(RUPU) Sakki ry

Vuonna 2010 aloitin merkonomiopiskelut. Liityin mainosten (luvattiin opiskelija alennuksia) kautta Sakki Ry:hn.

Minulle lähetettiin kortti, joka siis pitää olla mukana opiskelija alennusta pyydettäessä (vr esim antaa alennuksen tällä kortilla).

Junalla onkin tullut matkustettua, ainut mutta on, että kortti ei ole voimassa, vaikka ostin sen neljäksi vuodeksi. Alennuksia en saanut enää vuoden 2011 syksyllä.

Tämä johtui vanhentuneesta lukuvuositarrasta, joka heidän pitäisi lähettää maksajan osoitteeseen, minulle ei ole koko aikana tullut yhtäkään.

Minulla on tästä RUPUsakista aika huonot kokemukset, monta kertaa olen koittanut asiaa selvittää ja korvauksia hakea menetyistä alennuksista.

Nyt vihdoin vuoden selvittelyn ja sähläyksen jälkeen lupasivat lähettää uuden lukuvuositarran.

Että semmoista sakkia, en suosittele todellakaan, tämä purkautuminen on varoitukseksi niille, jotka harkitsevat liittymistä tähän rupusakkiin..
4396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen käsittänyt että uuden lukuvuositarran saa maksettuaan seuraavan lukuvuoden jäsenmaksun, tai näin ainakin lukiolaisten liitossa. Itse aloitan viikon päästä yliopisto-opinnot, tosin olen käyttänyt lukiolaisten opiskelijakorttia alennusten saamiseen junasta, sillä lukuvuoden 2011-2012 tarra vanhenee vasta syyskuun lopussa :D

Äänestä

Niin, mutta sen voi ostaa moneksi vuodeksi kerralaan, jolloin tarran pitäisi am tulla postissa. Mä ostin kortin 4:ksi vuodeksi. kolmasvuosi menossa, yhtäkään tarraa ei ole tullut. Nyt kuulemma ovat laittaneet tulemaan, kun (taasen) soitin sinne.

Hirveitä paskiaisia koko sakki...

Äänestä

Eiköhän siellä oo puheenjohtajalla ja muullakin sakilla kiire tehdä omaa vaalikampanjaa eikä ehdi keskittymään tollasiin pikkuasioihin. Sit vielä kiertävät koulussa ja jos haluaa opiskelijakortin, niin on pakko liittyy SAK:on

Äänestä

Mihinkään SAK:hon tarvitse liittyä, että saa opiskelijakortin. Itse opiskelin juuri kolme vuotta amiksessa, maksoin kolmen vuoden jäsenmaksut kerralla ja kaikki lukuvuosi tarrat tuli ajallaan postissa kotiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KK kirjoitti:

Vuonna 2010 aloitin merkonomiopiskelut. Liityin mainosten (luvattiin opiskelija alennuksia) kautta Sakki Ry:hn.

Minulle lähetettiin kortti, joka siis pitää olla mukana opiskelija alennusta pyydettäessä (vr esim antaa alennuksen tällä kortilla).

Junalla onkin tullut matkustettua, ainut mutta on, että kortti ei ole voimassa, vaikka ostin sen neljäksi vuodeksi. Alennuksia en saanut enää vuoden 2011 syksyllä.

Tämä johtui vanhentuneesta lukuvuositarrasta, joka heidän pitäisi lähettää maksajan osoitteeseen, minulle ei ole koko aikana tullut yhtäkään.

Minulla on tästä RUPUsakista aika huonot kokemukset, monta kertaa olen koittanut asiaa selvittää ja korvauksia hakea menetyistä alennuksista.

Nyt vihdoin vuoden selvittelyn ja sähläyksen jälkeen lupasivat lähettää uuden lukuvuositarran.

Että semmoista sakkia, en suosittele todellakaan, tämä purkautuminen on varoitukseksi niille, jotka harkitsevat liittymistä tähän rupusakkiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu