Samsung 3 series 15.6 NP355V5C-S01SE onko kokemuksia??

Kannattaako ostaa kotikoneeksi?
1801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse ostin Gigantista ja olen nyt kokeillut pari viikkoa tässä.. Itse kaipaan vähän enemmän potkua kyllä.

Tilttailee vähän väliä pieniksi hetkiksi ilman erityisempää syytä, ihan perustoiminnoissa jostain syystä. Ja hiirimatto varsinkin lagaa ihan jatkuvasti, erityisesti rullauksen yhteydessä, niin että hermot menee. Koneessa on neljä ydintä??? Piti olla melko huippu, mutta en ole kovin vakuuttunut epäilen että johtuu että on 1,9Ghz/per. Pitäsi jakaa työtä niiden kesken, mutta ehkä se ei ihan toimi niin hyvin kuin oletettu. Odotin paljon enemmän :/

Akun kesto on ollut myös huonoimmillaan reilusti alle 3h. Olisi kiva myös jos ääntä/kirkkautta yms voisi yhtä nappia painamalla säätää mutta tässä mallissa pitää vissiin painaa aina FN:ää samaan aikaan.

Aion palauttaa ja kokeilla jotain toista konetta. Kun kerta ostaa jotain näinkin hintavaa, niin mielummin maksaa sitten vähän extraa, että saa todella sellaisen paketin, mihin on oikeasti tyytyväinen. Useammat vuodet on kuitenkin tarkoitus näitä vehkeitä käyttää.

Mutta sitten toisaalta, edellisistä huolimatta. Kone on muuten ollut ihan kiva. En hämmästyisi jos joku olisi tyytyväinenkin tähän valintaan. On niitä paljon paskempiakin olemassa.

Lisäksi kone on tyylikäs ja kaunis (ainakin hopea malli) ja näppäimistö on kivasti aseteltu. USB paikkoja (2.0 ja 3.0:aa) löytyy hyvä määrä, kiva ominaisuus "silent mode" on pientä ekstraa eli voi asettaa hyrräyksen pienemmälle. Heijastamattomuus on tosi hyvä juttu. Epäilin jonkun aikaa kun näyttävät niin kauniilta ne heijastavat, mutta kyllä tämä toimii, ei valittamista.

Siinäpä mitä nyt mieleen tuli nopeasti.

- J

Äänestä

Kommentoi aloitusta


? kirjoitti:

Kannattaako ostaa kotikoneeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu