Poikani toiselle naiselle, kävin allekirjoittamassa paperin että hän on menyt naimisiin, ja tunne on jotenkin orpo , meillä on ollut lämmin ja luja luottamus toisiimme, mutta nyt on minun siirryttävä syrjään.
Ei lainkan liian aikasin mennyt, kun ikää on jo 53 vuotta, että nyt jos koskaan.
Olen tästä suhteesta kertonutkin palstalla, joten tuonne kaukomaille hän jää, aivan liian kauas.
Kyllä taitaa monta kertaa ikävä tulla, mutta kai siihenkin tottuu .
Lapset on laina vaan,,,,, kun saat ne jaloilleen, niin ne lentää maailmalle.
Näinhän se kuuluu ollakkin.
Ei lainkan liian aikasin mennyt, kun ikää on jo 53 vuotta, että nyt jos koskaan.
Olen tästä suhteesta kertonutkin palstalla, joten tuonne kaukomaille hän jää, aivan liian kauas.
Kyllä taitaa monta kertaa ikävä tulla, mutta kai siihenkin tottuu .
Lapset on laina vaan,,,,, kun saat ne jaloilleen, niin ne lentää maailmalle.
Näinhän se kuuluu ollakkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi Monica, ymmärrän tunteesi jos poika on ainoasi!
Kauniisti kuitenkin koet, lapsemme ovat tarkoitettuja maailmalle.
Ei hän sinua hylkää koskaan, siellä olet mukana poikasi sydämessä, ja varmaan hänkin pitää yhteyttä ja kertookin elämästään, kun teillä on läheiset välit.
Sinäkin voit pitää yhteyttä ja kertoakin kaipauksestasi, jos kovin koet menetystä.
Minunkin poikani sanoo joskus , " kiva kun soitit ", vaikka joskus onkin kiireinen:) työelämän paineissa.
Onneahan sitä toivoo lapsilleen jokainen äiti :)
Texsanell, on sanottava että tunne on, kuin olisi isopala otettu pois , on hän ainoa lapseni joten se saattaa tehdä vielä tyhjempää oloa, ja niin kauas kuin Thaimaaseen ja sinne Thaimaa pohjoseen vielä.
On minulla hyvä poika, kun hän sanoi muutama vuosi sitten olisiko pari vuotta, niin tuli sähköinen onittelukortti äitienpäivänä ja siinä luki on onnnittelujen lisäksi,,,,,, että,,,, kiitos äiti että olet olemassa.
Se lause kyllä herkisti mielen.
Se tuntui jotenkin sellaiselta että en minä ihan epäonnistunut ole äitinä olosta,, vaikka sellainen tunne aina välillä tuli mieleen että on ollut riittämätön äitinä.
Ehkä on niin, että monet muutkin ovat miettineet samoin.
Koettu on tuo sama vaikka matka ei ole pitkä kummankaan oman lapsen luo he ovat omassa elämässään.
Olen usein muistellut kun itse irtaannuin isän ja äidin hoivista, ensin opinnot ja sitten avioliitto, nyt omatkin lapset sanoisinko montakymmentä vuotta sitten elävät omaa kotiaan.
Se on elämän kiertokoulua kehdosta hautaan,ensin totuttelemalla ja sitten se on jo luonnollista.
Onnea ja menestystä sinunkin 'lapsellesi' kuin myös sinulle Monica.
Kukkahameelle sanoisin että taakse on jäänyt ne ajat kun sinä luovuit lapsistasi maailmalle ja aluksi se varmaankin oli outoa ja ikävääkin eks totta ? ja kokemuksella voit kertoa että kaikki menee jo hyvin.
Minulla on sekin huonopuoli että on 2 siskoa mutta kumpikaan ei asu suomessa joten tässä tuntee kuin olisi jäänyt yksin maailmaan,
Tämä taitaa olla alkuikävää vain kun on juuri tapahtunut, kuin tänään.
Syyskuussa he lentävät pois.
Kiitos kun kirjoitit.