Olen vauvakuumeillut jo monta vuotta ja nyt ollaan ukon kanssa päätettyy pistää vauva alulle. Ollaan oltu nyt pari kertaa ilman ehkäisyä ja yhtäkkiä olen alkanut pelkäämään, että olen raskaana! Miksi raskaus pelottaa niin paljon?
Kaikki on hyvin miehen kanssa, talous on kunnossa, meillä on tilava oma asunto, ystävät ja sisarukset ovat innoissaan vauva-asioista, kun niistä puhutaan ja stemppaavat meitäkin lisääntymään. Olen 23 ja täyttäisin 24 ennen kun lapsi syntyy. Mieheni on 29.
Olen käynyt yhden koulun ja toinen on kesken, mutta se nyt ei haittaa, koska kouluun voi aina mennä uudestaan, eikä tämäkään koulu pahasti kesken jäisi.
Meillä molemmilla on vakituiset työpaikat.
Olen ollut aivan sekoamispisteessä vauvakuumehoureilujen kanssa ja ollut niin valmis ja niin valmis, mutta nyt yhtäkkiä.. Miksi näin???
Olen miettinyt sitäkin, miten sitten suhtaudun, kun testi onkin positiivinen. Olisiko se sittenkään niin paha-asia, kun vaan alkujärkytyksen saa pois?
Olisiko syynä tässä se, että teineinä meille hoettiin aina, kuinka hirveää olisi, jos tulisi raskaaksi ja mitä siitä seuraa? Ystäväni teki 18kesäisenä abortin ja olin silloin hänen tukenaan. Olisiko minulle tullut traumat siitä? Vai pelottaako vastuu? Lapsi olisi meidän. Ei kenenkään muun ja meidän pitäisi osata hoitaa ja kasvattaa hänet?
Väkisinkin mieleen on myös tullut, mitä muut ajattelisivat? Vaikka kuinka pyörittelen aisoita päässäni, en usko, että kukaan tuomitsisi asiaa. Vai johtuuko kaikki vain siitä, että omistan huonon itsetunnon??? Apua!!!
Onko joku kokenut samankaltaisia oloja? Miten sitten asiat menneet, kun testi on ollut positiivinen? Miten olette selviytyneet näiden asioiden kanssa? Sekoan...
Kaikki on hyvin miehen kanssa, talous on kunnossa, meillä on tilava oma asunto, ystävät ja sisarukset ovat innoissaan vauva-asioista, kun niistä puhutaan ja stemppaavat meitäkin lisääntymään. Olen 23 ja täyttäisin 24 ennen kun lapsi syntyy. Mieheni on 29.
Olen käynyt yhden koulun ja toinen on kesken, mutta se nyt ei haittaa, koska kouluun voi aina mennä uudestaan, eikä tämäkään koulu pahasti kesken jäisi.
Meillä molemmilla on vakituiset työpaikat.
Olen ollut aivan sekoamispisteessä vauvakuumehoureilujen kanssa ja ollut niin valmis ja niin valmis, mutta nyt yhtäkkiä.. Miksi näin???
Olen miettinyt sitäkin, miten sitten suhtaudun, kun testi onkin positiivinen. Olisiko se sittenkään niin paha-asia, kun vaan alkujärkytyksen saa pois?
Olisiko syynä tässä se, että teineinä meille hoettiin aina, kuinka hirveää olisi, jos tulisi raskaaksi ja mitä siitä seuraa? Ystäväni teki 18kesäisenä abortin ja olin silloin hänen tukenaan. Olisiko minulle tullut traumat siitä? Vai pelottaako vastuu? Lapsi olisi meidän. Ei kenenkään muun ja meidän pitäisi osata hoitaa ja kasvattaa hänet?
Väkisinkin mieleen on myös tullut, mitä muut ajattelisivat? Vaikka kuinka pyörittelen aisoita päässäni, en usko, että kukaan tuomitsisi asiaa. Vai johtuuko kaikki vain siitä, että omistan huonon itsetunnon??? Apua!!!
Onko joku kokenut samankaltaisia oloja? Miten sitten asiat menneet, kun testi on ollut positiivinen? Miten olette selviytyneet näiden asioiden kanssa? Sekoan...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsellä vähän samanlaisia pelkoja. Olemme käyneet hedelmöityshoidoissa (omaa yritystä kevyempiä hoitoja 4 v. takana)ja seuraavana pitäisi ilmoittautua koeputkihedelmöitykseen. Haluaisin toisaalta lapsen, toisaalta raskaus pelottaa. Miten elimistö reagoisi hoidon lääkkeisiin? Miten menisi raskaus? Olisiko pahoinvointia paljon? Millaista olisi ottaa seuraavat 18 vuotta vastuu toisesta niin täysin? Enhän tekisi mitään, mikä pilaa lapsen itsetuntoa tms? Olisinko hyvä ja aurinkoinen äiti huononakin päivänä?