Jos on oivaltanut,

Tarvitsen neuvoja

että ympäröivää maailmaa voi katsoa aivan eri tavalla kuin aiemmin ts. kaikki näyttää hyvin kirkkaalta, värit voimakkailta, muodot selkeän tarkkarajaisilta ja objektit aivan kuin pomppavat irrallisina taustasta tai avaruudesta, syvyysvaikutelma on hyvin voimakas jne. ja näin katsoessa ei ole ajatuksia, mutta mieli sitä vastoin iloinen, niin miten pitäisi jatkaa harjoittamista.

14

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muumio...

      Ei pidä eikä tarvitse harjoitella mitään.

      Pelkkä asioiden tiedostamisen sellaisena kuin ne ovat riittää.

      Tiedostaminen ei ole "minän" toimintaa.

      Jos ajattelet, että pitäisi jotain tehdä, silloin "minä"sekaantuu asiaan. Eikä se ole tarpeellista.

      • Tarvitsen neuvoja

        Onko meditaatio siis valveilla ollessa vain pelkkää näkemistä ja kuulemista jne. Voisiko se myös ihmissuhteissa olla vain sitä, sillä kerran olen keskustellut erään ihmisen kanssa siten, että vain näin ja kuulin hänet, tiedostin hänet, en mitenkään arvottanut ja tuon keskustelun jälkeen en millään tavalla palannut ko. henkilöön tai asioihin, joista puhuttiin. Ts. koko keskustelu oli menneisyyttä eikä siihen tarvinnut palata. Tuolloin se ihmetytti minua suuresti, sillä olen ollut kova vatvomaan asioita.

        Onko meditointi siis lyhyesti sanottuna kokemista?

      • cwdsvefbvev
        Tarvitsen neuvoja kirjoitti:

        Tavallaan jo se ettei reagoi tuntemuksiinsa(koska tietää mistä ja miksi ne kumpuavat, eli mm. sen että kaikki fiilikset ovat omia, vaikka joku toinen ne stimuloi) on meditaation "esiaste".
        Syvemmässä meditaatiossa minä ei ole, on vain elämä?
        Kokemuksena meditaatio on pehmeys, unohdus(se tilanne jossa jää tuijottamaan vain jotain) jossa mikään ei koske, hankaa, vaivaa, tunnu,, ei ole kuuma, kylmä, ei halua mitään, ei tavallaan ajattele, eikä muiden ajatukset tai mikään ulkoinen häritse, mutta on kuitenkin tietoinen kaikesta.

      • muumio...
        Tarvitsen neuvoja kirjoitti:

        Onko meditaatio siis valveilla ollessa vain pelkkää näkemistä ja kuulemista jne. Voisiko se myös ihmissuhteissa olla vain sitä, sillä kerran olen keskustellut erään ihmisen kanssa siten, että vain näin ja kuulin hänet, tiedostin hänet, en mitenkään arvottanut ja tuon keskustelun jälkeen en millään tavalla palannut ko. henkilöön tai asioihin, joista puhuttiin. Ts. koko keskustelu oli menneisyyttä eikä siihen tarvinnut palata. Tuolloin se ihmetytti minua suuresti, sillä olen ollut kova vatvomaan asioita.

        Onko meditointi siis lyhyesti sanottuna kokemista?

        Asioitten tiedostaminen hetkestä hetkeen riittää.

        Tiedostamiseen ei sisälly eilistä eikä huomista.

    • 123nimimerkki

      Hanki nyt ainakin aluksi jotain parempia neuvojia kuin suomi24.

      Itse koittaisin rentoutua. Ensin keho hengityksen kautta ja sen jälkeen rentouttaa mielen. Katsoa missä on jännitys, miltä se tuntuu ja voisiko sen antaa olla sellaisena kuin se on. Samalla kun keskittyy hengitykseen ja pyrkii syventämään koosteisuutta (samadhia).

    • Gigabit

      Juuri nyt ja juuri tässä voi valita onko maailmasi rauhallinen vai taistelua. Se voi yhtä hyvin olla molempia, joten se paljastaa ettei kumpikaan ole mikään varsinainen todellisuus.

    • olenolematta

      Aistihavainnoilla ei ole merkitystä, koska ne eivät ole todellisia näyttivätpä ne millaisilta tahansa. Iloisuudenkin voi havaita, joten senkin voi unohtaa. Kuka tai mitä on läsnä kaiken tarkkailijana? Oletko sinä tämä tarkkailija? Vai tarkkailemisen kohde? Voit yrittää paikantaa itseäsi. Pystyn tarkkailemaan kehoani, joten en ole kehoni. Ja niin edelleen, poissulkien kaikki mitä et ole, jolloin se mitä On paljastuu, pysy siinä.

      • tarvitsen neuvoja

        Minulle aistihavainnot ovat olemassa ja uskon että ne ovat olemassa kaikille näkeville ihmisille. Minusta on myös hyvä tunnistaa kaikki tunteensa ja ilo on miellyttävämpi tunne kuin viha.

        Olen ymmärtänyt, että esim. oman käyttäytymisen tarkkaileminen on yksi osa meditaatiota. Tarkkailijaa ei voi tarkkailla.

        Minä meditoin vain muuttaakseni aivojani, mitään uskonnollista tai hengellilstä syytä minulla ei ole. Ja meditaatio näyttää tosiaan muuttavan aivoja ja vieläpä lyhyessä ajassa.

        Oletteko muuten kaikki keksineet tuon uuden tavan katsella ympäristöä. Onko se teille ihan tuttu juttu?

      • Oivallukset
        tarvitsen neuvoja kirjoitti:

        Ensin oivalletaan maailman värikylläisyys ja läpikuultavuus. Seuraava askel on oivaltaa, että maailma onkin unenkaltainen. Tämä tehdään samalla tarkkailulla kuin ennenkin. Tarkkaavaisuus syvenee, maailman olemus selkenee.

        Oivalluksia on lukemattomia toinen toistaan syvempiä.

      • tarvitsen neuvoja
        Oivallukset kirjoitti:

        Kiitos sinulle viestistäsi. Olen siis oikealla, mutta kivikkoisella tiellä. Oman mielen läpikäyminen masentaa, mutta tuo ilo, jonka saan tuosta ensimmäisestä oivalluksesta, antaa pontta ikävienkin asioiden kohtaamiseen. Jatkan tässä itsekseni meditointia, sillä olen kokenut kaikkinaiset uskonnolliset yhteisöt pelkiksi valtaa käyttäviksi instituutioiksi.

        Kiitos kaikille vastanneille.

    • Ossikki

      Minun kohdallani tuo oman mielen läpikäyminen toi aivan uuden perspektiiviin kokea ympäröivä maailma, oikeastaan muodostunut alitajuntaiseksi tavaksi käydä läpi tätä puolta ja miettiä muutenkin omaa itseään tarkemmin.

      Meditaatio on tuonut minulle aivan uuden maailman, ainoa mikä itseäni ihmetyttää on se että miksi en ymmärtänyt aiemmin tätä asiaa :)

      On se hienoa katsoa maailmaa lapsen silmin ilman mielialalääkkeitä ja tietoisena ilman pelkoa, parasta mitä on tapahtunut elämässäni.

      • tarvitsen neuvoja

        Mukava kuulla, että toisetkin saavat avun meditaatiosta. Minuakin harmittaa, että en tajunnut alkaa meditoida aiemmin. Vasta tieteelliset tutkimustulokset havahduttivat kokeilemaan.

        Minakin tunnen jo olevani kuin toinen ihminen. Olen tosin jo iäkkäämpi ja käynyt elämässäni läpi monenlaista, joten jonkinlaista itsetuntemusta on jo alla.

        Sen havaitseminen, miten paljon ajatukset vaikuttavat mielialaan ja ilmeisesti koko persoonallisuuteen, on minulle ollut suuri ihmetyksen aihe. Kyky olla ajattelematta jatkuvasti saa tosiaan aikaan rauhaisan, pelottoman ja iloisen mielen. Ilo on vahvin tunne, jonka tunnistan.

        En yhtään ihmettele, että olet voinut jättää mielialalääkkeet pois, sillä niin ihmeelliseltä maailma todella näyttää, kun sitä katsoo lapsen silmin. Iloitaan oivalluksestamme!

    • Minkä neuvon voin ite antaa on et ole ja puhu aidosti ihmisten kanssa

      Ainaku tulee inspiraatio sanoo jotai positiivista ni sano se vaikka se voi olla vaikee sanoo ja moni ei osaiskaa ottaa sitä vastaa

      All you need is love

      • tarvitsen neuvoja

        Olen jo ennen tätä meditointia jutellut tuntemattomien ihmisten kanssa esim. pysäkillä tai missä nyt liikunkin. Saatan myös kehua jonkun asua tai lapsia tms, jos todella olen sitä mieltä, että kehumisen aihetta on. Rehellinen pitää olla.

        Meditointi näyttää vaikuttavan siten, että kohdatessani ihmisiä, jotka aiemmin ovat saaneet minussa aikaiseksi vihaisia tai kateuden tunteita, vaikuttavatkin nyt neutraaleilta ja mitään negatiivista tunnetta ei synny. Odotankin tässä tapaavani erään tyypin, jota vihasin silmittömästi vuosikausia. Olen melkein varma, että hän ei enää aiheuta munussa sellaista tunnemyrskyä kuin aiemmin.

        Luin juuri kirjan nimeltä Gautama Buddha (kirjoittanut joku Blomfied?) Siinä puhuttiin paljon tuosta tunteiden tunnistamisesta ja läpikäymisestä. Siinä on kova työsarka ihmisellä. Tuo kirja oli muuten tosi hieno kuvatessaan Gautaman polkua valaistukseen. Myös pelkojen läpikäyminen oli mielenkiintoin juttu. Kirjaa saa ainakin Hesan kirjastoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe