Oli aikainen aamu. Olin päättänyt jo edellisenä iltana, että aamulla lähden juoksemaan rantaan. Se oli jotenkin niin rauhoittavaa kun näki auringon nousevan.
Hiekka antoi periksi jalkojeni alla, mutta en välittänyt siitä. Juoksin vain. Kun viimein pysähdyin hengästyneenä, huomasin taas sen pojan. Siellä se istui, samassa paikassa kuin aina. Katseli merelle ja kirjoitti jotain. Heitin paidan ja shortsit pois ja pulahdin viileään ja suolaiseen veteen. Aallot nousivat korkealle.
Kun palasin rannalle ja tähyilin poikaa, hän oli kadonnut. Kävelin siihen, missä hän oli juuri hetki sitten istunut ja näin kasaan rypistetyn paperin maassa. Suoristin sen ja katselin ympärilleni, voisinkohan lukea sen?
”Ovat vuodet vierineet,
kukat lakastuneet,
rakkaus sammunut.
Jäljellä on enää vain muistot,
katkerat katseet,
ja kyyneleet.
Mutta aika kuluu,
aika kultaa muistot,
saa ne näyttämään hyvältä.
Pian en enää itke,
en sure.
Selviän ja jatkan elämääni,
Saan uusia muistoja,
toivottavasti ne ovat onnellisempia.”
Katsoin runoa ja pieni kyynel vierähti poskelleni. Istahdin kivelle ja katselin merelle. Huomenna tulisin uudelleen, päätin ja lähdin juoksemaan kohti hotellia.
Seuraavana päivänä juoksin takaisin rantaan. Olin lähtenyt jo aiemmin, että varmasti ehtisin sanoa pojalle jotain. Saavuin rantaan ja siellä hän istui taas. Kävelin pojan luo.
-Hei. Sanoin hiljaa ja hymyilin. Poika nosti katseensa vihkosestaan, katsoi minua silmiin ja hymyili. Hänen silmänsä olivat kuin meri. Niin siniset ja rauhalliset.
-Hei. Hän sanoi ja laski taas katseensa vihkoonsa. Laskeuduin solmimaan lenkkareiden nauhoja ja mietin, mitä poika mahtoi miettiä.
-Sinulla on hyvä kunto. Poika sanoi yllättäen, keskeyttäen ajatukseni.
-No joo..Sanoin hiukan punastuneena. Ilmeisesti hän oli nähnyt minut monta kertaa, aivan kuin minä olin nähnyt hänet.
-Sinulla on kauniita runoja. Sanoin kun nousin ylös ja ojensin rypistetyn paperin pojalle minkä olin edellisenä päivänä löytänyt. Poika katsoi minua aivan kuin loukkaantuneena.
-Anna se tänne. Se sanoi vihaisesti. Ojensin sen hänelle ja saman tien poika pakkasi tavaransa ja lähti. –Et olisi saanut lukea sitä. Hän sanoi mennessään.
Jäin tuijottamaan loittonevaa poikaa. Anna anteeksi, ajattelin mielessäni.
Seuraavina päivinä poikaa ei enää näkynyt. Vietin paljon aikaa rannassa, mutta poika oli poissa. Ranta, joka oli ollut ennen autio, oli nyt vielä autiompi. Tunsin oloni syylliseksi.
Lomani setäni luona oli jo lopuillaan ja lähtö kotiin häämötti, makasin rannalla pyyhkeen päällä ja otin aurinkoa. Kuulin kuinka askeleet lähenivät
-Kyllä minulla on aurinkorasvaa Markku. Sanoin avaamatta silmiä.
-No se on hyvä. Sanoi vieras ääni viereltäni.
Säikähtäen pomppasin istumaan ja katsoin vieressä seisovaa hahmoa. Se oli hän, runopoika.
-Anteeksi, luulin sinua sedäkseni. Sopersin ja pyysin häntä istumaan.
-Ei se mitään. poika sanoi ja hymyili taas. Hän istui viereeni pyyhkeelle ja katseli merelle.
-Eikö olekin mahtavan näköistä. Hän sanoi siirtämättä katsettaan pois horisontista.
-On. Sanoin ja katsoin häntä.
-Anteeksi että lu..
-Ei se mitään. Hän sanoi keskeyttäen lauseeni.
- Olisin minäkin lukenut sen, jos olisin löytänyt. Säikähdin vain kun joku pääsi lukemaan ajatuksiani. POika sanoi ja kääntyi katsomaan minua.
Juttelimme koko päivän. Kerroimme itsestämme, uimme ja pidimme hauskaa. Kun kerroin että minun pitää lähteä pian takaisin Suomeen, poika hiljeni.
Hän nousi yhtäkkiä ylös ja sanoi:
-Tule huomenna tänne illalla katsomaan auringonlaskua. Sitten hän käveli pois.
Jäin katsomaan ihmeissäni, mutten saanut sanaa suustani.
Se oli lähtöäni edeltävä ilta kun saavuin sinisessä kukkamekossani rannalle. Olin ajatellut että jospa tällä kertaa näyttäisin naiselta, enkä hikiseltä urheilijalta. Otin kengät pois jaloista ja kävelin hiekalle. Näin kauempana pienen nuotion joten lähdin kävelemään sitä kohti. Kun saavuin nuotiolle, huomasin että hiekalle oli katettu lautaset ja syötävää.
-Kiva että tulit. Kuului ääni puun takaa. Käännyin katsomaan ja siinä se oli, minun runopoikani.
-Tottakai minä tulin. Sanoin ja katsoin häntä hymyillen.
Istuimme alas ja poika täytti lasimme viinillä. En olisi voinut kuvitellakaan mitään sellaista tapahtuvan minulle. Tarjottimella oli hedelmiä ja pieniä coktail tikkuja, juustoja ja patonkia. Katselin Poikaa salaa aina välillä. Huomasin että hänkin katseli minua.
-Mikä sinun nimesi muuten on? Hän kysyi yllättäen.
-Iida. Sanoin ja poika hymyili.
-Kaunis nimi, minä olen Thomas. Poika sanoi hymyillen
Katselimme toisiamme ja hymyilimme. Joimme viiniä ja söimme Thomaksen tuomat ruoat kaikki pois.
-Tule. Thomas sanoi yhtäkkiä ja otti minua kädestä. Kävelimme veden rajaan. Vasta silloin huomasin miten kaunis auringonlasku oli. Taivas oli täynnä eri punan ja keltaisen värejä.
Thomas kääntyi katsomaan minua ja veti lähelleen. Tuuli tuiversi hiuksiani kasvoilleni. Thomas pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltani, katsoi minua silmiin ja suuteli varovasti. Katsoin Thomasta silmiin ja hän ehdotti että menisimme nuotion äärelle vielä, ilma oli alkanut viiletä.
Istuimme viltille vieretysten. Thomas antoi minulle viiniä ja skoolasimme melkein nauraen. Viini lämmitti kehoa. Thomas kaatoi minut viltille ja suuteli taas. Rakastelimme hiljaa. Tunsin oloni hyväksi ja onnelliseksi. Ja vaikka tiesin että seuraavana päivänä pitäisi lähteä kotiin, annoin tilanteen viedä mukanaan.
Jossakin vaiheessa heräsin siihen kun Thomas silitti hiuksiani. Hän katsoi minua hyymillen.
-Harmi kun sinun pitää lähteä. Hän sanoi.
-Niin, mutta voithan sinä tulla joskus Suomeen. Sanoin ja Thomas hymyili.
-Niin.
Thomas nousi ylös ja kaivoi takin taskustaan kirjeen ja ojensi sen minulle.
-Luen tämä sitten kun olet jo lentokoneessa menossa pois. Hän sanoi ja minä nyökkäsin.
Katsoin kelloa ja huomasin että minun pitäisi lähteä hotellille pakkaamaan. Koneen lähtöön olisi vielä hyvin aikaa.
Halasin Thomasta ja suutelimme. Lähdin kävelemään pois miettin sitä ettemme tulisi koskaan näkemään enää. Tunnustelin kirjekuorta kädessäni. Mitähän siellä on, ajattelin.
Pakkasin tavarat ja setäni heitti minut lentokentälle. Halasimme ennen kuin kävelin turvatarkastuksen läpi. Setä toivotti hyvää matkaa. Yritin tähyillä Thomasta,mutta ei häntä näkynyt. Miksipä olisikaan, hänhän sanoi ettei ehdi tulla saattamaan.
Nousin surullisin mielin koneeseen. Katselin pienestä ikkunasta kuinka pari konetta nousi ilmaan. Kohta olisin itsekin siellä.
Kone lähti rullaamaan kohti kiitoradan toista päätä. Katsoin kuinka lentokenttä jäi kauas. Kone kääntyi , mutta sen sijaan että se olisi lähtenyt tapansa mukaan kiihdyttämään se pysähtyi.
-Hyvät matkustajat, tässä kapteeninne. Pyytäisin henkilöä Iida Kuusisto tulemaan lentoemännän mukana tänne ohjaamoon. Täällä olisi tärkeä tiedoitus kyseiselle henkilölle. Olin ihan paniikissa. MIksi minä.
Lentoemäntä ohjasi minut koneen etuosaan. Kapteeni nousi ylös ja kätteli minua. Hän käski minun istua penkille ja katsoa eteenpäin.
Istuin nolona ja katsoin ikkunasta ulos. Sitten näin sen. Kaksi autoa tuli konetta vastaan. Välissään Teksti: " I Love You Iida " menin hämilleni. SItten näin Thomaksen. Hän vilkutti minulle toisesta autosta ja lähetti lentosuukon. Otin sen kiinni ja painoin käteni huulilleni.
-No niin nuori neito. Nyt voisimme lähteä kohti Suomea. Kapteeni sanoi ja lentoemäntä ohjasi minut omalle paikalleni. Näin vielä omasta ikkunasta kuinka Thomas vilkutti minulle kauempaa. Silloin muistin sen kirjeen. Kaivoin repusta sen punaisen kirjekuoren minkä Thomas oli antanut minulle ja avasin sen varovasti. Ensimmäisenä käteeni osui kuva meistä kahdesta. En muistanut milloin se oli otettu mutta rannasta sekin oli. Sitten luin kirjeen.
Rakas Iida.
Taisin rakastua sinuun. Ja mikä parasta, olen tulossa Suomeen. Tulen opiskelemaan sinne puolen vuoden päästä. Silloin teillä on talvi ja lunta. Lähdetäänkö laskemaan sillä laatikolla ? :)
Olet ihmeellinen. Rakastan sinua. Hyvää ja turvallista matkaa.
rakkaudella; Thomas
Katsoin kirjettä ihmeissäni.
-vai laatikolla. sanoin ääneen ja nauroin. Voi sitä hassua.
Katsoin ikkunasta ulos. Olimme meren päällä. Hymyilin, olin onnellinen. Olin löytänyt rakkauden, ja se oli Thomaksen ansiota..Minun oman runopoikani..
Hiekka antoi periksi jalkojeni alla, mutta en välittänyt siitä. Juoksin vain. Kun viimein pysähdyin hengästyneenä, huomasin taas sen pojan. Siellä se istui, samassa paikassa kuin aina. Katseli merelle ja kirjoitti jotain. Heitin paidan ja shortsit pois ja pulahdin viileään ja suolaiseen veteen. Aallot nousivat korkealle.
Kun palasin rannalle ja tähyilin poikaa, hän oli kadonnut. Kävelin siihen, missä hän oli juuri hetki sitten istunut ja näin kasaan rypistetyn paperin maassa. Suoristin sen ja katselin ympärilleni, voisinkohan lukea sen?
”Ovat vuodet vierineet,
kukat lakastuneet,
rakkaus sammunut.
Jäljellä on enää vain muistot,
katkerat katseet,
ja kyyneleet.
Mutta aika kuluu,
aika kultaa muistot,
saa ne näyttämään hyvältä.
Pian en enää itke,
en sure.
Selviän ja jatkan elämääni,
Saan uusia muistoja,
toivottavasti ne ovat onnellisempia.”
Katsoin runoa ja pieni kyynel vierähti poskelleni. Istahdin kivelle ja katselin merelle. Huomenna tulisin uudelleen, päätin ja lähdin juoksemaan kohti hotellia.
Seuraavana päivänä juoksin takaisin rantaan. Olin lähtenyt jo aiemmin, että varmasti ehtisin sanoa pojalle jotain. Saavuin rantaan ja siellä hän istui taas. Kävelin pojan luo.
-Hei. Sanoin hiljaa ja hymyilin. Poika nosti katseensa vihkosestaan, katsoi minua silmiin ja hymyili. Hänen silmänsä olivat kuin meri. Niin siniset ja rauhalliset.
-Hei. Hän sanoi ja laski taas katseensa vihkoonsa. Laskeuduin solmimaan lenkkareiden nauhoja ja mietin, mitä poika mahtoi miettiä.
-Sinulla on hyvä kunto. Poika sanoi yllättäen, keskeyttäen ajatukseni.
-No joo..Sanoin hiukan punastuneena. Ilmeisesti hän oli nähnyt minut monta kertaa, aivan kuin minä olin nähnyt hänet.
-Sinulla on kauniita runoja. Sanoin kun nousin ylös ja ojensin rypistetyn paperin pojalle minkä olin edellisenä päivänä löytänyt. Poika katsoi minua aivan kuin loukkaantuneena.
-Anna se tänne. Se sanoi vihaisesti. Ojensin sen hänelle ja saman tien poika pakkasi tavaransa ja lähti. –Et olisi saanut lukea sitä. Hän sanoi mennessään.
Jäin tuijottamaan loittonevaa poikaa. Anna anteeksi, ajattelin mielessäni.
Seuraavina päivinä poikaa ei enää näkynyt. Vietin paljon aikaa rannassa, mutta poika oli poissa. Ranta, joka oli ollut ennen autio, oli nyt vielä autiompi. Tunsin oloni syylliseksi.
Lomani setäni luona oli jo lopuillaan ja lähtö kotiin häämötti, makasin rannalla pyyhkeen päällä ja otin aurinkoa. Kuulin kuinka askeleet lähenivät
-Kyllä minulla on aurinkorasvaa Markku. Sanoin avaamatta silmiä.
-No se on hyvä. Sanoi vieras ääni viereltäni.
Säikähtäen pomppasin istumaan ja katsoin vieressä seisovaa hahmoa. Se oli hän, runopoika.
-Anteeksi, luulin sinua sedäkseni. Sopersin ja pyysin häntä istumaan.
-Ei se mitään. poika sanoi ja hymyili taas. Hän istui viereeni pyyhkeelle ja katseli merelle.
-Eikö olekin mahtavan näköistä. Hän sanoi siirtämättä katsettaan pois horisontista.
-On. Sanoin ja katsoin häntä.
-Anteeksi että lu..
-Ei se mitään. Hän sanoi keskeyttäen lauseeni.
- Olisin minäkin lukenut sen, jos olisin löytänyt. Säikähdin vain kun joku pääsi lukemaan ajatuksiani. POika sanoi ja kääntyi katsomaan minua.
Juttelimme koko päivän. Kerroimme itsestämme, uimme ja pidimme hauskaa. Kun kerroin että minun pitää lähteä pian takaisin Suomeen, poika hiljeni.
Hän nousi yhtäkkiä ylös ja sanoi:
-Tule huomenna tänne illalla katsomaan auringonlaskua. Sitten hän käveli pois.
Jäin katsomaan ihmeissäni, mutten saanut sanaa suustani.
Se oli lähtöäni edeltävä ilta kun saavuin sinisessä kukkamekossani rannalle. Olin ajatellut että jospa tällä kertaa näyttäisin naiselta, enkä hikiseltä urheilijalta. Otin kengät pois jaloista ja kävelin hiekalle. Näin kauempana pienen nuotion joten lähdin kävelemään sitä kohti. Kun saavuin nuotiolle, huomasin että hiekalle oli katettu lautaset ja syötävää.
-Kiva että tulit. Kuului ääni puun takaa. Käännyin katsomaan ja siinä se oli, minun runopoikani.
-Tottakai minä tulin. Sanoin ja katsoin häntä hymyillen.
Istuimme alas ja poika täytti lasimme viinillä. En olisi voinut kuvitellakaan mitään sellaista tapahtuvan minulle. Tarjottimella oli hedelmiä ja pieniä coktail tikkuja, juustoja ja patonkia. Katselin Poikaa salaa aina välillä. Huomasin että hänkin katseli minua.
-Mikä sinun nimesi muuten on? Hän kysyi yllättäen.
-Iida. Sanoin ja poika hymyili.
-Kaunis nimi, minä olen Thomas. Poika sanoi hymyillen
Katselimme toisiamme ja hymyilimme. Joimme viiniä ja söimme Thomaksen tuomat ruoat kaikki pois.
-Tule. Thomas sanoi yhtäkkiä ja otti minua kädestä. Kävelimme veden rajaan. Vasta silloin huomasin miten kaunis auringonlasku oli. Taivas oli täynnä eri punan ja keltaisen värejä.
Thomas kääntyi katsomaan minua ja veti lähelleen. Tuuli tuiversi hiuksiani kasvoilleni. Thomas pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltani, katsoi minua silmiin ja suuteli varovasti. Katsoin Thomasta silmiin ja hän ehdotti että menisimme nuotion äärelle vielä, ilma oli alkanut viiletä.
Istuimme viltille vieretysten. Thomas antoi minulle viiniä ja skoolasimme melkein nauraen. Viini lämmitti kehoa. Thomas kaatoi minut viltille ja suuteli taas. Rakastelimme hiljaa. Tunsin oloni hyväksi ja onnelliseksi. Ja vaikka tiesin että seuraavana päivänä pitäisi lähteä kotiin, annoin tilanteen viedä mukanaan.
Jossakin vaiheessa heräsin siihen kun Thomas silitti hiuksiani. Hän katsoi minua hyymillen.
-Harmi kun sinun pitää lähteä. Hän sanoi.
-Niin, mutta voithan sinä tulla joskus Suomeen. Sanoin ja Thomas hymyili.
-Niin.
Thomas nousi ylös ja kaivoi takin taskustaan kirjeen ja ojensi sen minulle.
-Luen tämä sitten kun olet jo lentokoneessa menossa pois. Hän sanoi ja minä nyökkäsin.
Katsoin kelloa ja huomasin että minun pitäisi lähteä hotellille pakkaamaan. Koneen lähtöön olisi vielä hyvin aikaa.
Halasin Thomasta ja suutelimme. Lähdin kävelemään pois miettin sitä ettemme tulisi koskaan näkemään enää. Tunnustelin kirjekuorta kädessäni. Mitähän siellä on, ajattelin.
Pakkasin tavarat ja setäni heitti minut lentokentälle. Halasimme ennen kuin kävelin turvatarkastuksen läpi. Setä toivotti hyvää matkaa. Yritin tähyillä Thomasta,mutta ei häntä näkynyt. Miksipä olisikaan, hänhän sanoi ettei ehdi tulla saattamaan.
Nousin surullisin mielin koneeseen. Katselin pienestä ikkunasta kuinka pari konetta nousi ilmaan. Kohta olisin itsekin siellä.
Kone lähti rullaamaan kohti kiitoradan toista päätä. Katsoin kuinka lentokenttä jäi kauas. Kone kääntyi , mutta sen sijaan että se olisi lähtenyt tapansa mukaan kiihdyttämään se pysähtyi.
-Hyvät matkustajat, tässä kapteeninne. Pyytäisin henkilöä Iida Kuusisto tulemaan lentoemännän mukana tänne ohjaamoon. Täällä olisi tärkeä tiedoitus kyseiselle henkilölle. Olin ihan paniikissa. MIksi minä.
Lentoemäntä ohjasi minut koneen etuosaan. Kapteeni nousi ylös ja kätteli minua. Hän käski minun istua penkille ja katsoa eteenpäin.
Istuin nolona ja katsoin ikkunasta ulos. Sitten näin sen. Kaksi autoa tuli konetta vastaan. Välissään Teksti: " I Love You Iida " menin hämilleni. SItten näin Thomaksen. Hän vilkutti minulle toisesta autosta ja lähetti lentosuukon. Otin sen kiinni ja painoin käteni huulilleni.
-No niin nuori neito. Nyt voisimme lähteä kohti Suomea. Kapteeni sanoi ja lentoemäntä ohjasi minut omalle paikalleni. Näin vielä omasta ikkunasta kuinka Thomas vilkutti minulle kauempaa. Silloin muistin sen kirjeen. Kaivoin repusta sen punaisen kirjekuoren minkä Thomas oli antanut minulle ja avasin sen varovasti. Ensimmäisenä käteeni osui kuva meistä kahdesta. En muistanut milloin se oli otettu mutta rannasta sekin oli. Sitten luin kirjeen.
Rakas Iida.
Taisin rakastua sinuun. Ja mikä parasta, olen tulossa Suomeen. Tulen opiskelemaan sinne puolen vuoden päästä. Silloin teillä on talvi ja lunta. Lähdetäänkö laskemaan sillä laatikolla ? :)
Olet ihmeellinen. Rakastan sinua. Hyvää ja turvallista matkaa.
rakkaudella; Thomas
Katsoin kirjettä ihmeissäni.
-vai laatikolla. sanoin ääneen ja nauroin. Voi sitä hassua.
Katsoin ikkunasta ulos. Olimme meren päällä. Hymyilin, olin onnellinen. Olin löytänyt rakkauden, ja se oli Thomaksen ansiota..Minun oman runopoikani..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.