukaan kiinnostunut, enkä yhtään ihmettele näin hienosti suunnitellussa konseptissa. Toivottavasti edes elokuvateatteri ja Bistro Sinne (hesarin avustuksella) tulevat elämään tuossa kalliissa kompleksissa......
21412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toivotaan että siitä tulee hyvä ja monipuolinen kunhan aikaa kuluu. Uskoisin että hyviä ja realistisia ehdotuksia tapahtumista kuunnellaan.

Äänestä

Eihän siellä ole muuta kuin

-sosiaalitoimistot
-pari kolme ulkomaalaista halpavaateketjua seppälä
-ylihintainen kahvila
-ylihintainen hienostoravintola jossa naurettavat annokset

Kuka hullu siellä käy sitten kun alkuinnostus hiipuu ja alet loppuvat.

Jaa. Onhan siellä turisti-info jossa kukaan ei käy. Oletteko muuten nähneet ne pikkuruiset opasteet takaisin keskustaan. Muovistako tehtyjä? Viikon ne ovat siinä ja sitten joku repii ne alas.

Äänestä

Tuo sinun positiivinen asenne on mahtava. Mera sådant.

Äänestä

Muuttakaa räksyttäjät metsään! Hyviä liikkeitä, joissa oli ainakin aamupäivällä väkeä tungokseen asti. Ootteks jotain persuja HÄH?

Äänestä
  • Just, Taidetehtaan imagoonhan sopiikin hyvin tuollaiset halparättikaupat, jotka riistävät kaukoidässä tehtaissa lapsityövoimaa, niinkö?

    Äänestä

Porvooseen ei kannata mitään uutta yrittää, ei perustaa ei järjestää. Ketään ei kiinnosta, ja joka asiasta löytyy jotain negatiivista arvosteltavaa.

Äänestä

Eihän tässä nyt siitä ole kysymys ettei mitään saisi/kannattaisi tehdä, vaan Porvoossa pitäisi tehdä paljonkin, mutta se mitä tehdään pitäisi tehdä ammattimaisesti. Kuninkaanportin kuvioita ei varmaanakaan kukaan voi väittää tehdyn ammattimaisesti ja pelottaa että taidetehtaasta tulee toinen fiasko. Toivon todella että homma tuli toimimaan ja onnistuisi, mutta eipä alku ainakaan vaikuta hirveän lupaavalta.

Äänestä

Miksi kaikki muualla onnistuu mutta ei Porvoossa. Siksi että täällä on Persupirkko ja viherpiipertäjiä jotka valittaa kaikesta ja lyö kapulaa rattaisiin. Jos ne sais päättää Taidetehdas kasvaisi koiranputkea. Missä muualla on silleen?

Äänestä

En ole vielä käynyt katsastamassa kauppakujaa, mutta aloitus on tosi surkea, jos 2-3 liikehuoneistoa on jo nyt tyhjinä. Mamuille ja sossun asiakkaille on varattu huippukalliit tilat toimistosiivestä. Ne kun vielä rupeaa hengailemaan kauppakujalla, niin bisnes käy kuin siimaa.

Äänestä

Noronen on persu joka ei tykkää etnisestä väestä, sossun asiakkaista ja joka ei käy kaupassa kun siellä ei oo tuulipukuja.

Äänestä
  • En pidä siitä, että isolla rahalla vuokrattuja toimistotiloja käytetään mamujen ja muiden sossutapausten paapomiseen. Olisi siihen kulahtaneempiakin tiloja; sellaisia, joissa koululaiset, sairaat ja vanhukset joutuvat viettämään aikaansa.

    Äänestä

  • noronen kirjoitti:

    En pidä siitä, että isolla rahalla vuokrattuja toimistotiloja käytetään mamujen ja muiden sossutapausten paapomiseen. Olisi siihen kulahtaneempiakin tiloja; sellaisia, joissa koululaiset, sairaat ja vanhukset joutuvat viettämään aikaansa.

    Miten mamuja paapotaan?

    Äänestä

  • facktoja kirjoitti:

    Miten mamuja paapotaan?

    Elättämällä ja asuttamalla Suomessa sekä järjestämällä huippunykyaikaiset asiointitilat Taidetehtaalla. Kaikki tämä veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

Noronen ookkos ees miettiny että mamut ja sossusa käivijät vaan käyvät tuolla ja sossun tädit joutuvat olemaan siellä jokapäivä. Pitäsikö niiden ulkona seistä?

Äänestä

Taidetehtaan rättikaupat pitävät säädöstenvastaista alennusmyyntiä.

Näin sanoo Kuluttajavirasto: "Alennusmyynnin järjestäminen ei ole sallittua tilapäisten myyntitilaisuuksien tai kauppapaikan avaamisen yhteydessä."

Äänestä

Avajaistarjouksia ne on, u idiot!

Äänestä
  • Mistä hinnasta ne alennettu?

    Kyse on tyhmien ostajien älyttämisestä ja se on väärin.

    Äänestä

  • säätelijä kirjoitti:

    Mistä hinnasta ne alennettu?

    Kyse on tyhmien ostajien älyttämisestä ja se on väärin.

    Onneks huomasit sen etkä mennyt halpaan.

    Äänestä

No on siellä isot kyltit jotta ALE

Äänestä

Säätelijä on Persu!

Äänestä
  • Kyllä se siitä nousee jaksakaa odottaa. Vähän ihmetyttää tosiaan kaikki johtajat joita sinne on nimitetty, lienevätkö kaikki tarpeellisia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hartela kirjoitti:

Eipä hyvältä näytä. Kauppakadun avajaisissa Negative, joka on ehdottomasti Suomen kovimpia rock-bändejä ja paikalla noin sata ihmistä. Pientä myötähäpeää Negativen puolesta joutui kärsimään. Kauppapaikoista noin puolet tyhjillään ja muutkin sulkivat avajaispäivänä normaalisti, eli kello kahdeksan. Miksi ihmeessä avajaiset pitää järjestää arkipäivänä ja huonosti markkinoituna? Innolla otin käteeni myös taidetehtaan syysohjelman. Aluksi hämmästelin että vaikuttapa ohuelta, mutta kun perehdyin tarkemmin, voisi ennemminkin sanoa että se on tyhjä. Ainoa positiivinen asia oli Sibeliuksen Kullervo, jossa ihan Johanna Rusanen mukana, sen lisäki Jari Sillanpää ja Nicke Lignell...

Miksi rakentaa hillittömät kulissit taiteelle, jos sinne ei edes yritetä järjestää mitään ohjelmaa??? Tästä tulee ihan oikeasti kuninkaan portti kakkonen, eli vuoden päästä tuskin on muuta kuin ehkä henkka ja maukka pystyssä ja muut yritykset lopettaneet toimintansa. Hotellista ei ole kukaan kiinnostunut, enkä yhtään ihmettele näin hienosti suunnitellussa konseptissa. Toivottavasti edes elokuvateatteri ja Bistro Sinne (hesarin avustuksella) tulevat elämään tuossa kalliissa kompleksissa......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu