Henkilökohtainen avustaja irtisanoutuminen, apua kaipaan!

Irtisanoutuva

Olen nyt tullut siihen tulokseen että avustajan työ on minulle henkisesti liian kuormittavaa. Olen myös aloittamassa opiskelut, mutta siihen on vielä aikaa joten haluaisin irtisanoutua jo aiemmin. Ajattelin puhua että tahdon irtisanoutua jo aikaisemmin, mutta tuntuu että tämä ei välttämättä onnistu..

Eikös tuossa ole myös 1kk irtisanomisaika eli joutuisin kuitenkin kuukauden vielä kestämään ja tuntuu ettei siihen ole jaksamista?

Olen miettinyt myös sitä, etten vaan menisi töihin. Mitä työnantaja voi tässä tilanteessa tehdä, jos avustaja ei vaan ilmesty töihin ja ilmoittaa joutuvansa perumaan vuoronsa? Miten työsuhde päättyy tässä tapauksessa jos työnantaja ja avustaja eivät enää tapaa?

22

4257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Irtisanoutuva

      Nyt löysin tällaisen "Jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaoloon, työnantaja saa käsitellä työsopimusta purkautuneena poissaolon alkamisesta lukien."

      Noin siis? Vai onko jollain kokemusta?

      • fröökynä11

        Huomioi myös päivärahaan tuleva kolmen kuukauden karenssi.


      • ex-avustaja

        Älä missään tapauksessa jää pois töistä ilmoittamatta. Jos olet jonkun henk.koht. avustajana niin todennäköisesti apuasi tarvitaan. On hyvin epäluotettavaa jättää vaan tulematta ja ilmoittamatta. Mitäs sitten jos joskus tarvitset johonkin uuteen työpaikkaan suosittelijoita niin ei ainakaan tuolta työantajalta kannata kysyä. Tai joissakin työpaikoissa haluavat tarkistaa edellisistä työpaikoista miten siellä on työt sujuneet - mitä jos joku soittaisi sitten tälle työnantajalle?

        Oletko ollut niin pitkään töissä siellä että on jo kuukauden irtisanomisaika? Ei kai ole enää koeaika kyseessä? Työsopimuksessasihan nuo irtisanomisajat kai mainitaan?


      • Anonyymi
        fröökynä11 kirjoitti:

        Huomioi myös päivärahaan tuleva kolmen kuukauden karenssi.

        Ei tule kolme kuukautta.


    • netta84

      Entäpä jos irtisanoisit itsesi ja hakisit sitten sairaslomaa siihen saakka kunnes irtisanomisaika on kulunut?
      jos on henkisesti lopussa niin kyllä varmasti saikkua saat. Mutta yhdyn kyllä edellisiin kirjoittajiin siinä, ettet vaan jätä menemättä töihin. Silloin teet hallaa itsellesi (just toi karenssi) ja työnantajalle.
      Reilu peli ennen kaikkea:) sano rehellisesti mikä tilanne on ja käänny sit työterveyden/tk tms.. puoleen sen sairasloma kanssa.

      Tsemppiä ja jaksamista!

      • Hälppäri

        Mitäpä jos jäisit saikulle irtisanomatta itseäsi. Ja muistat nimenomaan ilmoittaa että olet saikulla. Muuten kerjäät itsellesi ongelmia.


      • Anonyymi

        Tuo on oikea keino. Sairasloma karenssin ajalla tai pidemmälle.


    • ex-avustaja

      Irtisanomisaikaa kannattaa noudattaa, muuten joudut maksaan sakot. Miten se on kk pitkä? on yleensä ollut 14 pv toi irtisanomisaika. Tarkista vielä työsopparista ja koeta kestää!

      • Myös ex-avustaja

        Mitkä ihmeen sakot??? karenssi tulee juu jos vaan jättää menemättä töihin. Myös lomarahat jää uupumaan mikäli sovittua irtisanomisaikaa ei ole noudatettu.

        Riippuu tietty miten pitkään on töissä ks. paikassa ollu. Yli vuoden työsuhteissa irtisanomisaika on sen kuukauden.


    • ex-avustaja

      38 a §
      Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen:

      Jos työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, hän on velvollinen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvana kertakaikkisena korvauksena maksamaan työnantajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän.

      Otettu Finlexista

      Sen perään karenssi toki tulee, jos ei ole pätevää syytä, miksi lopetit työt.

    • ex-avustaja

      Karenssi muuten tulee joka tapauksessa, irtisanomisaikaa noudattamallakin. Minä olen laatinut selvityspyynnön TE-toimistoon, jossa olen omin sanoin kertonut tilanteestani. Työkkärissä sanottiin, et pitää olla todistusaineistoa eli rikosoikeudellinen tai jokin muu asiakirja, mis työanatajan allekirjoitus. Ei kyl ton äkillisen irtisanoutumisen jälkeen yleensä kehtaa mennä työnantajalle pyytelemään jotain selvityksiä ja allekirjoituksia.
      Minulle ei onneks tullut karenssi, kai ne siellä työkkäris tietää minkälaisia "työnantajia" vammaispuolella on.
      Tälle työlle olen hyvin katkera enkä koskaan tee sitä ikinä.

    • Aina ei ole vaikeaa

      Irtisanoudut reilusti ja mieluiten kirjallisesti. Työsopimuksessa lukee selkästi että aika on joko 14 pv tai 1 kk riippuen siitä kuinka kauan olet kyseisen henkilön avustajana ollut eipä siihen muuta kuin lukutaitoa vaadita. Apua saat kunnan vammaispalvelusihteeriltä ja numeron kunnan vaihteesta.

    • kiusatuksi kun irti

      Yleensä irtisanomisaika on alle 5 vuotta työssä olleella 14 vrk ja yli 5 v se on 1 kk. Itselläni on nyt sama tilanne. Sain toimen ja en tykännytkään ko. työstä ja koska ei ollut koeaikaa, päätin sanoa itseni irti. Alunperin työyhteisö oli aivan kauhea, kukaan ei perehdyttänyt vaan olettivat minun osaavan kaiken. Sain töitä muualta ja aloitan parin viikon päästä siellä. Itse yritän olla kuitenkin tuon pari viikkoa vielä töissä, vaikka vaikeaa se on, mutta jos se menee ihan mahdottomaksi kiusaamiseksi, mitä se alkaa jo muistuttaa, pakko kai sitten ottaa saikkua tai ilmoittaa jollekin taholle. Tuonne paikkaan on kuulema vaikea saada työntekijöistä. Minua nyt auttaa jaksamaan se, ettei minulle ole kuin muutamia vuoroja jäljellä ja paikka minne menen on ainakin mukava.

    • Anonyymi

      Siksi en enää tee vakituista sopimusta,kun entä jos ei jaksakaan ilkeää avustettavaa ja ei voi ottaa karenssia. Tässä pitäisi olla joku laki. Avustettavahan voi antaa fuduja mielialojen heitellessä,mutta avustaja ei voi jättää avustettavaa vaan pitäis vaan ottaa kaikki paska vastaan??

      • Anonyymi

        Tämän takia on keksitty vuokratyö. Ainakin tekniikan alalla toimii ihan hyvin kun paskaan työpaikkaan ei tarvitse sitoutua pitkäksi ajaksi. Työt on mennyt niin vastenmieliseksi pakkosuorittamiseksi vähän joka alalla niin ei niitä kannata vakituisesti edes tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän takia on keksitty vuokratyö. Ainakin tekniikan alalla toimii ihan hyvin kun paskaan työpaikkaan ei tarvitse sitoutua pitkäksi ajaksi. Työt on mennyt niin vastenmieliseksi pakkosuorittamiseksi vähän joka alalla niin ei niitä kannata vakituisesti edes tehdä.

        Kyllä, vuokratyö on vastaus. Maksetaan kansan kukkarosta 3-5 kertainen palkka vakityöntekijöihin verrattuna. Tuetaan vielä yksityisiä firmoja yksityisillä kela-korvauksilla. Tehdään siis monella tapaa tulonsiirtoja yksityisille toimijoille. Ja nimenomaan terveysjäteille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, vuokratyö on vastaus. Maksetaan kansan kukkarosta 3-5 kertainen palkka vakityöntekijöihin verrattuna. Tuetaan vielä yksityisiä firmoja yksityisillä kela-korvauksilla. Tehdään siis monella tapaa tulonsiirtoja yksityisille toimijoille. Ja nimenomaan terveysjäteille.

        Tämä vakihenkilökunnalle todella mielekästä. Sijaiseksi tulla kuka tahansa ja usein saattaa joutua vakityöntekijät perehdyttämään rahat keräävää vuokratyöntekijää. Parasta, kun usein on vielä merkittävää vaihtuvuutta vuokratyöntekijöissä. Ihan oikein menee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, vuokratyö on vastaus. Maksetaan kansan kukkarosta 3-5 kertainen palkka vakityöntekijöihin verrattuna. Tuetaan vielä yksityisiä firmoja yksityisillä kela-korvauksilla. Tehdään siis monella tapaa tulonsiirtoja yksityisille toimijoille. Ja nimenomaan terveysjäteille.

        Kyllä tuo väite ehkä pätee joihinkin lääkäreihin mutta ei normaali duunarin palkkakustannukset nouse kuin noin 5-10% riippuen vuokrafirman palkkiosta. Itse en näkisi tuota ongelmaksi kun yksityinen toimija kuitenkin investoi ne rahat ja luo uusia työpaikkoja. Ilman näitä yksityisiä toimijoita ei olisi työpaikkojakaan ihmisille riittävästi. Vuokrafirmoja myös kilpailutetaan jatkuvasti mikä pitää kustannukset kohtuullisina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä vakihenkilökunnalle todella mielekästä. Sijaiseksi tulla kuka tahansa ja usein saattaa joutua vakityöntekijät perehdyttämään rahat keräävää vuokratyöntekijää. Parasta, kun usein on vielä merkittävää vaihtuvuutta vuokratyöntekijöissä. Ihan oikein menee.

        Työnantajien pitäisi parantaa työoloja niin ei olisi mitään tarvetta käyttää vuokratyövoimaa mutta niin kauan kuin jatketaan samalla linjalla niin tilanne pahenee entisestään. Elämä on valintoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo väite ehkä pätee joihinkin lääkäreihin mutta ei normaali duunarin palkkakustannukset nouse kuin noin 5-10% riippuen vuokrafirman palkkiosta. Itse en näkisi tuota ongelmaksi kun yksityinen toimija kuitenkin investoi ne rahat ja luo uusia työpaikkoja. Ilman näitä yksityisiä toimijoita ei olisi työpaikkojakaan ihmisille riittävästi. Vuokrafirmoja myös kilpailutetaan jatkuvasti mikä pitää kustannukset kohtuullisina.

        Mutta kun ne lääkärit sairaaloissa ovat perusduunareita, kun palkat on mediaanissa. Kommentoin tässä nyt sote-alaa, en muita. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ainoa ratkaisu on parantaa julkisen sektorin työoloja, jotta saadaan loputon lypsy loppumaan ja sote-rahoitus kuntoon. Nyt ei ole aika hassata rahaa yksityisiin Kela-korvauksiin, kun koko ajan sote-kriisi pahenee. Tähän pommiin on tartuttava nyt!Aluevaltuusto vaan hankaloittaa tätä ongelmaa, asiantuntijaorganisaatio on ainoa toimiva malli!


    • Anonyymi

      Minä irtisanouduin ja sain kuukauden karenssin joka kuluu tässä irtisanomisajalla. TT tukea saa. Olen tottunut pärjäämään vähillä niin ei mulle ole ongelma vähärahaisuus.

    • Anonyymi

      Sairasloman haku auttaa myös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      140
      2806
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2473
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1452
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1182
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1012
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      877
    Aihe