Olisi kiva kuulla tuoreita kokemuksia kyseisestä hotellista, palveluista, ruoka tarjonnasta ym.
SunPark Garden
Linnea
2151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oltiin pari viikkoa sitten ko hotellissa 3 lapsen kanssa lomalla. Hotjotta saaelli on hyvä, allasalueet mainiot. Liukumäkiä pidettiin klo 10-17 välisen ajan päällä vuorotellen.
Meillä oli kolmio, jossa oli ihan siistit ja tilavat huoneet.
Hotellin oma väki eil liikaa tyrkyttäneet palveluita, vaan uskoivat kerrasta jos ei kiinnostanut.
Miinuspuolena voin sanoa, että hotellin oma spa-kylpylä oli tosi onneton. Rahat menivät ihan hukkaan, eikä se ollut ainoastaan meidän mielipide vaan samaan aikaan lomailevien suomalaisten myös.
Voisimme mennä uudestaankin tähän hotelliin, mutta tykkäämme majoittua aina eri hotelleihin jotta saamme vertailua.
Kertoisitko hiukan hotellin aamiais- ja yleensäkin ruokatarjonnasta, eli kannattaisiko varata etukäteen esim. allinclusive ?
Onko hotellin joistain huoneistoista näkymät toisen rakennuksen kiviseinään, vai onko tilaa ympärillä ?
Minkä maalaisia lomailijoita hotellissa on ?
Kiitos jo etukäteen vastauksista ja hyviä Turkin lomia kaikille matkaajille.