Pedigree

Joskus vuosia sitten minulle suositteli kyseistä ruokaa monta kansainvälistä muotovaliota kasvattanut nainen. No, käytetty on 14 vuotta kotiruuan kanssa. Ainakin tämä yhdistelmä on ollut meillä hyvä. Koira ei ole tarvinnut eläinlääkäriltä kuin rokotukset ja ikää on jo enemmän kuin olisi odottanut. Kuntokin on vielä melko hyvä ottaen huomioon että on jo 14 vuotta tätä maankamaraa tallonut.
Hyvällä omalla tunnolla voi todeta että sain aikanaan hyvän neuvon.
7154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No hyvä jos jollekin käy tuo Pedigree. Meillä pisti vatsan semmoselle kuralle ettei mitään järkeä.

Äänestä

Jopas on siinä ollut kummallinen naikkonen, kun vilja-lisäaine mömmöä suosittelee koirille

Äänestä
  • On se muutoinkin kummallinen, se ei osaa laskea. Viime syyskuun lopulla sen koira oli kohta 13 vuotta ja nyt jo elokuun alussa se on talsinut täällä jo 14 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan se koira pitäisi edelleenkin olla 13 vuotias.

    Äänestä

  • laskuvirhe kirjoitti:

    On se muutoinkin kummallinen, se ei osaa laskea. Viime syyskuun lopulla sen koira oli kohta 13 vuotta ja nyt jo elokuun alussa se on talsinut täällä jo 14 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan se koira pitäisi edelleenkin olla 13 vuotias.

    Kuralle meni tuosta muonasta meidän Oskarikin. Kutsumme sitä nimellä Oskari Oksanen, paitsi silloin kun se lähtee karkuteille eikä koirasta näy jälkeäkään, silloin sanomme sitä Oskari Olemattomaksi.

    Äänestä

Meidän koiran maha ei siedä Friskies"ä, menee kuralle ja päästelee TOSI pahanhajuisia pieruja oikeita hajupommeja... Pedigreestä en tiedä, kun en paljon sitä ole antanut, mut taidan jättää senkin väliin.
JahtiVahti toimii parhaiten :)

Äänestä
  • Meillä jahtivahti sai koiran paskantelemaan usein&isoja kasoja:=((

    Äänestä

Koira on sekasyöjä,jonka pääpaino ravinnosta on lihalla.Ei viljalla ja väriaineilla.



HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET JO SIIHEN,ETTÄ OIKEA RUOKINTA ON KOIRAN HYVINVOINNIN PERUSASIOITA.MAISTUVUUS EI OLE LAADUN TAE!

Moni lapsikin syö mielummin hampurilaisia,karkkia ja muita ei niin terveellisiä ruokia.

Nykyään saa jo hyvin edullisesti laadukasta ruokaa marketeista että ihan alan liikkeistä.

Markettien hyvälaatuiset kuivaruuat:
-HauHau
-Nero Gold
-Jahti&Vahti
-Jeppe

Liikkeiden edulliset ja hyvät:
-Brit
-Brit Premium
-Musti&Mirri
-Valio Premium
-Planet Pet

Oikeanlaisella ruokavaliolla säästytään monilta ikäviltä vaivoilta,pidennetään ystävän elinikää,säästetää pidemmässä juoksussa rahaa ja ennen kaikkea koira kiittää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


premiata kirjoitti:

Joskus vuosia sitten minulle suositteli kyseistä ruokaa monta kansainvälistä muotovaliota kasvattanut nainen. No, käytetty on 14 vuotta kotiruuan kanssa. Ainakin tämä yhdistelmä on ollut meillä hyvä. Koira ei ole tarvinnut eläinlääkäriltä kuin rokotukset ja ikää on jo enemmän kuin olisi odottanut. Kuntokin on vielä melko hyvä ottaen huomioon että on jo 14 vuotta tätä maankamaraa tallonut.
Hyvällä omalla tunnolla voi todeta että sain aikanaan hyvän neuvon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu