Ruusuja

Nyt tuli näytön paikka.
Ojennan Hajupoika- Kaidepuulle komean ruusukimpun. Ja perustelen sitä sillä että hän on moitteillaan saanut meidät mummot pysymään agressiivisina ja mielenkiintoa täynnä kimpaannuksisamme.
Samalla olemme mielet virkeinä pysyneet palstan sivuilla mukana ja omilla typerillä jutuillamme ehkä saaneet hänetkin "elämään".

Mami antoi uuden aiheen avattavaksi, kiitos hänelle.
Siis tulkaapa mummot ja papat , aina Ruuneperia ja muitakin tuttuja myöten, mukaan ruusujen jakoon hajupojalle.
8341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

herran näyttöpääte räjähtää ruusujen (ja piikkien) paljoudesta...sieluni silmillä näen
"rakkauden ruusutarhan" puhkeavan täyteen loistoonsa, ah, sitä onnea ja iloa, jota ruusujen saaminen aiheuttaa vastaanottajassa.
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

Äänestä
  • kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
    Ruusun piikki on pistävä.

    Äänestä

Osoitus molemminpuolisesta rakkaudesta.
Molemmat tarvitsevat toisiaan, ilman toistaan he ovat hukassa.

Äänestä

Jaetaan ruusut ennenkuin lakastuvat,
sitten ei jäisikään muuta kuin pistävät piikit
ja sitähän emme halua eihän.

Miljoona,miljoona,miljoona ruusua
niinhän laulussakin sanotaan,ruusu on kaunis kukka,kirjoitellaan taas.

Mun pitää lähteä nyt taas heippa

Äänestä
  • Eikö kukaan kannata ajatusta joka mukavasti Mamilta välähti, että tarjottaisiin ruusuja mekin viisaiden neuvojen jälkeen.
    Meillehän on niitä usein tarjottu, jos olemme jotain myönteistä asiaa kirjoitettu (joka tapahtuu tosi harvoin), niin mikä,,, ettei mekin.

    Hajupoikahan tarjosi jollekin kokonaisen ruusutarhan, mutta ei me sentään liiallisiksi ruveta,, eihän?

    Eikä mitään piikikkäisiä, vaan kauniita ja tuoreita.

    Äänestä

Koska minua kovasti ihmetyttää, miksi niin herkästi kiinnostutaan "vinoilemaan" toisillemme.
Eihän tämä palsta ikupäivinä rauhoitu tällä tavoin.

Kinailu ja ilkeyksiin vastaamiset kyllä kiinnostaa ja vetää kirjoittajia mukaan, mutta ei oikeastaan minkäänlaiset sovinnon elkeiset aloitteet.

Herätkää ihmiset.
KENESSÄ ON OIKEASTI VIKA.

Äänestä
  • Ei sadun jatkaminenkaan kiinnostanut kuin joitain,
    siksi lausun heille kauneimmat kiitokset.
    toivon kyllä vielä jatkoa siihen.

    Hyvin se lähti,kun miehetkin ottivat
    ja antavat mielikuvituksen lentää.

    Minusta hyvää aivovoimistalua,jos viitsii
    vähänkin nähdä vaivaa.

    Äänestä

puolestani en osannut keksiä mitään jatkoa aloittamallasi sadulle.

Ja toisekseen, tuolla toisella palstalla jossa olen kirjoitellut, on menossa pari jatkojuttua niin ettei rahkeetkaan riitä moneen suuntaan samantapaisissa aiheissa.

Mutta en ole kovin noihin kinailu aiheisiin ketjuihinkaan tälläerää pahemmin osallistunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liena kirjoitti:

Nyt tuli näytön paikka.
Ojennan Hajupoika- Kaidepuulle komean ruusukimpun. Ja perustelen sitä sillä että hän on moitteillaan saanut meidät mummot pysymään agressiivisina ja mielenkiintoa täynnä kimpaannuksisamme.
Samalla olemme mielet virkeinä pysyneet palstan sivuilla mukana ja omilla typerillä jutuillamme ehkä saaneet hänetkin "elämään".

Mami antoi uuden aiheen avattavaksi, kiitos hänelle.
Siis tulkaapa mummot ja papat , aina Ruuneperia ja muitakin tuttuja myöten, mukaan ruusujen jakoon hajupojalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu