Entinen naapurini säästää minulle entisen asuinseutuni lehdet, jotka selailen jälkikäteen. Minua nuorempi entinen työkaverini oli kuollut syöpään ja omaiset julkaisivat kiitoksessaan muistamisesta poisnukkuneen kirjoittaman tosi kauniin runon. Hän antoi neuvoja, miten hänen poistumiseensa pitää suhtautua. Tämä sai minut ajattelemaan, että pitäisiköhän jo, varmuuden vuoksi tehdä jotain vastaavaa.
Oletko ajatellut aikaa jälkeesi?
1943
50127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
niJo yli 10-vuotta sitten.
Omaisuuden järjestelyt, kaikki mahdolliset testamentit ja toivomukset sekä omien elämisen puitteiden mukauttaminen silloisiin ja tuleviin tarpeisiin.
Jäljelle jäävät läheiseni suhtautuvat miten haluavat tai miltä tuntuu.
Olen sanonut, ettei minun poismenoa saa surra. Suru on itsekästä!
Ei minulla enää silloin ole mitään hätää.
"L-L"
Puhut asiaa. Olen samaa mieltä.
Minäkin lähden iloisena, ilosena niistä ihmisistä jotka ympärilläni ovat pyörineet.
ja toivon myös että iloani kunnioitettaisiin iloisena.
Vain ilonkyyneleillä.
H.
Sulla on asiat järjestyksessä. Eri henkilöt ajattelevat eri näkökulmista, se meille suotakoon.
Kohdaltani homma on hoidossa.
Kuten jo kerroinkin, aikaisemmin, suvun, oman ympäristöni, valokuvat ja negatiivit skannaan CD: ille. Ne jäävät kakaroiden ja "herran" haltuun.
Olen esittänyt toivomuksen että jos eivät kakaroita tee, niin sitten antavat ne kansallis-arkistolle. Se kerää kaikenlaista, tarpeetontakin nyt, tulevaisuuden sukupolvet saattavat niistäkin kiittää. koska heistä on varmaan mukavaa yhdistää ne S24 palstan arvoituksellisen viisaaseen nimimerkkiin. Taitaa silloin Geenitutkimus saada uutta vauhtia :)
Muuten, sinne kerätään eksemplaarit jokaisesta julkaisusta Suomessa, lehdetkin.
Tiedä vaikka nousisin sen ajan Geenipankin ykkös-sulhasehdokkaaksi!
Vielä aikaisemmin olen kertonut minne tuhkani sirotellaan.
Muistolaatan saavat kakarat laittaa minne lystäävät, kunhan laittavat.
Mahdolliseen muistolaattaani ja kuolin-ilmoitukseeni haluan värssyn kirjasta: Taru Sormusten Herrasta, se ja värssykin on minusta hieno. Kannattaa ostaa tuo teos jo minun vuokseni :)
Lainatakseni E.Piafia: Jumalani kuinka olen tehnyt!
H.
Ehkä minullakin on vihdoin aikaa käydä läpi vanhempieni, appivanhempieni, mieheni ja omat tavarani esim. kaikki kirjeet ja kortit, jotka olen elämäni aikana saanut. Elämä on ollut niin vauhdikasta, että toistaiseksi olen priorisoinut muita asioita. Nuo arkistot ovat olleet mielessäni, ottavat vastaan esim. kirjeitä ja kortteja. Ei minua haittaa, vaikka joku ulkopuolinen lukee.Lasteni kanssa pitäisi käydä omistuksemme rajat läpi. Toistaiseksi ei ole löytynyt yhteistä aikaa. Hautapaikka minulla on mieheni vieressä, tuhkaus on toiveena.
"1943"
Aikanaan, ovat kaikki ihmiset taas alku-aineita.
Ovat he sitten haudattu luineen, päivineen, tai purkillisena tuhkaa.
Ja siinä ymmärrän uudelleensyntymisen.
Nuorempana naureskelin ajatukselle, että Sieluni sijoitettaisiin myös uudelleen.
Vaikkapa Kauran siemeneen, ja sit Hevonen söisi sen!
Uusiohautaukseni ei olisi kovinkaan kuninkaallinen...hi, hi!
Mutta vakavammin, mitään muuta jälkeenjäävää ei saisi koskaan polttaa, ruumis vain.
Jopa jälkeenjäävät sillatkin ovat jälkeläisille arvokkaita.
On arvokasta että olet alkanut asiaa ajattelemaan, mutta muista että se ei saa masentaa mitenkään.
Ikkasta saa, jos joku kirje, tai muisto antaa aihetta, ei muuten.
Elämä jatkuu ja kehittyy loppuun saakka.
Kerro, jos laatikoistasi löytyy rippilahjaksi annettu hopeinen risti, ketjussa.
Risti joka ei ole sinulle annettu, vaan jonkun kaulaasi kietoma, ja tuo mieleesi finnisen naaman.....
H.
Eipä ole hopeisia, ei kultaisia ristejä. Itse sain rippilahjaksi helmet. Itse olen tuon uudestisyntymisen ajatellut alkuaineiden kiertokulkuna. Jos ihminen sitoo alkuaineet niin, etteivät ne vapaudu uudelleen käytettäviksi, luonto tuhoutuu vähitellen.
"1943"
Jaa on tyttönen jäänyt nuoruudenrakkautta paitsi?
Vai onko lahjat paiskattu aikanaan lähimpään jorpakkoon :)
Kenelle kiedoit helmesi?
Mihin haluaisit oman sielusi sijoittaa, jos voisit valita?
H.
Kyllä rakkautta on riittänyt eri ikäkausille. Kalliit lahjat eivät ole koskaan kuuluneet kuvioihin.
Jep.
Testamentti ja muut viimeistet tahdot, kaikenmaailman hautajaisineen tehty ajat sitten.
Mun mielestä aika raukkamaista jättää asiat hoitamatta. Siitä seuraa vain verisiä perinnönjakoja ja ongelmia jälkipolville. Kun ihminen heittää voltin, jäljelle jää vain rojut, joista suurin osa päätyy kaatopaikalle. Perintöriidat ei aina koske rahaa, joskus syynä voi olla jokin täysin merkityksetön esine, mistä sitten riidellään. Tiedän yhden surullisen tapauksen, jossa kundi kävi vuosikymmenten jälkeen laskemassa haulikolla veljensä hautaan. Joittenkin perintöhuonekalujen takia.
Kaikista paras määräys olisi määrätä kaikki omaisuutensa myytäväksi ja sitten määrätä miten rahat jaetaan. Rintaperillisiä ei voi jättää perinnöttä, mutta osan voi kyllä määrätä vaikka maata kiertävälle radalle.
=DW=
Testamenttia en luultavasti laadi ellei elämäntilanteet suuresti muutu. Lapseni ovat sovussa keskenään. Keskustelen heidän kanssaan asioista ja olen kertonut, että jos uudelleen saisin elää, vähemmän tavaraa hankkisin.
Höpöhöpö
"Lapseni ovat sovussa keskenään". Paskan marjat. Ihmeesti se sopu häipyy aina, kun rahasta aletaan puhumaan. AINA. Mun mielestä täysin edesvasuutonta jättää testamentti tekemättä ja jättää omat lapsensa riitelemään kuolemansa jälkeen, asioista, mitkä ois ite pitänyt hoitaa. Tolla systeemillä sä hoidat vaan sen, että perintöriitoja takuuvarmasti tulee.
=DW=
Mulla on aivan toisenlaisia kokemuksia esim. sisaruksistani. Emme ole pitäneet pääasiallisena toiveena maallisen mammonan haalimista. Esim. hyvät ihmissuhteet ovat myös tärkeitä.
Höpöhöpö
Suurin osa perintöriidoista liittyy johonkin soppakauhaan. Tiedän tapauksen, jossa mies on ammuttu antiikkikaluston takia. Kymmeniä vuosia perinnönjaon jälkeen.
Mutta, mikäpä siinä, jos ei välitä hoitaa asioita itse. Sehän vaan on ainoastaan edesvastuuttomuutta ja tunteettomuutta jälkeenjääneitä kohtaan.
=DW=
"..."
Minä vähän luulen, että aloittaja oli tunteellinen aloituksessaan.
Joten roinaa hän ei varmaan halunut.
Mutta, minkäs ihminen itselleen voi.
Kommentoijakaan.
H.
Ajattelin tosiaan tuota henkistä perintöä, mahdollista runoa, kirjettä jälkeeni. Varmaan jonain herkkänä hetkenä teenkin sen. Mutta melko pian kuitenkin. Molempien minulle rakkaiden miesten lähtö oli niin nopea, ettei mitään runoja olisi ehtinyt kirjoitta.
"1943"
"Kaksi lahjaa on minulle luoja luonut,
Monta heidänkin jälkeensä suonut.
Nyt on aikani antaa luojalle takaisin,
Lähden eteensä kiitollisin mielin.
Jääköön jälkeeni sieluni kiitokset,
teille myös, jotka aikaan oon saanut.
Luoja parhaansa teki, niin minäkin,
Tehkää parhaanne, armaat, tekin."
Toivottavasti tuo runo auttaa sinua suunnittelussa.
Omistettu sinulle, anna lupa käyttää, kenelle haluat.
H.
Kiitos kauniista runosta.
Uskovaiset tuota aina vähän väliä kysyvät. Ei todellakaan ole enää miun murheeni.
Niin, kukin taaplatkoon tyylillään. Rauhassa varmaan saa olla tuon rajan ylitettyään.
Oikeastaan elän jo sitä aikaa, jälkeeni.
Ei tunnu entistä erikoisemmalta.
Eiköhän kaikki hoidu, minun jälkeenikin, vaikkei olekaan liutaa jälkeenjääviä.
Tällä päivälläkin on murheensa, riittäkööt minulle nyt.
Niin, meillähän on juuri tämä hetki elämää. Lempivirressäni sanotaan, ettei pidä murehtia liikaa.
En sen enempää, eiköhän poisnukkuneet aina viimeisen leposijansa jostakin saa.
Luotan siihen, että jäljelle jääneet osaavat hommansa hoitaa.
Mutta mielellään ei kirkonmenoja eikä muistokahveja.
Muistelkoot muuten miten haluavat, ei se minua enää haittaa.
En niin paljon muista näkemiäni TV-ohjelmia, mutta muistan yhden. Kahden nuoren tytön äiti kuoli ja nämä tytöt järjestivät hautajaiset ajatellen sitä, mistä äiti olisi pitänyt, jos olisi ollut mukana. Tulos ei ollut ihan tavallinen.
Näin minä haluan kirjeeseen olen liittänyt tämän rukouksen.
Perinteinen intiaanien rukous:
"Kun olen kuollut
itke hiukan minun vuokseni,
Ajattele minua toisinaan,
mutta älä liikaa.
Ajattele minua silloin tällöin,
sellaisena kuin olin eläessäni.
Toisinaan on mukava muistella,
mutta ei kauan.
Jätä minut rauhaan
niin minäkin jätän sinut rauhaan,
ja niin kauan kuin elät
säästä ajatuksesi eläviä varten."
Kuten jossain olen maininnut tämä rukous sisältyi puheeseen, jonka pidin miesystäväni muistotilaisuudessa. Se liittyy yhteiseen menneisyyteemme ja kertoo olennaisen.
Kaikki on valmista testamenttia myöten,tuhkat mereen ja musiikkina Queenin "Who Wants to live Forever"
Lapsia ei ole,suku miettiköön sitten tekosiaan kun avaavat kirjeen.Kaikki on paperilla.
Vanhempieni toivomusta en noudata,teen niinkuin itse katson parhaaksi.
Ja eipähän tarvii miettiä kuka hautaa hoitaa,pitäis viedä kukkia sun muuta.
Se pituinen se.
Tuota testamenttia en laadi-luultavasti. Nykyään näistä asioista jo puhutaan, mutta vanhempieni (kuolivat 1982 ja 1996) kanssa en puhunut mitään, vaikka he pitkään sairastivatkin. Olisi ollut aikaa.
Kuolemani jälkeisillä sanoilla ei ole enää minulle imerkitystä, jälkeenjäävät saa toimia suhteeni kuin hyväksi näkevät, enkä siis aio vaikuttaa haudan takaa.. eli en ohjeista millään tavalla.
Niin, eiköhän asia hoidu. Poisnukkunut ei ole mukana.
Olen kertonut haluavani tuhkauksen ja tuhkani ripoteltavan ns. uurnalehtoon...jos haluavat... laatta sinne seinään. Peijaisia ei ole.
"meeriamanda"
Harmi että useimmat eivät ole ymmärtäneet aloittajan ajatusta.
H.
Mistä sinä tiedät mitä itse kukakin on ymmärtänyt.
Missäs sinun viisas vastauksesi on? Kuolemn jälkeen ei ajatella, kova-asia on jo puhua miten haluaa tulevansa haudatuksi.
Pashaakaan kiinnosta, jos ei vastaukseni mennyt sinun vaatimuksiesi mukaan, älä jaksa ...mulle! (hunksi )
Tuhkauksen minäkin haluan ja uurnan mieheni sukuhautaan. Hautakiveen tarvittiin mieheni kuoltua erillinen laatta. Vakuutusyhtiö maksoi vain osan laatan hinnasta, koska siihen mahtuu muitakin nimiä kuin mieheni.
Hunksi hyvä, eihän me ohjailla vastauksia, kukin kertokoon omasta näkökulmastaan.
Valmista on testamentit ja hoitotestamentit tehtyinä, hautapaikkakin on melkosen
pitkälle maksettuna .
Nimi tosin viel puuttuu kivestä ja kuolinpäiväkin on auki mut muuten ,mikäs tässä on järjestellessä elämäänsä.
Ei sulla värssy ole kuolinilmoitukseen valittu? Minulla on ja ainoa arvokas mitä jää jälkeeni ovat lapset ja lapsenlapsi, ehkä useampikin.
Ei laiteta ilmoituksia ,tai vois sen simosen kipaleen laittaa soimaan jos joku hauralle eksyy.
Mut ja vaimo tuhkataan ja me mennään nuorimman tytön viereen lepäilemään
Miekään en oikeastaan halua mitään ilmoitusta, voihan sen värssyn joku lukea, kun tuhka ripotellaan lammen rantaan.
Just niin ,koitetaa puhella elämässä ne puhumiset ettei sit tarvii murehtia sanomattomia juttuja
Niin me tehdäänkin, puhutaan asiat selviksi, silloin kun on puhumisen aika.
Taidat olla hyvin järjestelmällinen. Mulla on melkoisesti tuota boheemiutta, kun ei kukaan määrää.
Olen niin pieni, että on turha ajatella.
Kuinka toinen maailma on, olen ajatellut koska olen varma siitä.
Minä luulen, että se on ikiunta.
Kiitos muistutuksesta. Minulla on viimeisen asian hoitaminen kesken.
Pitää allekirjoittaa testamentti vain sen varalta, jos ainoa rintaperilliseni sattuisi kuolemaan samaan aikaan tai ennen minua. Teksti on jo valmiina tietokoneella valitsemani hyväntekeväisyysjärjestön juristien tarkistamana, vain allekirjoitus ja todistajat puuttuvat. En ole myöskään vielä päättänyt kenen haltuun luovuttaisin testamentin.
En halua, että omaisuuteni joutuisi samoihin käsiin, joiden kautta olen jo menettänyt omien vanhempieni perinnön. - Se meni vanhojen kulutusjuhlalainojen vuoksi perintään, koska äitini oli taannut lainoja, ja koko omaisuus oli jo mennyt aikaisemmin niiden maksamiseen. Kuoleman jälkeen yritettiin periä loppuja korkojen kanssa. Omaisuus ei riittänyt, ja jouduin itse maksamaan kaikki hautajaiskulut. Vanhemmat olisivat kääntyneet haudoissaan, jos olisin hakenut avustusta jostain. Aikoinaan kulutusjuhlia viettänyt sisareni perhe ei osallistunut kustannuksiin.
Omista hautaus- yms. järjestelyistä olen keskustellut nuorten kanssa. Olemme sopineet tietyistä asioista, ja olen myös sanonut, etteivät he voi toimia minun mielestäni väärin tekevätpä ihan mitä tahansa. Toivomuksena esitin, että nuoret järjestäisivät ystäville ja tutuille läksiäisjuhlat, jossa muisteltaisiin iloisia hetkiä ja yhteisiä hauskoja kokemuksia elettyjen vuosien varrelta. Juhlittaisiin viimeisen kerran elettyä elämää, eikä niissä juhlissa pidettäisi pömpöösejä juhlapuheita saavutuksistani tms.
En koskaan ole pyytänyt apua taloudessa ja ei mieleenkään tulisi antaa takauksia.
Päätöksesi ovat oikeat.
Miesystävälläni oli hyvin vähän jälkipolvea ja joskus puhuimme siitä, että rintaperilliset voisivat menehtyä ennen häntä vaikkapa onnettomuudessa. Hän ei kuitenkaan luultavasti ollut tehnyt testamenttia sellaisen varalle, eikä sitä tarvittukaan.
Noita saavutuksia luetellaan usein muistokirjoituksissa. Laadin miehestäni vähän erilaisen muistokirjoituksen.Tuollaiset juhlat ovat mielenkiintoinen idea.
Sivusta.
Pari kertaa ollut peijaisissa, jotka vainaja oli määrännyt pileiksi. Paljon paremmat fiilikset jäi kaikille, kuin luterilaisista kahvikekkereistä.
Ollut aika yleistä, että "perinteisten" hautajaispileitten jälkeen illemmalla alkaa puhelimet pirraamaan ja ihmiset konjakkia ottaessaan soittelee kavereillee suruissaan.. Jokainen kotonaan, yksin murehtimassa. Mun mielestä reippaissa peijaisissa saa purettua oman mielensä paljon paremmin tuttujen kanssa, kuin jotain pakanavirsiä veisaamalla kahvikuppi tärisevässä kädessä papin silmien alla.
=DW=
Virret kuuluivat lapsuuskotiini ja ihan mielelläni osallistun ihan perinteiseen muistotilaisuuteen. Alkoholia ei ole tarjottu yksissäkään hautajaisissa, joissa olen ollut mukana.