5-vuotiaan harrastaminen

Krist783

Montako harrastusta on mielestänne maksimimäärä 5,5 -vuotiaalle hyvin aktiiviiselle lapselle? Hän on päiväkodissa 4 kertaa viikossa, mutta hoitopäivät eivät ole kovin pitkiä. Lapsi itse haluaa enemmän kuin yhden liikuntaharrastuksen, kun taas hänen 7-vuotias isoveljensä ei halua sitoutua yhteenkään.

Itse ajattelen, että jaksaminen ja halu osallistua on hyvin yksilöllistä ja lapsesta itsestä näkee, jos on yli väsynyt. Olen kuitenkin usein kuullut näkemyksen, jonka mukaan noin pienen ei kuuluisi harrastaa yhtään mitään.

Harrastamme ja teemme paljon asioita myös perheenä, mutta lapsi nauttii ikäistensä kanssa tekemisestä ja haluaa osallistua ryhmätoimintaan.

Mielepiteitä?

19

4010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8888986957474

      Meillä ollaan esikoisen kanssa käyty vauvasta asti muskarissa. Se on kerran viikossa. Nyt 4-vuotiaana se kestää 1 h/kerta. Lisäksi viime vuoden tyttö harrasti satutanssia kerran viikossa, 45 min./kerta. Vielä on jaksanut hienosti. Meillä hoitopäivät ovat yleensä n. 5-7 tunnin mittaisia, 5 päivää viikossa.

      Kyllä se mun mielestä riippuu lapsesta ja esim. just hoitopäivien pituudesta, että kuinka monta kertaa viikossa voi harrastaa. En kyllä itse kahta kertaa enempää veisi, ellei sitten joku harrastus olisi viikonloppuna...

    • Äiti#

      MINUN mielestäni se riippuu ihan siitä, kuinka "tavoitteellista" harrastus on. Puhutaanko siis valmennettavasta harrastuksesta, kuten esim. jalkapallosta vai leikkimielisemmästä, kuten em. satujumppa. Mielestäni noin pienen tulisi kokeilla erilaisia lajeja ja harratsuksia ja antaa hänen kokeilla mitä hän haluaa. Mielestäni ihan mahdottoman hyvä idea on meidän kaupungissa oleva liikuntakerho jota pidetään urheiluhallissa, siellä kokeillaan eri lajeja salibandya, koripalloa, sulkapalloa, jalkapalloa, seinäkiipeilyä...

      Meidän poika aloitti jalkapallon kesällä (täyttää kohta 6) ja kerran viikossa on peli ja kerran viikossa harjoitukset ja poika menee mielellään kumpaankin. Nyt hän sai valita jatkaako jalkapalloa talven yli vai haluaako kokeilla jotain muuta ja haluaa kokeilla. Tosin noin pieni on vielä hieman vietävissä ja myönnän syyllistyneeni tähän jotta hän kokeilisi erästä toista harrastusta mistä uskon hänen pitävän :D ensi kesänä kun voi taas jatkaa jalkapallon parissa jos haluaa :) Tuon ikäiselle alkaa jo harrastuksia olemaankin, pienemmille mielestäni on vaikempi löytää mitään harrastusta.. Itse aloitimme siis nyt vasta tänä kesänä ensimmäisen harrastuksen..siis virallisen harrastuksen :)

      Olen myös kuullut tämän ettei pk-ikäisen tarvitsisi harrastaa vielä mitään, kun pk itsessään on niin voimia vievää, mutta uskon että jokainen vanhempi tietää itse parhaiten jaksaako oma lapsi harrastaa ja olla mukana ja toki se on täysin eri asia olla päiväkodissa "töissä" kuin lähteä illalla tunniksi tekemään jotain hauskaa mistä tykkää..
      Meillä sanottiin pojalle kyllä kesän alussa että nyt kun tämä futis maksetaan niin siellä treeneissä käydään kausi loppuun vaikkei kiinnostaisikaan ja tästä olisi pidetty kiinni jos olisi tullut eteen..onneks poika tykkäsi..
      En kuitenkaan tuon ikäiselle ottaisi kuin yhen harrastuksen kerrallaan, saa rauhassa makustella miltä jokin tietty laji maistuu....Lapsi tarvitsee myös vapaata leikkiaikaa, jopa enemmän kuin merkittyjä harrastuksia.. isompana sitten jos tuntuu että haluaa pelata sählyä ja soittaa kitaraa ja käydä lätkää pelaamassa niin on eri asia, silloin kun lapsi itse osaa ilmaista että kiitos nyt riittää ja olen oikeastänään väsynyt...noin pieni menee vaan vaikkei jaksaisikaan ja meidän vanhempien on huolehdittava siitä että lapsella ei ole liian rankkaa..
      ja on hyvä muistaa myös se, että harratsus ei aina ole seuraan tai ryhmään kuulumista vaan harrastus voi myös olla pyöräily perheen kanssa, piirtäminen, maalaaminen, eläimet, uiminen...

    • ..........

      Meillä 5v aloittaa nyt temppukoulun, joka on kerran viikossa. Olisi halunnut telinevoimisteluun, mutta ryhmä oli jo täynnä. Jäätiin kyllä jonotuslistalle sellaiseen missä olisi 2 kertaa treenit viikossa ja harjoittelu on tavoitteellista.

    • liikaako?tuskin

      Meillä 5v käy kerran viikossa ratsastamassa (30min/kerta), soittotunnilla (20min/kerta) ja käsityökoulussa (1,5h/kerta). Haluaa itse mennä, jos ei halua, niin sitten harrastus loppuu.

    • ......

      meillä tosin on pian 6v, mutta on toki jo koko syksyn käynyt harrastuksissaan. Eli telinevoimistelu 2 x viikko ja joukkuevoimistelu 1 x viikko. Ensi syksynä alkaa eskari, joten joutuu valikoimaan kummassa haluaa jatkaa. Rakastaa molempia, mutta tytön jaksamisen takia toinen jää sitten eskarin takia pois. Tällä hetkellä jaksaa käydä molemmissa, koska teen vähän töitä ja kotona ollaan paljon. Molemmat on lajeja joissa muutenkin treenikerrat lisääntyy mitä totisemmaksi harrastus käy.

    • kehityspsykologi

      Mun mielipide on; että yksi liikuntaharrastus on suorastaan hyvä olla, mutta sen lisäksi maks. yksi jokin muu viikottainen juttu. Ja se juttu (oli se sitten pianon soittoa tai mitä vaan) ei saisi vielä tuossa iässä olla kamalan tavoitteellista/ kilpailuhenkistä/ monet treenit viikossa hommaa. Vaan ihan vaan rentoa tekemistä ja uuden asian kokeilua. Ja tuota harrastustahan voi välillä vaikka vaihtaa? Näin jää sitä aikaa vaan olla öllöstellä kotona ja "tylsistyäkin" välillä :)

    • isää

      Meillä 5-vuotiaalla on soittoharrastus kerran viikossa, luistelu 2 krt ja tanssitunti. 6-vuotiaalla soittotunti 2 krt viikossa, taitoluistelu 3 krt.

      Kummatkin tykkää ja vaatii viemistä harrastuksiin. Me vanhemmat ehkä olisimme mielummin kotona, mutta... mitä emme tekisi rakkaimpiemme vuoksi ;)

      Ei voi kukaan antaa normeja harrastusten määrästä, mutta on hyvä miettiä kuinka tavoitteellisia ne ovat. Tai ainakin, että taitolajit olisivat ainakin eri lajityyppiä.
      Riippuu myös paljon lapsen tempperamentista, eivät kaikki tykkää tavoitteellisuudesta, osa tykkää vapaasta toiminnasta ilman liikaa ohjelmointia, mikä on ok. Kyllä sitä ehtii elämässä aikatauluttaa sitten vanhempanakin.

      Lapset ovat yksilöitä, mutta toisaalta, itse vaadin tytöiltäni hieman enemmän, koska on mukavaa kun he oppivat pienestä pitäen tekemään työtä saavutusten eteen, joskus epämukaavuusalueellakin. On ehkä myöhemmin sitten helpompaa hyväksyä/sopeutua yhteiskunnan vaatimuksiin.
      Mutta jos he eivät itse haluaisi sitä, olisin varovaisempi vaatimuksissani.

      Lähtökohtaisesti, lapsia ei kannata pitää pumpulissa, ennen vanhaan he tekivät töitä oman osansa verran. Tänä päivänä voisi kohtuudella vaatia jonkinnäköistä lapsilähtöistä aktiivisuutta, jottei maailma kapenisi niihin tietokonepeleihin.

      • Jomsu

        Kun vaimolla on liikunta kerho.
        Mukaa vaan kaikki 3-4 ja 4-5 v


    • liikuntaa

      meillä 5v kohta 6v harrastaa jääkiekko 2x/vko, paini 1x/vko, telinevoimistelua 1X/vko ja futis alkaa taas kesällä 2xharkat 1xpeli/vko.

    • Rane666

      Sitsemänä päivänä viikossa mukula harrastamaan. Muuten alkaa juosta kaupungilla juopottelemassa ja pahanteossa.

      • softman

        Laita 5 vuotiaalle airsoft ase käteen. Se on pienille hyvä harrastus.


    • elämä on laiffiii

      Meidän 5-vuotias pikku prinssi harrastaa seuraavasti: Maanantaina shakkikerho 1.5 tuntia, tiistai miekkailua 1.5 tunti, keskiviikkona pianonsoittoa 1 tunti, torstaisin ratsastusta 1.5 tuntia, perjantaisin kuorossa 1 tunti, lauantaina seinäkiipeily 45 min ja sunnuntaina golffia 1.5 tuntia. Kuukausitasolla harrastuksiin palaa noin 1300 euroa mutta ei haittaa, pojasta on tarkoitus tulla isona monitaitaja, maailmankuulu virtuoosi.

    • Paukku Pete

      Viis veelle riittää harrastukseksi pelkkä piereskely!

      • kolinkolin

        Saisi lapsi leikkiä lapsen leikkejä.Pihalla vain kadehtivat ja kilpailevat kuka mitäkin.Ehtii harrastaa isona mitä haluaa?Vanhemmat nin kunnianhimoisia tänän.Lähteneekö viest?


    • wergtfhyujäöå

      Meidän lapsi harrastaa miekkailua, jalkapalloa, tieteitä, jääkiekkoa ja sirkuskoulua, näyttelemistä ...

      no niin hahahah.

      Oikeasti vaikea erottaa omat unelmat lapsen toiveista. Lasta tulis ohjata, mutta hänen täytysi saada olla oma yksilönsä...ihan haasteellista.

      • 16+12

        Meidän lapsi harrastaa neljää eriä lajia. Hän on 6v. Hän on itse halunnut kokeilla noita lajeja ja tykkää niistä kaikista kovasti. Koskaan harjoituksiin lähtö ei ole pakkopullaa vaan aina lähtee innokkaana. Haluaisi vielä harrastaa muutamaa muutakin lajia mutta olemme vähän toppuutelleet. Jos lapsi nauttii niin miksi häntä pitäisi estää nauttimasta. Lapsemme ei ainakaan meidän vanhempien takia harrasta.


    • tuohukkaan äiti

      Meillä on myös 5v poika. Kevään aikana harrasti kaksi kertaa viikossa, temppujumppaa ja judoa. Sama jatkuisi nyt syksyllä.

      Nyt näitä harrastusjuttuja on tullut mietittyä, lähinnä myös sitä kautta, että olen itse lapsena harrastanut paljon ja monipuolisesti ja haluaisin tarjota samaa mahdollisuutta myös pojalleni. Poika itse innostui nyt ykskaks hevosista ja lisäksi käymme uimassa kerran viikossa. Vaari opettaa poikaa uimaan eli periaatteessa ei ole ohjattu harrastus, mutta onhan sekin jonkinlaista harrastamista (vaari siis opettanut useita lapsia uimaan ettei ole ensimmäistä kertaa mukana). Sen lisäksi poika käy kanssani juoksemassa, on niin hulluna juoksemiseen, että yhdessä vaiheessa haaveammatti oli juoksija. Yritämme juosta pari kolme kertaa viikossa, n. 30 min -1 h. Tähän sitten päälle vielä pyöräilyt päivittäin.

      Lueskelin noita muiden harrastuksia, enkä nähnyt, että muut olisivat listanneet itse ohjattuja harrastuksia tai liikuntaa, kuten meillä uiminen, juokseminen ja pyöräily. Jokainen niistä kuitenkin on aktiivista toimintaa, eikä siellä altaassakaan maata vaan sukellellaan ja ihan oikeasti opetellaan uimaan. Kohta aletaan suorittaa uimamerkkejä, kuten minä ja siskonikin teimme lapsina. Talvella sitten mukaan tulee tietysti luistelu, hiihto ja laskettelu.

      Onkohan järkevää tähän hötäkkään miettiä vielä ratsastusta? Periaatteessa haluaisin, että poika oppisi edes alkeet, koska kummitätinsä harrastaa ratsastusta ja omistaa hevosen, joten isompana poika voisi hyvin mennä apujoukoksi talleille. Yleisurheilukin tuntuu olevan pojalla suonissa, mutta se saa nyt toistaiseksi odottaa. Musiikki ja kädentaidot eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa, eli sellaista leppoisaa älyä vaativaa harrastusta ei voi vielä harkita :) Musiikkia harrastaa toistaiseksi vain pikkusisko, joka selvästi on meidän perheen musikaalisin, mistä lie geeninsä repäissyt :)

      • Liikuntaa

        Kyllä meilläkin ohjatun liikunnan lisäksi potkitaan palloa, pyöräillään, käydään uimassa, talvella hiihtämässä, luistelemassa, laskettelemassa jne. Nautimme koko perhe kovasti liikunnasta. Lapsemme haluaisi vielä sirkuskouluun mutta sitä ei meidän läheisyydestä löydy.


    • Liina1234

      Lapsesta ja vanhemmasta kiinni. Oma viisivuotias soittaa viulua ja käy parissa liikuntaharrastuksessa. Kotona harjoitellaan viulunsoittoa päivittäin ja lisäksi opetan hänelle mitä nyt sattuu, englantia, matematiikkaa yms. Lapsi on tullut äitiinsä ja pitää toiminnasta ja oppimisesta ja käy lisäksi osapäivähoidossa päiväkodissa ja leikkii ilman vanhemapaa pihalla kavereidensa kanssa. Täyspäiväisessä päivähoidossa jos olisi, niin ei onnistuisi näin moni harrastus, yksi olisi varmasti enemmän kuin tarpeeksi, mutta osapäiväisenä jää enemmän aikaa. Kokopäivähoidossa olevat saavat siellä päiväkodissa harrastuksia riittävästi.

      Jos lapsi olisi erilainen, niin hyväksyisin senkin, minimi olisi varmaan yksi liikunnallinen harrastus tämän ikäisenä ja sitten vähän vanhempana joku instrumentti lyhyellä päivittäisellä harjoittelulla.

      Lapset kehittyvät eri tahtiin. Sen tosi sanona, että päiväkoti isossa ryhmässä on viisivuotiaalle oikea paikka, siellä ne sosiaaliset taidot harjaantuvat ja päiväkotilapset ovatkin yleensä paljon kotihoitolapsia taitavampia melkein kaikessa,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3309
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      558
      3117
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2563
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2032
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1842
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      10
      1702
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      121
      1383
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1241
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    Aihe