Tässäkö koko jutun selitys ?

tutkittua tietoa

5

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paikkansa pitää

      Kyllä. Onhan se vanhastaan tunnettua että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan. Harvassa on sellainen yltiösosiaalinen ihminen joka kuitenkin kulkisi jonkun rotikan kanssa ja vastaavasti harvassa on epäsosiaalinen, vaikka joku punkkari, tai nahkatukka joka kuljettelee sievästi puudelia narunnokassa. Näitäkin on, mutta harvemmin ja vielä harvemmin on oma koira(yleensä perheen tai puolison jota puolipakolla kusetetaan).

      Kyllä koirarotu ja ihmisluonne kulkee pitkälti käsi kädessä.

    • Joobax

      "Samassa tutkimuksessa todettiin, että paimen- ja palveluskoirien omistajat ovat muita useammin ulospäin suuntautuneita ja sosiaalisia. "

      "Vain saksanpaimenkoirien, rottweilereiden ja labradorinnoutajien omistajat otettiin mukaan kyselyyn."

      Kaikki ko. rodut ovat palveluskoiria...eli mitä arvoa tällä "tutkimuksella" on?

      • Palveluksella

        ja palveluksella on eroa. On eri asia jos pyydät jotakuta käymään kaupassa ja sillä jos pyydät jotakin vetämään toista ihmistä päin lättyä. Myös näiden kahden palvelun pyytäjän välillä on eroa ja myös tehtävän vastaanottajalla. Tuskin pyytäisit mitään ventovierasta nahkatukkaista kaksimetristä, natsilippua rintapielessä kantavaa miestä käymään kaupassa? Ellei se satu olemaan oma poikasi tai muu hyvin tuntemasi sukulaissetä. Ja tuota jälkimmäistä palvelua tuskin pyytäisit isoäidiltäsi, ellet sitten satu pyytämään sitä tukistamaan lastasi tarvittaessa.


    • Karakoo

      Onhan se selvää,että jos omistaja on psyykeltään kovin agressiivista ja hermostunutta sorttia ,niin koira sen aistiessaan kyllä siitä aina jotain vaikutteita tietysti itselleen saa myös tavalla tai toisella joka sitten vaikuttaa sen käytökseen hyvin paljon myös.Senpä vuoksihan sitäi juuri erityisesti aina painotetaankin,että omistajan tulisi olla taspainoinen ja rauhallinen, jotta pystyisi koiransakin kouluttamaan sellaiseksi myös.

    • Siis se,että omistaja vaikuttaa koiraan,niin se nyt on ihan maalaisjärkiajatusta.Tuskin siihen edes tarvii mitään "tutkimusta".
      Samoin,että omistaja tekee pitkälti sen koiran.Ja ihan koosta riippumatta.Tietyt geeneissä kulkevat ominaisuudet on vaan helpompi "kaivaa" esiin,jos niitä on.
      Ihmisissä taas löytyy laidasta laitaan,ja jo ylipäätään koirien omistamisessa on intressejä laidasta laitaan.Mitään varsinaista tyypitystä tuskin voi tehdä,ainakaan todenperäistä,kattavasti.

      Tuo otos nyt oli ihan turhan pieni.Eikä siinä lukenut sen tarkemmin,esim.taustoja.
      Eli tuollasena minusta ihan potaskaa.

      Ja ihan samaa mietin minäkin,kuin Joobax,kun nuot kaksi tutkimusta lähinnä tyrmäsivät toisensa :D

      Ja täytyy nyt oikein miettiä,miksi itseäni tyypitettäisiin,kun harrastan kahta aivan erilaista ja kokoista rotua tälläkin hetkellä?Jakomielitautinenko :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      988
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      321
      923
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      802
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      693
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      602
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      558
    Aihe